Vaikka pettäjillä on monet selitykset, petettyjen tuska on sama. Uskottomuus järisyttää ihmisen psyykkisiä perusrakenteita, ja terapeutit luokittelevat sen osastoon: suuret kriisit. Mutta voiko siitä seurata jotakin hyvääkin?

Annen, 35, tarina alkaa kuten kuvaan kuuluu: morsian oli kaunis ja sulhanen komea, kun häävalssi soi kesäyössä: rakastan, rakastan, rakastan...Harva häävieraista, vähiten kai morsiuspari itse, olisi uskonut, miten tarina jatkuu.

Toisen osan alku muistuttaa halpaa kauhukertomusta: Vaimo katselee ikkunasta pimeästä kajastavaa valoa. Vanhasta pihasaunasta kiirii hevi-musiikki. Mies juo olutta ja mylvii yksin yössä...

Elämänkäännettä enteilleet merkit ovat kaikille parisuhdeterapeuteille tuttuja. Noin kolme kuukautta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen mies oli muuttunut kylmäksi ja etäiseksi, katse oli tullut vältteleväksi ja koko olemus poissaolevaksi.

Lopulta tuli päivä, joka selitti kaiken. Anne näki miehen kännykässä viestin: Rakastan sinua! Teija. Viestin lähettäjä oli perheen kanssa ystävystynyt, miestä kymmenen vuotta vanhempi nainen. Kävi ilmi, että mies oli viettänyt ”työmatkojaan” rakastellen Teijansa kanssa lähiseudun hotellissa.

Vedättäjä ja sokea

Parin kuukauden kuluttua viestistä omenapuut kukkivat nuoren parin kesken jääneen omakotitalon pihamaalla ja Anne muutti vauvansa kanssa vuokrayksiöön. Syksyllä mies kuitenkin alkoi kiertää menetettyä perhettään. Vaimo palasi kun mies vakuutti, että nyt kaikki muuttuu.

Viime kesänä pariskunta erosi lopullisesti, kun mies löysi itseään tällä kertaa yli kymmenen vuotta nuoremman naisen. Hän muutti naisen luo, kun ei enää pystynyt salailemaan suhdettaan. Eroa edelsi aika, jolloin Anne oli alkanut taas luottaa mieheen. Myöhemmin vaimo sai kuulla, että tällä oli koko avioliiton ajan ollut sivusuhteita.

– Mitäkö tunsin? Olen niin paljon veivannut ja pohtinut näitä asioita, ettei tarvitse kuin kuulla sana tunne, niin sattuu ja väsyttää, Anne sanoo.

Hän kertoo saaneensa paljon apua eronneiden vertaistukiryhmästä. Siellä hän on ymmärtänyt, että parisuhteen pahimmat kipupisteet ovat usein niissä kohdissa, joita ihminen ei suostu näkemään.

Anne ei kuitenkaan enää ihmettele sinisilmäisyyttään. Pariterapiassa mies vedätti terapeuttiakin. Hän sai auttajankin uskomaan, että elämä on todella saanut uuden käänteen ja uskottomuus on loppu, vaikka pettäminen jatkui koko ajan.

Parisuhteen tsunami

”No mutta jotakin ongelmaahan on avioliitossa, jossa toinen on uskoton”, on yleinen ja vakiintunut selitys mutta ei kelpaa perhe- ja seksuaaliterapeutti Kaija Maria Junkkarille.

– Kaikissa avioliitoissa on ongelmia. Silti kaikki eivät petä, vaan monet yrittävät ratkaista ongelmat muulla tavalla. Pettäminen on pettämistä, siitä on lähdettävä, hän sanoo.

– Vaikka uskottomuudesta saatetaan nykyisin puhua rinnakkaissuhteena kuin kännykän rinnakkaisliittymästä, se ei oikeasti ole vain kepeä ”tuli vähän hölmöiltyä” -juttu vaan parisuhteen maanjäristys.

Uskottomuus voi olla yhden illan heilahdus tai elämäntapa, josta ei pääse eroon, mutta aina se loukkaa yhteiselämän peruslupausta: sitä, että olemme toisillemme rehellisiä.

Perheessä uskottomuus saattaa Junkkarin mukaan aiheuttaa tulehdustilan, joka jatkuu jopa sukupolvien ajan. Se on parisuhteissa ikään kuin rakenteellisena etäisyytenä, joka ilmenee joko uskottomuutena tai pelokkaana takertumisena puolisoon.

Pettäjän hätä

Pettäminen voi olla niin pakkomielteistä, että pettäjä saattaa jopa provosoida puolisoaan voidakseen olla tähän tyytymätön ja saadakseen siirrettyä syyllisyytensä toisen kannettavaksi: ”Eihän tuollaisen kanssa voi elää.”

– Kun uskottomalta kysyy, oletko oikeasti valmis siihen, että avioliittosi voi tuhoutua, hän useimmiten hätkähtää. Hän ei itsekään tiedä, mitä pettämisellään saa aikaan ja mitä välttää tai etsii sen avulla.

Vaikka päälle päin näyttää siltä, että pettäjä on vahvoilla ja uuden salarakkautensa kanssa onnellinen, hän on Kaija Maria Junkkarin mukaan usein vähintään yhtä kipeästi terapian tarpeessa kuin petetty.

– Uskoton tarvitsee apua kyetäkseen kysymään itseltään, mikä on tämä puoli minussa, joka pettää, valehtelee ja kuvittelee, ettei pettämisellä ole mitään seurauksia. Useimmiten hän ei lainkaan tunnu ymmärtävän, miten syvästi loukkaa puolisoa ja parisuhteen perusoletusta uskollisuudesta ja luottamuksesta.

Vähiten pettäjä ymmärtää sitä, mitä uskottomuus vaikuttaa häneen itseensä.

Petetyksi tuleminen on Junkkarin mukaan jonkinasteinen posttraumaattinen kokemus. Se on sitä uskottomalle itselleenkin.

Pakottaa kasvamaan

Terapiassa petetyt ovat kuvanneet kokemustaan esimerkiksi yksinäisenä vaelluksena autiomaassa tai koko maailman murenemisena. Kovin järkytys on se, että puoliso muuttuu osin tuntemattomaksi.

– Usein petetty hätääntyneenä syyttää itseään ja kyselee, mitä olisi voinut tehdä toisin. Lähes yhtä usein vastaus on: et välttämättä mitään. Vastuu pettämisestä voi olla vain sillä, joka pettää, Junkkari muistuttaa.

Kaija Maria Junkkari uskoo kuitenkin, että jokainen ihminen on potentiaalinen syrjähyppääjä, sillä ihmisenä kasvaminen on vaativaa. Houkutus käyttää ”varauloskäytäviä” on suuri.

Tärkeämpää kuin panna pettäjä polvilleen katumaan, on kysyä, mitä uskottomuuden jälkeen tapahtuu. Haudataanko kipu ja tuska elävältä vai uskalletaanko se kohdata?

– Aiheuttipa uskottomuus eron tai ei, parhaimmillaan se laukaisee kriisin, joka pakottaa kummankin puolison kasvamaan ihmisenä. Kumpikin voi löytää oman erillisyytensä ja, jos hyvin käy, myös aidon yhteyden toiseen.

Joskus tapahtuu niinkin, että parisuhde on kriisin jälkeen onnellisempi ja tyydyttävämpi kuin ennen.

Terapiassa tulee Junkkarin mukaan toistuvasti esiin kysymys, kannattaako uskottomuudesta kertoa puolisolle. Hän esittää pari vastakysymystä: Jos et kerro, oletko ajatellut, miten tulet elämään salaisuutesi kanssa? Jos kerrot, edellytätkö, että kumppanisi antaa anteeksi saman tien?

– Usein uskottomuus tulee ilmi kertomattakin ehkä vasta monen vuoden jälkeen, ja se loukkaa puolisoa kaikkein eniten.

Rehellinen itselle

Jos pettäjä siis oikeasti ymmärtää vastuunsa, hän ymmärtää sen tosiasian, että sortunut luottamus on hitaasti rakentuva talo. Toipuminen vie petetyltä aikansa – usein vuosia.

Parisuhteen jälleenrakennus ei ole suuria sanoja vaan arkea. Se on esimerkiksi sitä, että tullaan neljältä, kun on luvattu tulla neljältä, että kännykkä ei ole perusteetta suljettuna, ja että kumppani saa kaikin tavoin tuntea olevansa numero ykkönen.

– Usein pettänyt osapuoli kuvittelee, että puhuminen vain pahentaa tilannetta. Tavallaan hän on oikeassa. Kun tapahtunutta puidaan avoimesti, puolison kipu mutta myös oma häpeä ja syyllisyys tulevat kirkkaina esiin. Niiden ohittamiseen ei kuitenkaan ole oikotietä.

Hankalaa? – Kyllä, jos totuus on hankalaa, Junkkari huomauttaa.

Hänestä terve ihminen kokee valheen loppumisen myös turvallisuutena, vapautumisena ja rauhana sielussaan. Rehellisyyden suurin siunaus on lopultakin rehellisyys omaa itseä kohtaan.

Mutta entä rakkaus? Jospa se vain tulee ja vie, eikä sille sitten voi mitään. Kaija Maria Junkkari arvelee että näin käy ihmiselle, jolta puuttuu riittävä seksuaalinen itsetuntemus.

– Samalla tavalla hän varmaan rakastui edelliseenkin puolisoonsa. Tuuletko häntä kuljettavat?

Lue lisää:
Tukea parisuhdekriisiin

Pettäjä rikkoo rakkauden

Nämä keskustelut täällä ovat aika miehiä syyllistäviä , anteeks vaan . Minä asun erossa vaimostani ja lapsistani (3) . Sen takia kun vaimoni petti mua pitkään työkaverinsa kanssa . Ja se tapahtui juuri ennen ja samaan aikaan kun meidän ensimmäinen lapsi saatiin aluille , asia tuli mulle vasta julki kun kolmas lapsemme oli jo tulossa . Vaimoni ei halunnut eikä halua selvittää asiaa sen tarkemmin , vaan tyytyy sanomaan tein virheen anteeksi . En voi antaa anteeksi asiaa , koska hän ei halua asiaa...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●