Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Autoilu ei ole himohommaa kesälläkään, mutta talvella se on silkkaa kauhua. Miten rattikammosta pääsee eroon, psykologi Sanna Aulankoski?

Olen keski-ikäinen nainen ja pelkään ajaa autolla. Kävin autokoulun 35-vuotiaana, kun muutimme maalle. Aluksi meillä oli vain yksi auto ja mies kuskina, kun en halunnut ajaa epävarmuuteni vuoksi. Nyt minulla on oma auto ja kesällä ei ole mitään ongelmaa ajamisessa (tosin kaupunkiajoon ei vieläkään suostu). Talvikelien alettua pelko iski taas. Puolen yön aikaan käyn tarkistelemassa verhon raosta, minkähänlainen keli on aamuksi tulossa, hyppäänkö naapurin kyytiin vai uskallanko ajaa töihin itse? Yhden kerran olen saanut ajettua autoni ojaan 60 kilometrin vauhdista, kun satoi ali­jäähtynyttä vettä, mutta siitä pääsin mielestäni hyvin ylitse. Pelko palasi myöhemmin. Haluaisin kovin päästä pelkoni herraksi, keinot on vain hukassa. Koen että itseni pakottaminen ajamaan vain hankaloittaa tilannetta.
ARKAILIJA

Pelot eivät ole pelkästään huono asia. Ne estävät ryhtymästä tekoihin, joilla voi olla jopa kohtalokkaita seurauksia. Etenkin liikenteessä tietty määrä pelkoa kuuluu asiaan; maanteillähän onnettomuuksia myös tapahtuu. Pelon vastakohta ei ole rohkeus, vaan uhkarohkeus. Ihminen, joka ei lainkaan pelkää, ottaa liian suuria riskejä. Sopivasti pelkäävä mitoittaa toimensa realistisesti niin omiin taitoihinsa kuin ulkoisiin uhkiin. Liiallisista peloista on kyse vasta pelkojen estäessä elämästä haluttua elämää.

Taitojen tai tottumuksen puute ja ikävät kokemukset voivat aiheuttaa ajojännitystä. Jos kokee omat ajotaitonsa puutteellisiksi, kannattaa harkita lisäopin mahdollisuutta. Etenkin pitkän tauon jälkeen ajotunnit voivat tuoda tarvittavaa varmuutta.  

Joskus liikenneonnettomuuteen joutuminen tai sellaisen näkeminen aiheuttaa traumaattisen kokemuksen. Traumassa järkyttävä tilanne jää muista muistijäljistä erilliseksi, ikään kuin koteloituneeksi muistoksi. Sellainen muisto voi aiheuttaa painajaisia, hallitsemattomia takaumia ja pelon aiheuttanutta tilannetta muistuttavien tilanteiden välttelyä. Traumaattisesta reaktiosta kärsivän elimistö on jatkuvassa hälytystilassa. Joskus traumaoireet ilmenevät heti tapahtuneen jälkeen, joskus vasta kuukausien tai vuosien kuluttua. Niin sanotusta post-traumaattisesta stressihäiriöstä puhutaan, kun oireet kestävät yli kuukauden. Niistä vapautuminen edellyttää usein traumamuiston työstämistä terapian avulla.

Kirjeesi perusteella on vaikea sanoa liittyvätkö pelkosi mainitsemaasi onnettomuuteen. Liittyivätpä ne siihen tai eivät, voit saada apua ongelmaan altistushoidosta. Sen avulla opetat aivojasi reagoimaan pelottaviin tilanteisiin pelon sijaan luottamuksella.

Aloita määrittelemällä kaikkein haastavin ja helpoin tilanne sekä muutama väliporras niiden välille. Haasteellisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat vuodenaika, sääolosuhteet, paikka, viikonpäivä, kellonaika ja se, oletko liikkeellä yksin vai yhdessä. Sinulle vaikein tilanne saattaa olla kaupunkiajo talvella yksin.

Määriteltyäsi haastetasot aloita tilanteiden kohtaaminen helpoimmasta ja siirry seuraavalle tasolle saatuasi riittävästi onnistumisen kokemuksia. Onnistumisena voit pitää tilannetta, jossa olet pystynyt sietämään ahdistusta antamatta sen häiritä ajamistasi. Voit toteuttaa ohjelmaa yksin, miehesi, ystäväsi tai ammattiauttajan tuella.

Hyötyä voi olla myös levollisuuden opettelusta. Voit käyttää rauhoittumisessa itsellesi tuttuja tapoja tai opetella uusia. Itse ajotilanteeseen sopivia rentoutumisen keinoja ovat esimerkiksi syvään hengittäminen, hyräily tai rauhoittavan musiikin kuuntelu.

Kaikessa itsensä kehittämisessä motivaatio on tärkeä. Jos naapurin kyyti on mukava, pelot saattavat antaa alibin luistaa ikävistä velvollisuuksista tai ne eivät rajoita elämää merkittävästi. Silloin harjoitteluun sitoutuminen voi olla vaikeaa. Jos taas koet ajamisesta seuraavan elämääsi riittävästi hyviä asioita, saavutat tavoitteesi tilanteiden kohtaamisen myötä varmasti.

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Asennesiivous tekee elämästä kukoistavampaa, neuvoo valmentaja ja improvisaattori Tuomas Mikkonen.

1. Leiki ja innostu

Tee tänään ainakin vartin ajan sitä, mikä innostaa ja missä olet parhaimmillasi. Ihanteellisia olosuhteita ei ehkä tule koskaan: puuttuu sopiva hetki tai rahaa, tai joku ilmestyy muistuttamaan aiemmista epäonnistumisista. Ole kuin historiaa tai ankeuttajia ei olisi. Jos pystyt kaikesta huolimatta nauttimaan puuhasta, sinulla menee hyvin. Anna kukoistuksen tuntua huomennakin.

2. Helli ja auta

Vältä kohtaamisia, jotka tekevät sinut huolista sairaaksi, jopa voimattomaksi. Kun maailman epäreiluus ja sosiaalisen median ahdistuneisuus vyöryvät päälle, vetäydy tynnyriin. Keskity sitten hellimään ja huolehtimaan heikommista. Voisitko auttaa jotakuta lastenhoidossa tai lähiseudun vanhuksia? Hyvän tekeminen lisää kukoistamista. Pessimismi sen sijaan passivoi.

3. Toimi ja rauhoitu

Sopiva määrä intohimoa innostaa kohti tavoitetta, mutta pakkotahtisuus stressaa. Luovu ajatuksesta, että olet korvaamaton. Myös liian leppoisa elämä ahdistaa, jos tuntuu, ettei omalla työllä tai olemassaololla ole merkitystä. Näiden välitilassa voi tavoittaa kukoistuksen, tunteen rauhasta, voimasta ja onnesta. Tärkeää on tasapaino tekemisen ja tekemättömyyden välillä.

Tuomas Mikkosen ajatuksista enemmän hänen kirjassaan 100 tapaa uudistua ja kukoistaa, Docendo 2018.

 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Kun puoliso sairastuu tai vammautuu, kyseessä on iso kriisi. Arki muuttuu, sairastunut oireilee ja talous temppuilee. Kaikki pyörii sairauden ympärillä.

Miten ihmeessä terve puoliso jaksaa?

Se on kysymys, jota juuri kukaan ei muista kysyä. Olettamus on, että hän jaksaa, mutta kuinka kauan?

– Alkuun terve puoliso jaksaakin tsempata. Mutta jos tilanne jatkuu pitkään tai uusiutuu,  voimat vähenevät. Moni pari jää liian yksin, toteaa Liisa Välilä, Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja ja psykoterapeutti.

Liisa Välilä tietää, mistä puhuu, sillä hän on pitkään taistellut puolisonsa Juhan erilaisten sairauksien keskellä.

– Kunpa joku kysyisi, miten terve puoliso jaksaa, Liisa Välilä summaa sekä omaa että kanssasiskojen kokemusta.

– Aina kysytään sairaan vointia, mutta terveen voimia harvoin tiedustellaan.

– Suomessa sairaus kyllä hoidetaan, mutta henkinen puoli jää valitettavasti usein huoltamatta, Välilä toteaa.

Tämän vuoksi Parisuhdekeskus Kataja on käynnistänyt laajan yhteistyön eri potilasjärjestöjen kanssa. Heillä on meneillään hanke Kun puoliso sairastuu, jossa koulutetaan ja kannustetaan terveydenhuollon ammattilaisia huomaamaan parisuhde ja perhe.

– Teetimme aiheesta myös kyselyn. Tuloksen voi  summata juuri tuohon toiveeseen: ”Kunpa joku kysyisi, miten siellä kotona menee!” Välilä jatkaa.

Miten suhteessa on puhuttu?

Liisa Välilä ymmärtää hyvin, että akuutin sairauden tullen voimat menevät arjesta selviämiseen. Silti puhuminen ja omien tunteiden tunnistaminen olisi paras lääke yhteyden säilyttämiseen.

– Sairastumistilanteessa korostuu, millainen on ollut pariskunnan puhumisen kulttuuri. Kaikille puhuminen ei ole yhtä luontevaa. Jos puhuminen on vaikeaa, asiantuntijan avusta olisi hyötyä.

– Lääkäreidenkin olisi hyvä kysyä, mikä on henkinen vointi ja mikä kannattelee.

Eri sairaudet tuovat erilaiset tunteet pintaan. Monissa tilanteissa sairastuneen toimintakyky saattaa muuttua, seksuaalisuus vähentyä ja mieliala vaihtelee. Voimat menevät sairauden kanssa kamppailuun.

– Täysin ymmärrettävää on, ettei sairastunut ihminen näe itseään realistisesti. Harva hoksaa olevansa hankala tai kiukkuinen kumppani, josta on vaivaa. Tästäkin olisi hyvä avoimesti puhua, Välilä sanoo.

Terve parisuhde perustuu vastavuoroisuuteen. Oleellista on edelleen muistaa kysyä, mikä antaa toisella kokemuksen rakastetuksi tulemisesta.

– Sitoutuminen ja rakkaus kantavat toivottavasti  vaikeassakin tilanteessa. Kannattaakin miettiä, mitä vielä voimme tehdä yhdessä  näillä mahdollisuuksi Ja kannattaa myös  etsiä ammattiapua suhteen tueksi.

Hyödyksi olisi myös sen keskusteleminen, onko pariskunta naimisissa sairauden kanssa vai toistensa kanssa. Eletäänkö elämää vain sairauden ehdoilla? Vaatiiko sairas osapuoli, että toinenkin luopuu elämästään?

– Paljon riippuu siitä, millaista perinnettä itse kantaa. Ääriesimerkki ovat huolenkantajat, ehkä useimmiten naiset, jotka kokevat, että sairastuneelle on omistauduttava ja luovuttava kaikesta muusta.

Muista hoitaa myös itseäsi

Joskus käy myös niin, että sairastunut osapuoli tulee hyvin mustasukkaiseksi. Kun hän ei pääse minnekään, toinenkaan ei saa nauttia elämästä.

– Tai saattaahan sairastunut ihminen joskus vaipua itsesääliin ja kokea olevansa uhri, jonka elämä on ohi.

Liisa Väliä muistuttaa, että harva on alun perin mennyt naimisiin sairauden kanssa. Koska kyseessä on uusi tilanne, myös pelisäännöt on syytä päivittää.

Jos terve osapuoli luopuu oman itsensä hoitamisesta, vaarana on uupuminen. Tuolloin ollaan tilanteessa, että raikasta happea ja uutta virtaa suhteeseen ei tule mistään.

– Terveen puolison kannattaa miettiä, miten hän tankkaa itseään. Liian usein käy niin, että pariskunta sinnittelee äärirajoille asti. Avuntarve uskalletaan tuoda esiin vasta romahtamispisteessä.

Siksi hyvässä vaiheessa ja terveenä ollessa kannattaisi keskustella tulevista haasteista: Jos jompikumpi sairastuu, mitä toiselta toivotaan?  Saako puoliso viedä intervallishoitoon, vaikka hän vastustelisi? Mitä toiselta toivoo sairauden tullen. Hoitotahtokin selkeyttää tilannetta.

Asiantuntijana toiminnanjohtaja, psykoterapeutti Liisa Välilä Parisuhdekeskus Kataja ry:stä. Lisätietoa hankkeesta Kun puoliso sairastuu.

Lue lisää Hyvä terveys 5/18, jossa on muotoilija Päivi Rintaniemen ja insinööri Markku Rintaniemen tarina, kun Markku sairastui vaikeahoitoiseen glaukoomaan. Tilaajana voit lukea koko lehden maksutta digilehdet.fi-palvelusta.