Kuva Jaakko Lukumaa
Kuva Jaakko Lukumaa

Miten riisua siilipuolustus ja löytää yhteys toisiin ihmisiin, psykoterapeutti Mikael Saarinen?

Olen 22-vuotias nainen. Minulla on jo pidemmän aikaa ollut voimaton olo, enkä saa mitään aikaan. Minulla on asunto ja työpaikka, joten kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta huomaan itse, ettei näin ole. Menetän töissä pinnan sekunneissa, jos joku ei mene niin kuin olen ajatellut, ja vastaavasti viiden minuutin päästä saatan olla taas täyttä hymyä. Työkavereitani ärsyttää molemmat mielentilani, koska ”iloisena” lähentelen ylivilkkauden määritelmää ja ärtyneenä äksyilen ihan kaikille kaikesta.
Haluaisin tulevaisuudessa perheen, mutta tällä hetkellä se on mahdotonta, koska en liiku missään. Minulla ei ole kavereita, joiden kanssa liikkua ja jos menenkin yksin jonnekin niin minulla ei riitä rohkeus mennä juttelemaan — eikä kukaan tule tällaisen luokse. Ennen olin paljon itsevarmempi ja uskalsin jutella ihmisten kanssa. En halua mennä lääkäriin, koska en osaa puhua omista asioistani muille. Tarvitsen apua tilanteen ratkomiseksi.
HELUNA

Kerrot kirjeessäsi oikeastaan kahdesta huolenaiheesta: mielialojen nopeasta vaihtelusta ja voimattomuuden kokemuksesta elämässäsi. Nämä asiat voivat liittyä yhteen, mutta voivat olla toisistaan riippumattomiakin.
Näen ensisijaisena haasteenasi saamattomuuden ja voimattomuuden kokemuksen. Sinulla on teoriassa kaikki kunnossa, mutta silti se ei tunnu siltä.

Kerrot haluavasi perheen, mutta sosiaalisiin tilanteisiin meno tuntuu jopa mahdottomalta: kerrot että et liiku enää missään. Onko sinulle sattunut vuorovaikutustilanteita, joihin olet uskaltautunut mutta joiden seurauksena on ollut pettymyksiä? Vai ovatko sosiaalisiin tilanteisiin jännitys, ahdistus ja pelot kasvaneet pikkuhiljaa itsestään? Tällöin kysymyksessä on enemmänkin sosiaalisten tilanteiden pelko kuin yksittäinen traumaattinen tilanne tai oman elämän punaisen langan kadottaminen.

Kuvaat, että ennen tilanne oli toisin: olit itsevarmempi ja uskalsit jutella. Sinussa on siis kaikki kyvyt ja taidot olla sosiaalisissa tilanteissa. Kyse on nyt niiden jälleen aktivoimisesta ja päättäväisestä halusta tavoitella uusia ihmissuhteita. Mikäli taustalla on sosiaalista pelkoa, olisi hyvä, jos menisit puhumaan niistä ammattilaisen (psykiatri tai psykologi) kanssa vaikka se tuntuukin nyt mahdottomalta. Hän voi myös arvioida mielialojesi vaihtuvuutta ja mitä sille mahdollisesti pitäisi tehdä.

Kuvamasi pinnan herkkä katkeaminen, ärtyneisyys ylivilkkaus ja täysi ”hymyily” voivat johtua monista tekijöistä. Osa niistä voi olla fyysisiä ja liittyä esimerkiksi hormonitoimintaan. Kuvauksesi perusteella voisi kuitenkin arvella, että kysymys on siitä, että paineet tämän elämänvaiheen ratkaisemisessa kuormittavat sinua ja mielialan vaihtelut ovat seurausta tästä taustalla vaikuttavasta stressistä.

Tällöinkin suosittelisin ammattilaisen tapaamista ja elämäntilanteesi avaamista rohkeasti. Vakituisen kumppanin löytäminen ja perheen perustaminen on siirtynyt tässä ajassa lähes kymmenen vuotta myöhemmäksi kuin mitä se oli parikymmentä vuotta sitten. Silti kaikki ihmiset joutuvat yhä miettimään, elävätkö he yksin vai alkavatko seurustelemaan ja sitten mahdollisesti perustamaan perhettä. Suomessa on jo yli miljoona yhden hengen taloutta, joten et ole yksin tämän elämänhaasteen kanssa.

Nykytrendissä on se hyvä puoli, että ketään ei enää pakoteta avioliittoon vastoin tahtoaan vaan omassa taloudessa elämisestä muiden ihmissuhteiden kera on myös tullut vaihtoehto. Sinulla ei siis ole kiire, vaikka siltä tuntuisi.

Yksinäisyydestä ja parisuhteista ovat osuvasti kirjoittaneet Tiina Pystynen, esim. Ystävänä yksinäisyys, ja Helinä Siikala. Myös ruotsalaisen Joanna Drangerin sarjakuvallinen romaani Neiti pelokas ja rakkaus on kirja, jota käytän paljon terapiatyössäni.

Elokuvien puolella aihetta ja elämän merkitystä ovat pohtineet viimeaikoina vähän erilaisesta näkökulmasta Unelmien pelikirja (USA 2012) ja ranskalainen Mitä ikinä haluat (2011). Kasvun ja oman paikan löytämisen teemaa käsittelee myös yksi lempianimaatioistani Leijona kuningas (USA 1994) ja kauniisti omaperäinen ranskalaisklassikko Amelie (2001). Voimia tähän elämänvaiheeseesi.

Lisää psykologin vastauksia löydät täältä.

Hyvän terveyden psykologit Sanna Aulankoski ja Mikael Saarinen vastaavat lukijoiden kysymyksiin. Voit lähettää kysymyksesti tästä.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.