Mieti tovi rakastettuasi ja sitä, mihin hänessä ihastuit. Hän oli hauska, hymyili ihanasti ja piti matkustamisesta aivan kuten sinäkin! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä - vai oliko?

— Pötyä, sanoo evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala. Se, keneen rakastut, on tarkasti evoluution sanelemaa. Se ja geenit määräävät, miksi kaksi ihmistä kiintyy juuri toisiinsa. Niillä on näppinsä pelissä myös sen suhteen, millä tavoin rakastamme ja kauanko rakkaussuhteemme kestää — jos kestää.

— Biologiset tekijät, kuten ulkonäkö, selittävät parinvalinnan suurelta osin, Rantala sanoo.

Rakkaus on keino lisääntyä

Jokainen meistä haluaa rakastaa ja olla rakastettu. Evoluution näkökulmasta rakkaus itsessään ei kuitenkaan ole päämäärä, vaan geeniemme korkein tavoite on lisääntyminen. Kun ihastumme, mielesssämme on jo tiedostamaton ajatus lisääntymisestä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Evoluutiopsykologien mukaan parisuhde rakentuu kolmesta vaiheesta: himosta, ihastumisesta eli romanttisesta rakkaudesta ja kiintymysvaiheesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

— Himon tarkoituksena on johtaa seksiin ja lisääntymiseen, romanttinen rakkaus saa muodostamaan parisuhteen ja kiintymysvaihe pitää parin yhdessä ja saa sen huolehtimaan jälkeläisistä. Näitä kutsutaan myös lisääntymisen psykologisiksi selviytymiskeinoiksi, Rantala sanoo.

Kaikki alkaa seksistä

Ensimmäiseksi on siis himo, josta seuraa usein seksiä. Se lisää kiintymystä kumppaniin ja johtaa ihastumiseen. Harrastetaan lisää seksiä, mistä seuraa hyvässä lykyssä lapsia. Jos parinvalinta on onnistunut, ihastuminen syvenee kiintymykseksi ja jalostuu rakkaudeksi. Tämä kaikki on geeniemme nerokas strategia, joka mahdollistaa pariskunnan pysymisen yhdessä. Mutta jos rakkaus on näin järkeistettävissä, eikö siitä katoa kaikki taika ja hekuma?

— Ei lainkaan! Se, että ymmärtää rakkauden evolutiivisen historian ja neurobiologisen perustan, ei vähennä tunteen hienoutta. Samoin kuin se, että tietää, kuka on säveltänyt Finlandia-hymnin, ei vähennä musiikillista nautintoa, Rantala sanoo.

Täydellinen ei kiehdo

Tavallisesti kumppanimme viehättävyys on samaa tasoa oman ulkonäkömme kanssa. Komea valitsee kauniin, seinäruusu seinä­ruusun. Saattaa kuulostaa pinnalliselta, muttei välttämättä ole sitä. Oikea parinvalinta takaa kestävämmän suhteen. Tutkimusten mukaan onnellisimpia ovat parisuhteet, joissa osapuolten markkina-arvot ovat samanlaiset.

— Nainen ei useinkaan ihastu parhaimman näköiseen mieheen, koska ajattelee, ettei kuitenkaan onnistuisi pitämään tätä. Mies taas ei ihastu liian kauniiseen naiseen, koska se tarkoittaisi, että muut miehet kilpailisivat hänestä jatkuvasti. Liian täydelliset kumppaniehdokkaat eivät aiheuta aivoissa biokemiallista reaktiota, ja ihastuminen jää kokematta, Rantala kertoo.

Evoluutio suosii parisuhdetta 

Mies ihastuu usein naista äkillisemmin ja vahvemmin.

— Hänellä myös ruumiin reaktiot, kuten sydämentykytys, ovat voimakkaampia. Se on evolutiivisesti järkevää ja saa miehen tekemään kaikkensa saadakseen haluamansa naisen.

Ihastumisvaihe kestää tavallisesti kuukausista muutamaan vuoteen. Siinä ajassa syntyy päätös suhteen jatkosta: joko huuma laantuu ja erotaan tai sitten sitoudutaan syvemmin. Tällöin myös tulevien lasten selviytymismahdollisuudet paranevat. Tässä mielessä evoluutio näyttäisi suosivan parisuhdetta ja yhteis­huoltajuutta.

Macho hurmaa muttei kiinny

Kiintymysvaihe tarkoittaa seksuaalista leimautumista henkilöön. Se estää kumppaneita lähtemästä muiden matkaan, mikä olisi suhteelle kohtalokasta.

Olemme persoonaltamme erilaisia sen mukaan, mikä välittäjä­aine aivoissamme on hallitseva: dopamiini, serotoniini, testosteroni tai estrogeeni. Esimerkiksi suuri määrä testosteronia laskee merkittävästi miehen kykyä kiintyä kumppaniinsa.

— Olemme valokuvanneet miehiä ja kysyneet heiltä heidän seksuaalihistoriastaan. Naiset ovat arvioineet kuvat, ja komeim­miksi rankatut miehet ovat pettäneet ahkerammin ja heillä on enemmän yhden illan suhteita, Rantala sanoo.

Tämän vuoksi vaatimattomampien näköis­ten miesten sanotaan olevan uskollisempia kumppaneita, sillä he joutuvat kompensoimaan heikompaa puoleensavetävyyttään panostamalla parisuhteeseensa enemmän.

— Kysynnän ja tarjonnan laki näkyy myös parisuhteessa, Rantala kiteyttää.

Ongelmia parisuhteessa? Lue asiantuntijoiden neuvot erilaisiin kriisitilanteisiin.

Ihastumme usein ihmiseen, joka muistuttaa itseämme. Etenkin kasvonpiirteiden samankaltaisuudella on merkitystä, ja esimerkiksi pyöreänaamainen ihastuu pyöreänaamaiseen. Tätä on selvitetty myös tutkimuksin. Eräässä kokeessa koehenkilöille näytettiin kuvia vastakkaisen sukupuolen edustajista. He valitsivat puoleensavetävimmäksi kuvan, johon oli tietokoneella lisätty heidän omia piirteitään.

— Tämä tosin pätee vain kasvonpiirteisiin. Mitä tulee ruumiinrakenteeseen, miehet suosivat usein naisellisia naisia. Jos taas nainen on hyvin maskuliininen, hän valitsee feminiinisemmän miehen, eli vastakohdista tulee vakka ja kansi, Markus Rantala sanoo.

spaider.uskon rakkautteen.löysin sen vihdoin ihan sattumaltta.jos kummallekkin sanat luottamus,rehellisyys rakkaus,ymmärtäminen ym..merkitsee paljon se on todellistta rakkautta.kosketukset,halailut rakastansinua sanominen ja hyvä seksi.nämä kun kohtaa se on uskomatonta mutta totta.siihen ei muutta tarvitse.....

  • ylös 22
  • alas 25

Hehe. Eihän jälkeläisten hoitamiseena koirasta tarvita, eihän se edes pysty imettämään. Ihminen on eläin. Useat naiset eli naarasihmiset lemppaavat koirasihmisen pian jälkeläisen syntymän jälkeen. Rakkaus voi auttaa pitämään parin yhdessä, mutta siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole evoluution kannalta mitenkään tarpeellista. Rakkauden liimaaminen evoluutioon on sanahelinää.

  • ylös 19
  • alas 49
Sisältö jatkuu mainoksen alla