Ujostelu, nolostelu ja muut sosiaaliset pelot eivät ole sairauksia. Ne ovat elämää. Ei niistä tarvitsekaan parantua, sanoo kirjailija Petri Tamminen.

Petri Tammista, 49, ei enää jännitä puhua yleisön edessä. Hän menee kouluun ja kertoo äidinkielen tunnilla oppilaille kirjailijan työstä. Seuraavaksi hän vierailee kirjaston kirjailijaillassa tai luennoi yliopisto-opiskelijoille. Hän asettuu ihmisten eteen, puhuu ja saa palautetta.

Tosin myönteiseen palautteeseen hän ei omasta mielestään osaa suhtautua aina luontevasti. Kiittäminen tahtoo hämmennyksen vallassa unohtua.

Nuorena kirjailijana Tammista jännitti kaikki esiintyminen. Puhumattakaan kouluajoista, jolloin ujous oli piinallista. Sittemmin hän on tullut siihen johtopäätökseen, että parasta hoitoa sosiaalisten tilanteiden pelkoihin on siedätys. Oikeastaan se on siedätyshoitoa elämään. On vain mentävä ja kohdattava vieraita ihmisiä. Otettava riski, ettei tule ymmärretyksi – tai että tulee ymmärretyksi.

Ehkä ihmisen kuuluukin ujostella ja jännittää esiintymistä, koska tilanne ei ole vuorovaikutuksen kannalta mitenkään luonteva. Niinpä ihmisjoukon eteen asettuva saakin olla tuskainen ja sekaisin. Näin siis erityisesti meillä Suomessa.

– Meillä on voimissaan häpeilyn kulttuuri. Jokainen osaa pelätä epäonnistumista. Eskimoista muistetaan aina sanoa, että heillä on monta sanaa lumelle, mutta ei varmasti yhtä monta kuin meillä on epäonnistumiselle.

– Sanoisin jopa niin jyrkästi, että meillä toinen ihminen ei tarkoita turvan ja armon mahdollisuutta vaan uhkaa. On tarkistettava ja varmistettava toisen ilmeet ja aikeet ennen kuin uskaltaa paljastaa itsestään juuri mitään. Se, joka pyrkii nousemaan ylös, voidaan lyödä nopeasti ja armotta alas, Tamminen sanoo.

Hän on päätynyt puhumaan, vaikka voimia kuluu epävarmuuden kanssa kamppailuun.

– En enää edes yritä taistella epävarmuutta tai häpeäntunteita vastaan. Yritän vain hyödyntää niitä, ja kirjailijan työssä se on mahdollista. Oletan, että muillakin elämänalueilla epävarmuus voi synnyttää ihmisessä empatian kykyä ja valppautta, jonka muut hyvässä tapauksessa huomaavat.