Ella, 32, joutui viettämään viimeiset raskauskuukaudet makuulla, jotta vauvat eivät olisi syntyneet liian aikaisin. Lue myös puolison kokemus kaksosten odotusajasta.
”Kahdesta vauvasta kuuleminen oli epätodellinen hetki. Ei sitä pitkään aikaan oikein uskonut. Tunteeni vaihtelivat pelonsekaisesta onnesta järisyttävään onneen. Lopulta fiilikseni oli pelkästään positiivinen.
Meidän tyylimme tehdä vauvoja on aika hintava. Tiesimme, että lapsilukumme on ainakin kaksi. Kaksosraskaudesta kuullessani mielessä kävi, että hitsi, tämähän on taloudellisestikin siisti juttu. Kuulostaa ehkä vähän kylmältä, mutta meidän piti miettiä tätäkin puolta.
Yleensä olen meistä se kovahermoisempi. Puolisoni Susanna huolestuu enemmän esimerkiksi huonosta ajokelistä ja tuplavarmistaa iltaisin, että ovet ovat lukossa.
En osannut etukäteen pelätä kaksosraskauden riskejä, sillä minulla ei ollut niistä tarkkaa tietoa. Luotin omaan kehooni, sillä olen aina pitänyt itsestäni aika hyvää huolta. Ajattelin, että jos joku muukin tähän pystyy, niin pystyn minäkin.
Lopulta minäkin pelkäsin vauvojen puolesta ihan koko ajan.
Ensin selkäni ryhtyi reistailemaan, ja sitten kohdunkaula alkoi lyhentyä. Molempiin vaivoihin auttoi lepo. Raskausviikolla 26 jäin töistä sairauslomalle, joka kesti äitiysloman alkuun saakka.
Viimeiset kuukaudet vietin kotona kylkimakuulla, jotta vauvat eivät syntyisi liian aikaisin.
Varsinkin loppuvaiheessa oli aivan selvää, kumpi vatsassa liikkui milloinkin. Silloin vauvat eivät enää mahtuneet samalle puolelle vatsaa. Tytöllä oli jo silloin tosi usein hikka. Muuten he jumppasivat pitkälti samassa rytmissä. Jos toinen ei hetkeen liikkunut, oli pakko alkaa tökkiä vatsaa.
Silti tuntuu, että raskaus oli minulle helpompaa aikaa kuin Susannalle. Minähän sain vain maata. Hän hoiti kaiken: kävi kaupassa, siivosi ja laittoi minulle ruuan.
Synnytykseen en kaivannut tsemppaavaa cheerleaderia. Toivoin vain, että Susanna olisi paikalla. Olen sellainen, että jos sattuu, sulkeudun omaan tilaani.
Vauvat syntyivät lopulta viikolla 38. Synnytyskipuun en ollut osannut valmistautua etukäteen, ja kipu yllätti. Ponnistaminen tuntui ikuisuudelta.
Kun olin saanut ensimmäisen vauvan ulos, kehostani oli tiristetty aivan kaikki mehut. Sama piti kuitenkin tehdä heti uudelleen.
Vauvojen syntymän välissä oli 44 minuuttia. Ensin odoteltiin hetki, että supistukset alkaisivat uudelleen ja toinen vauva asettuisi paikoilleen. Sitten sain alkaa jälleen ponnistaa. Se oli sairaan rankkaa, mutta selvisin siitä. Kumpikin vauva oli syntyessään yli kolmekiloinen.
Arki kotona lähti sujumaan heti hyvin. Alkuyön vauvoja hoitaa Susanna, loppuyön minä. Susanna tykkää valvoa iltaisin, minä taas haluan mennä ajoissa nukkumaan ja herätä aikaisin.
Syöttöjen suhteen toimimme niin, että pumppaan maitoa, joka juotetaan vauvoille pullosta. Helpottaa elämää, että kummatkin pystyvät syöttämään eikä minun tarvitse maata tuttina koko päivää.
Kokeilin alussa imetystä, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Syöttäminen on myös tosi kivaa bondaamista vauvojen kanssa. Siksi on mukavaa, että pääsemme molemmat tekemään sitä.”
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
