
Melina käytti kivunlievityksenä kauratyynyä ja ilokaasua.
Melinan ja Arton tyttövauva syntyi raskausviikolla 38.
”Odotin, että vauva syntyisi sisarustensa tavoin jo ennen 36. raskausviikkoa. Raskaus kuitenkin jatkui, ja yritin pysyä ison mahani kanssa kaksivuotiaan kuopuksemme perässä.
Raskausviikolla 37+5 heräsin yöllä supistuksiin, jotka tulivat kymmenen minuutin välein. Soitimme aamulla vanhempani vahtimaan lapsia.
Yhdeksältä olimme matkalla sairaalaan. Jo autossa supistukset alkoivat laantua, ja sairaalassa niitä tuli enää neljä tunnissa. Synnytys ei ollut juuri edennyt, ja halusin lähteä kotiin odottamaan sen käynnistymistä. Supistuksia tuli koko lauantaipäivän, mutta pystyin touhuamaan arkiaskareita lasten kanssa.
Hain lämpimän kauratyynyn alaselän päälle ja sain torkuttua supistusten välissä.
Kahdelta yöllä heräsin napakampiin supistuksiin. Hain lämpimän kauratyynyn alaselän päälle ja sain torkuttua supistusten välissä. Viideltä tuli kaksi todella kovaa supistusta melko peräkkäin, ja herätin mieheni.
Kävin vessassa ja huomasin, että vuodin hieman verta. Olen ollut töissä keskolassa ja vastasyntyneiden teho-osastolla ja minua alkoi huolestuttaa, että vuoto tulisi istukasta.
Soitin synnytysosastolle, jossa arveltiin, että vuoto on peräisin kohdunsuulta. Halusin kuitenkin lähteä nopeasti sairaalaan.
Jätimme isommat lapset kotiin nukkumaan ja otimme kaksivuotiaan kuopuksen mukaamme. Isäni lähti ajamaan meitä vastaan, ja matkan varrella parkkipaikalla hyväntuulinen kuopus siirtyi hänen kyytiinsä.
Olimme aamuseitsemältä sairaalassa. Verenvuoto oli onneksi tyrehtynyt.
Kohdunsuu oli jo seitsemän senttiä auki, ja siirryimme synnytyssaliin. Sain ilokaasua, joka vei kivulta pahimman terän pois.
Juuri kun anestesialääkäri tuli huoneeseen, tunsin tarvetta ponnistaa.
Heiluin ja huojuin jalkeilla, ja vauvalle laitettiin sydämen sykettä mittaava pinni päähän.
Samalla puhkaistiin lapsivesikalvot, jonka jälkeen supistuskivuista tuli jäätäviä. Kätilö ehdotti kipuja lievittämään spinaalipuudutusta. Juuri kun anestesialääkäri tuli huoneeseen, tunsin tarvetta ponnistaa, eikä puudutusta ehditty laittaa.
Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia, ja kipu oli hirveää. Mieheni ja kaksi ihanaa kätilöä tsemppasivat minua ja huolehtivat, että ponnistusvaihe etenee rauhallisesti.
Kun vauva syntyi, olin valtavan helpottunut ja onnellinen. ”Irma” oli vihdoin sylissäni. Tummatukkainen ja virkeä vauva nostettiin rinnalleni, ja soitimme videopuhelun isosiskoille. He olivat aivan innoissaan, ja kuopus hoki ”vauvaa”.
Olin hämmentynyt, että olin synnyttänyt ilman puudutteita. Toisaalta olin yhä aika järkyttynyt kivuista.
Arki on lähtenyt hienosti käyntiin, ja innokkaita hoitajia riittää. Kaksivuotiaamme on osoittanut hieman mustasukkaisuuden merkkejä. Olemme ottaneet hänet tietoisesti vauvanhoitoon mukaan ja kehumme, kun hän kuivaa pyllyä tai laittaa pikkusiskolle sukkia jalkaan.”
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.