Istukan ennenaikainen irtoaminen lisää lapsen kuolemanriskiä jopa yli vuoden lapsen syntymän jälkeen. Kuva: iStockphoto
Istukan ennenaikainen irtoaminen lisää lapsen kuolemanriskiä jopa yli vuoden lapsen syntymän jälkeen. Kuva: iStockphoto

Istukan irtoamisen riskiä kasvattaa äidin tupakoiminen.

Tuoreessa suomalaistutkimuksessa selvisi, että istukan ennenaikaisen irtoamisen vaikutukset ulottuvat luultua pidemmälle.

Jos istukka on irronnut ennenaikaisesti, lapsen menehtymisriski on vielä yksivuotiaana yli kymmenkertainen verrattuna niihin lapsiin, joiden kohtuaikana istukka on irronnut vasta syntymän jälkeen.

Tämä johtuu siitä, että istukan irtoamisen aiheuttama hapenpuute altistaa lapsen hengitysvaikeuksille ja -katkoksille syntymän jälkeen. Lisäksi näillä lapsilla on enemmän epämuodostumia ja CP-vammaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Istukka kuljettaa sikiölle ravintoa ja happea. Kun istukka jostain syystä irtoaa, joka kymmenes sikiö kuolee hapenpuutteeseen kohdussa tai hengitysvaikeuksiin muutaman viikon kuluttua syntymästään. Aiemmin ei ole tiedetty, että istukka nostaa kuolemariskiä koko ensimmäisen vuoden ja että riski on kohonnut myös yli vuoden ikäisillä lapsilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimuksen merkittävä havainto oli myös se, että istukan ennenaikaisesta irtoamisesta selvinneillä lapsilla oli kätkytkuolemia kolme kertaa enemmän verrattuna muuhun suomalaiseen lapsiväestöön. 

Tulokset saatiin lääketieteen lisensiaatti Outi Riihimäen tutkimuksessa, jossa hän vertaili istukan irtoamishetkeä yhteensä 17 000 synnytyksessä vuosina 1987–2005. 

Suurin riskitekijä istukan irtoamiselle on äidin tupakointi raskausaikana. 

Se, että äiti on tupakoinut raskausaikana, kasvattaa lapsen kuolemanriskiä vielä syntymän jälkeenkin. 

– Näiden lasten resurssit selvitä ensimmäisistä elinvuosistaan ovat jo lähtökohtaisesti muita lapsia heikommat, ja äidin tupakointi lisää tätä taakkaa. Kaikkein tärkein asia, minkä äiti voi lapsensa hyväksi tehdä, on lopettaa tupakointi, Outi Riihimäki toteaa.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla