Kun astut kuumaan saunaan, ei mene kuin tovi, kun alkaa tapahtua. Ensimmäisenä ihon hiussuonet laajenevat ja verenkierto vilkastuu. Huonosta ääreisverenkierrosta kärsivä huomaa tämän jo siitä, että sormenpäät ja varpaat lämpenevät. Vilkas pintaverenkierto on kehon puolustusmekanismi, jonka avulla se yrittää hillitä sisälämpötilan nousua ja pitää ruumiinlämmön vakaana. Verenkiertojärjestelmä myös ohjaa lämpöä tasaisesti eri osiin kehoa, jolloin esimerkiksi aivot eivät kuormitu lämmöstä liikaa.Toinen konsti viilentää kuumaa kehoa on hikoilu. Hien myötä liika lämpö pääsee kropasta ulos. Saunomisen jälkeen verisuonisto rentoutuu ja verenpaine laskee. Vaikutus kestää muutamia tunteja. Toistuvana siitä voi olla hyötyä korkeasta verenpaineesta kärsiville.Saunominen kiihdyttää sydämen sykettä. Pienenä urheilusuorituksena löylyissä istumista voi pitää jo sen vuoksi, että hiki lähtee virtaamaan vauhdilla. Sykkeen nousu saunassa ei kuitenkaan aikaansaa todellisia kuntovaikutuksia liikunnan lailla.Tottumattoman saunojan kannattaa suosia mietoja löylyjä. Liiasta kuumuudesta voi olla haittaa, jos kärsii sydämen rytmihäiriöistä. Ongelmilta välttyy, kun malttaa pitää saunan lämpötilan 80 asteessa eikä viivy löylyissä tuntikaupalla. Myös sydämen vajaatoimintaa potevat voivat saunoa turvallisin mielin: löylyt eivät lisää oireita, kunhan lääkitys on kunnossa. 

Oi kun ramasee, tuumaa moni saunan jälkeen. Olo on hyvällä tapaa uupunut ja uni tulee usein vaivatta. Monet käyttävät saunomista nukahtamislääkkeenä, eivätkä tutkimuksetkaan tätä täysin tyrmää. Vaikutukset selittyvät osin sillä, että lämpötilavaihtelut väsyttävät. Kun olet ollut kuumassa saunassa, käynyt uimassa tai vilvoitellut terassilla, olet saanut aimo annoksen luonnon unilääkettä. Lisäksi jos makuuhuone on tuuletettu viileäksi, uni on miltei taattu. Kehon lämpötila laskee muutenkin illalla: näin kroppa valmistaa meitä yöpuulle.Saunan jälkeen nukkuu monesti hyvin myös siksi, että olo on rentoutunut ja keho jännityksistä vapaa.

Kun vanhaa kansaa aikoinaan kolotti, lämmitettiin sauna. Nykyäänkin saunaa käytetään kipujen ja lihasjännitysten lievittämisessä. Moni nivelreumaa sairastava viihtyy löylyissä. Fibromyalgiakivut sen sijaan voivat pahentua saunomisen jälkeen. Tätä kutsutaan saunakrapulaksi. Sen syntymekanismia ei tiedetä.

Maltillisissa löylyissä saunominen tekee hyvää astmaatikoille, keuhkoahtaumataudista kärsiville tai kroonisen nuhanenän omistaville, sillä lämpö laajentaa keuhkoputkia ja helpottaa hengittämistä. Röörit aukeavat ja alkava nuha voi hyvinkin katketa yhteen saunakäyntiin, mutta kovasti flunssaisen ja kuumeisen oloa löylyt eivät helpota.70–90 astetta on optimaalisin saunomislämpötila. Lauteilla ei missään vaiheessa saisi tulla tuntua liian tukalalta.85–90 asteessa ilma alkaa muuttua kuivaksi ja kuumaksi. Hengittäminen saattaa vaikeutua ja saunominen voi alkaa tuntua epämukavalta.110 astetta on lähtölämpötila kansainvälisissä saunakilpailuissa. Se on jo terveydelle haitallista. 

Tärkein saunan vaikutus liittyy mielihyvään. Saunominen vaikuttaa aivokemiaan ja pistää endorfiinit ja mielihyvähormoni oksitosiinin liikkeelle. Löylyjen lämmössä istuskelu rauhoittaa ja rentouttaa. Stressi väistyy ja intiimiys vapauttaa: saunassa kaikenmalliset ja -muotoiset kehot ovat hyviä, alastomalta ei kukaan kysele titteliä. Suomalaisille sauna edustaa myös rakasta ja arvokasta perinnettä ja tapakulttuurin muotoa, johon liitetään lukuisia hyviä muistoja ja kokemuksia. Saunaan mennään usein vapaa-ajalla mukavassa, entuudestaan tutussa porukassa ja hoidetaan sosiaalisia suhteita. Välillä virkistytään terassilla tai pulahdetaan mökkijärveen, löylyjen jälkeen nautitaan raikasta juomaa.

Suomalaiset rakastavat saunaa, eikä ihme. Löylyn lämmössä mieli lepää, keho rentoutuu ja moni sairaus helpottuu. Uusimman tutkimuksen mukaan myös miehen sydän vahvistuu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla