Lähes puolella maailman ihmisistä on helikobakteeri mahassaan ja usein sen kanssa eletään sovussa. Häätötoimiin ryhdytään, jos vatsa alkaa vaivata.

1. Miksi helikobakteeri pitää häätää?

Helikobakteeri on yleisin maha- ja pohjukaissuolen haavojen aiheuttaja. Jopa 70–90 prosenttia maha- ja pohjukaissuolen haavoista johtuu siitä. Lisäksi helikobakteeri-infektio lisää mahasyövän riskiä.

Helikobakteeri häädetään kahden antibiootin ja yhden mahahapon eritystä vähentävän lääkkeen yhdistelmällä. Infektion tiedetään joskus rauenneen itsestään, mahdollisesti toiseen sairauteen määrätyn antibioottikuurin yhteydessä.

2. Miten ihmiset saavat tietää infektiosta?

Helikobakteeri voi elää ihmisessä vuosikymmeniä täysin oireettomana. Useimmiten helikobakteeri löydetään, kun potilas hakeutuu lääkärille erilaisten ruoansulatusvaivojen takia. Kun vaivojen syytä selvitetään, otetaan helikobakteeritesti.

Helikobakteerin toteamiseen on olemassa helppo ja luotettava hengitystesti. Bakteerin kyky sietää mahan happamuutta perustuu ureaasi-entsyymiin, joka hajoaa ammoniakiksi ja hiilidioksidiksi. Hengitystestissä juodaan ensin ureaa, joka on merkitty hiilen isotoopilla. Mikäli potilaalla on helikobakteereja mahan limakalvolla, isotoopilla merkitty urea hajoaa ammoniakiksi ja hiilidioksidiksi, joka kulkeutuu uloshengitysilmaan. Se on varma merkki infektiosta.

Helikobakteerin löytyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ruoansulatusvaivat johtuisivat bakteerista, vaan se on pikemminkin sivulöydös ja se häädetään varmuuden vuoksi. Siksi suurella osalla ihmisistä maha vaivaa häädön jälkeenkin. Osalla oireet kuitenkin helpottavat merkittävästi. Jos vatsavaivojen syyksi osoittautuu maha- tai pohjukaissuolen haava, tämä on lähes aina varma merkki helikobakteeri-infektiosta.

3. Miten helikobakteeri vaikuttaa ruoansulatuskanavan toimintaan?

Helikobakteerin vaikutus mahan toimintaan on monimutkaista. Helikobakteeri voi joko lisätä tai vähentää mahahappojen määrää riippuen infektion vaiheesta ja infektion sijaintipaikasta. Lisäksi infektio aiheuttaa mahakalvolla lievän mutta kroonisen tulehduksen, joka ”jää päälle” vielä häädönkin jälkeen.

Kun infektio ensimmäisen kerran tulee, helikobakteeri pakenee mahan happamuutta kaivautumalla limakalvon lävitse epiteelisolukkoon. Tässä vaiheessa mahan happamuus laskee rajusti, jopa lähes täysin hapottomaksi, mikä ilmeisesti auttaa helikobakteeria asettumaan ”taloksi”. Tila kestää noin viikon tai kaksi. Tämä tapahtuu tavallisimmin varhaislapsuudessa ja on vaikea sanoa, liittyykö hapottomuuteen erityisiä oireita.

Ihmisen luontainen haponeritys määrää infektion sijaintipaikan ja samalla sen, lisääkö infektio maha- vai pohjukaissuolihaavan riskiä. Niillä, joilla on luontaisesti voimakas mahahapon eritys, helikobakteeri-infektio muodostuu tavallisesti mahaportin eteiseen, lähelle pohjukaissuolta. Kun taas niillä, joilla mahahappojen eritys on heikompaa, infektio syntyy mahalaukun yläosaan.

Jos infektio on mahaportin eteisessä, mahahappojen eritys lisääntyy voimakkaasti. Tämä johtuu siitä, että keho koettaa taistella bakteeria vastaan lisäämällä mahahappojen eritystä säätelevän gastriini-hormonin määrää.

Kun gastriinin määrä kohoaa, myös mahahappoja tuottavat solut lisääntyvät, mikä kiihdyttää mahahappojen tuotantoa entisestään. Pohjukaissuolen haava ilmeisesti syntyy, koska se ei kestä lisääntynyttä happokuormaa.

Mahahaava syntyy ilmeisesti päinvastaisella mekanismilla. Kun mahahapon eritys on luontaisesti normaalia tai heikkoa, helikobakteeri tuhoaa nämä mahahappoa tuottavat solut kokonaan ja maha voi muuttua täysin hapottomaksi. Tällöin mahan limakalvot ilmeisesti menettävät suoja-mekanismejaan, ja mahahaava alkaa kehittyä.

Syöpäriski liittyy todennäköisimmin bakteerin aiheuttamaan tulehdus-
reaktioon. Helikobakteeri tuottaa aineenvaihduntatuotteenaan myös ammoniakkia, joka vahingoittaa soluja.

4. Millaisia oireita ”hapottomalla” mahalla on?

Hapoton maha voi olla täysin oireeton, mutta ei ongelmaton. Hapottomassa mahassa ravintoaineiden pilkkoutuminen on heikompaa, ja tämä voi johtaa ongelmiin ravinteiden imeytymisessä. Vaaravyöhykkeellä on etenkin muistiin vaikuttavan B12-vitamiinin saanti, mutta luultavasti myös kalsiumin ja muidenkin ravinteiden imeytyminen heikentyy.

Toiseksi hapoton maha on suojattomampi tautibakteereja vastaan, joten näillä ihmisillä on suurempi riski sairastua vatsatauteihin tai saada ruokamyrkytys. Samoin käy, jos käyttää säännöllisesti närästyslääkkeitä.

Hapottomassa mahassa ruoka sulaa huonommin, jolloin suurempi osa ruoasta päätyy sulamattomana suoleen. Tämä voi johtaa bakteerien liikakasvuun ohutsuolessa, mikä aiheuttaa monenlaisia ruoansulatusvaivoja.

Hapoton maha kehittyy vasta vuosien infektion jälkeen, joten vaivaa tavataan erityisesti vanhuksilla.

5. Onko helikobakteerilla yhteyttä refluksitautiin?

Tiettävästi ei. Refluksitauti on lisääntynyt länsimaissa samaa tahtia kuin helikobakteeria on häädetty. Tämä on saanut jotkut tutkijat epäilemään, että helikobakteeri voisi suojata refluksitaudilta. Jos näin olisi, helikobakteerin häädön pitäisi pahentaa refluksioireita, mutta tällaista ei ole havaittu. Refluksitaudin lisääntyminen liittyy luultavasti muihin elämäntapatekijöihin.

6. Kuinka yleinen helikobakteeri on ja miten siltä voi suojautua?

On arvioitu, että puolet maapallon väestöstä on helikobakteerin kantajia. Länsimaissa helikobakteeri on kuitenkin harvinaistunut. Sitä esiintyy enää 15 prosentilla väestöstä.

Helikobakteerin harvinaistuminen liittyy ilmeisesti hygienian parantumiseen. Bakteeri siirtyy normaalisti äidiltä pikkulapselle likaisten käsien kautta ja siltä voi välttyä pitämällä huolta hygieniasta.

Samaa teoriaa tukee myös se, että helikobakteeri on yleinen vanhuksilla, jotka viettivät lapsuutensa epähygieenisemmissä oloissa kuin nykynuoret.

7. Onko helikobakteerista mitään hyötyä?

Helikobakteerin ja ihmisen suhde on yhtä vanha kuin itse ihminen, joten olemme oletettavasti jossakin määrin sopeutuneet toisiimme. Tämä on johtanut epäilyksiin siitä, että helikobakteerin häätäminen olisi yhteydessä paitsi refluksitaudin myös ruokatorven syövän lisääntymiseen. Näyttö näiden asioiden osalta on kuitenkin keskeneräinen tai jopa päinvastainen.

Helikobakteeria on monta eri muotoa. Jotkut niistä näyttävät olevan ärhäkämpiä kuin toiset. On siis mahdollista, että jotkut muodot olisivat – jos ei suojaavia – niin ainakin harmittomia, kun taas toiset olisivat sairautta aiheuttavia. Asia vaatii vielä lisää selvityksiä.

Asiantuntijana sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Lea Veijola, Herttoniemen sairaala Helsinki

Lue lisää Rauhaa mahalle - tunnista ja hoida vatsavaivat

Ravitsemuksella voi tuskin vaikuttaa itse helikobakteeriin, mutta oikea ravitsemus voi rajoittaa bakteerin aiheuttamia tuhoja.

Glutamiini, jota on erityisesti proteiinipitoisissa ruoissa, kuten kalassa, punaisessa lihassa, pähkinöissä ja hernekasveissa, neutralisoi heliko-bakteerin tuottaman ammoniakin vaikutusta.

Marjojen ja vihannesten sisältämät flavonoidit suojaavat limakalvoja. Nitraatteja sisältävät kasvikset, kuten punajuuri, kaali ja pinaatti, taas lisäävät veren virtausta limakalvolla, mikä pitää ruoansulatuskanavan toiminnassa.

Nämä vinkit kannattaa pitää mielessä helikobakteerin häädön jälkeen, sillä ne auttavat hillitsemään bakteerin jälkeensä jättämää tulehdusta. 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Monien kroonisten sairauksien taustalla kytee piilevä tulehdus. Viitteitä vaaroista havaitsee ainakin vatsaansa tarkkailemalla.

Kun elimistöömme on päässyt tunkeilijoita, kuten vieraita mikrobeja, ensiavun järjestää immuunijärjestelmä. Se synnyttää tulehdustilan, joka antaa huutia vierasaineille ja -eliöille. Tulehdus voi käynnistyä myös vamman seurauksena, esimerkiksi nilkan nyrjähtäessä.

Yleensä tulehdus on terveydeksemme – itse asiassa tarvitsemme tulehdusta elääksemme.

Joskus tulehdus voi kuitenkin kroonistua ja jatkua, vaikka mitään uhkaa ei olisikaan. Silloin puolustusjärjestelmä on muuttunut suojelevasta

Liiallinen tulehdustila on tullut tutuksi yliaktiivisena immuunivasteena. Se voi johtaa esimerkiksi allergioihin, nivelreumaan, autoimmuunisairauksiin ja astmaan. Sen sijaan vain harvat "terveet" tiedostavat, että heidän elimistössään voi vallita matala-asteinen tulehdus. Se on tulehduksen salakavala muoto, joka ei tunnu eikä näy, kuten akuutti tulehdustila.

On arvioitu, että tulehdus tässä piilevässä muodossaan leimuaa satojen tuhansien suomalaisten elimistöissä. Matala-asteisesta tulehduksesta väitellyt yleislääketieteen erikoislääkäri Tiina Ahonen selvitti, että piilevä tulehdus voi olla syynä useisiin kroonisiin kansansairauksiin, kuten lihavuuteen, kakkostyypin diabeteksen, sepelvaltimotautiin ja metaboliseen oireyhtymään.

Vaarassa vatsakas, tupakoiva nainen

Helpoimmin osviittaa mahdollisesta tulehduksestaan saa kohdistamalla katseensa keskivartaloon. Pahin tulehdusta aiheuttava tekijä on nimittäin rasvakudos erityisesti vatsan seudulle kertyessään. Rasvasolut tuottavat niin kutsuttuja lihavuushormoneja eli adipokiini-hormoneja. Ne säätelevät muun muassa aineenvaihduntaa, ruokahalua ja kylläisyyden tunnetta.

Mitä runsaammin vatsan alueella on rasvaa, sitä todennäköisemmin tulehdus tekee tuhojaan. Lihavuushormoneilla näyttääkin olevan iso rooli tulehdussairauksissa, kuten astmassa, keuhkoahtaumataudissa, nivelrikossa ja reumassa.

Joidenkin tutkijoiden mukaan jo viisi liikakiloa voi aiheuttaa ongelmia – myös niille, joitka liikkuvat säännöllisesti.

Tiina Ahosen tutkimuksen mukaan erityisesti keski-ikäisillä naisilla lihominen kasvattaa riskiä matala-asteiseen tulehdukseen. Ilmeni myös, että matala-asteista tulehdusta hillitsevän adiponektiini-välittäjäaineen määrä oli tupakoivilla naisilla pienempi kuin tupakoimattomilla.

Sen sijaan miehillä samanlaista matala-asteisen tulehduksen yhteyttä lihomiseen tai tupakointiin ei havaittu. Tulokset viittaavat siihen, että matala-asteinen tulehdustila aktivoituu biologisista syistä naisilla miehiä herkemmin.

Tulehdus muhii masentuneellakin

Kun tulehdus on kroonistunut, keholla ei ole kykyä sammuttaa sitä, joten terveet kudokset alkavat vaurioitua. Pitkään jatkuneena tulehdus syö hiljalleen elimiltä energiaa, mikä nopeuttaa ikääntymistä.

Amerikan sydänliiton julkaisemien tutkimustietojen perusteella niillä vanhuksilla, joilla oli korkeimmat tulehdusarvot, oli 260 prosenttia tavallista suurempi todennäköisyys kuolla seuraavan neljän vuoden aikana. Kuolinsyy oli useimmiten verisuonitauti.

Tulehdustila nivoutuu jopa psyykkiseen terveyteen. JAMA Psychiatry -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että masennus voi näyttäytyä aivoissa korkeampana tulehdustilana riippumatta mistään fyysisistä sairauksista.Masennuspotilailla havaittiin 30 prosentin kasvu aivojen tulehdusta kuvaavissa merkkiaineissa verrattuna niihin, jotka eivät masennuksesta kärsineet.

Mikäli lääkäri epäilee potilaalla tulehdustilaa kehossa, hän määrittää tyypillisesti veren CRP-arvon. CRP on maksasolujen tuottama valkuaisaine, jonka määrä veressä suurenee huomattavasti monenlaisissa tulehduksissa ja kudosvaurioissa. Monien lääkärien mielestä CRP on tärkein tulehdusta kuvaava suure ainakin sydän- ja verisuonitautien kannalta.

Terveet elintavat ovat paras palosammutin

Tulehduksen laannuttamiseksi tulee ensin tunnistaa laukaisevat tekijät. Rasvakudoksen ohella tulehdus voi olla lähtöisin esimerkiksi suolistosta, iholta, keuhkoista tai nivelistä. Matala-asteinen tulehdus voi olla perua myös geeneistä, mutta mitään perussairautta ei tarvitse olla taustalla.

Usein tulehduksen polttoaineena toimii kehno ruokavalio, jossa on paljon sokeria, valkoista vehnää, keinomakeutusaineita, prosessoituja elintarvikkeita sekä transrasvaa.

Huonojen ruokailutottumusten ohella myös alkoholi, tupakointi, liikunnan puute, stressi, piilevät infektiot sekä allergeenit ja ympäristömyrkyt ruokkivat tulehdusta.

Keskivartalon rasvakertymän lisäksi erityishuomio kannattaa kohdistaa suoliston bakteeritasapainoon.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen kertoo, että esimerkiksi osa suolistobakteereista erittää kuollessaan voimakasta tulehdusta lisäävää ainetta, lipopolysakkaridia. Se on myös yksi oleellinen tulehduksen merkkiaine.

–Tarkkoja arvoja tulehduksestaan ei tarvitse tietää, vaan tärkeintä on kiinnittää huomiota omiin tottumuksiin ja elintapoihin, ohjeistaa Tiina Ahonen.

Tulehdustilan rauhoittamiseksi tulisi pyrkiä palauttamaan keho luonnolliseen immuunitasapainoon. Tämä onnistuu tarjoamalla sille oikeat olosuhteet kukoistukseen. Niinkin yksinkertaisella tavalla kuin laihduttamisella voi matala-asteisen tulehduksen roihu laantua ratkaisevasti.

Näin taltutat tulehdusta

  1. Syö välimerellisesti tai pohjoismaisesti. Tulehduksesta kertova CRP-arvo voi tippua ilman laihtumistakin kolmanneksen, kunhan ruokavalion laatu on kohdillaan. Tärkeintä on miettiä isoja linjoja. Välimeren ruokavalio on hyvin lähellä optimaalista ruokavaliota, jota voi kutsua myös ”antitulehdukselliseksi”. Myös pohjoismainen ruokavalio vähentää tutkitusti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä rasvakudoksessa. Tulehdusta vähentäviä yksittäisiä ruokia ovat erityisesti marjat, hedelmät ja kasvikset sekä rasvainen kala, neitsytoliiviöljy, mantelit ja muut pähkinät.
  2. Hikiliiku kolmesti viikossa. Liikkuessa elimistössä syntyy tulehdusta vastustavia välittäjäaineita. Liikunta tekee lihassoluista herkempiä insuliinille, vähentää tulehdusta edistävää stressiä, alentaa CRP-arvoja ja vahvistaa koko immuunijärjestelmää. Tulehdusta voi taltuttaa kävelemällä päivittäin kymmenentuhatta askelelta sekä harrastamalla hikoiluttavaa liikuntaa 45 minuuttia kolmesti viikossa. Uusimpien tutkimusten valossa parhaiten tulehduksen hillitsemisessä toimii pitkäkestoisen treenin sekä voimaharjoittelu yhdistelmä.
  3. Laihduta edes vähän. Vaikka olisit vain hieman yli ihannepainostasi, pudottamalla painostasi 5–10 prosenttia voit merkittävästi vaikuttaa tulehdustasoihin. Selvästi liikapainoisilla noin 15 kilon laihtuminen näyttää vähentävän CRP-arvoa kolmanneksella. Paras vaihtoehto kevennykseen muodostuu aktiivisen liikunnan ja ruokavalion yhdistelmästä. Pääpaino kannattaa kuitenkin asettaa ruokailutottumuksiin, sillä ruokavalion rooli painonpudotuksessa on noin 70–80 prosenttia.
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Otat ratkaisevan askelen kohti parempaa unta, kun tunnistat, mikä sinua valvottaa. Sopivatko nämä oireet sinun unettomuuteesi?

KATKEILEEKO UNI?

Uniapnea on hengityshäiriö, jossa nukkujan ylemmät hengitystiet sulkeutuvat kymmeniäkin kertoja yön aikana eri pituisiksi ajoiksi ja hän havahtuu tai herää monta kertaa yössä.

Uniapnean tunnistaminen voi olla hankalaa, sillä moni ei aamulla muista havahtuneensa vähän väliä hereille. Katkonainen uni vaikuttaa kuitenkin siten, että väsymys jää päälle. Monilla myös päätä särkee ja muisti pätkii. Joskus uniapneasta kertovat vain yöhikoilu tai tihentynyt yöllinen virtsaamistarve.

Jos voimakas väsymys jatkuu, kannattaa hakeutua tarkempiin tutkimuksiin. Ensisijaisena hoitona uniapneassa on painonhallinta. Keskivaikeassa ja vaikeassa uniapneassa myös ylipainehoito (CPAP) on yleensä tarpeen.

Lue lisää Uniapnea pilaa yön

KUTITTAAKO JALKOJA?

Arviolta 5–15 prosenttia suomalaisista kärsii ajoittain levottomat jalat -oireyhtymästä. Jalkoja kihelmöi, polttelee tai kutittaa levossa ja nukahtaminen vaikeutuu. Reilu 20 prosenttia raskaana olevista naisista kärsii levottomista jaloista etenkin raskauden loppuvaiheessa.

Vaikka oireet olisivat lieviä, moni nukkuu jatkuvasti huonosti. Jalkojen levottomuuteen on olemassa lääkitys, joka helpottaa samalla unen saantia.

Oireyhtymän sukulaista, periodista raajaliikehäiriötä (PLMD) on vaikeampi tunnistaa, sillä se oireilee pelkästään unen aikana jalkojen liikahduksina. Oireet eivät vaikeuta nukahtamista, mutta rikkovat yöunta ja voivat siten aiheuttaa voimakasta väsymystä päiväsaikaan.

Lue lisää Levottomat jalat – misten rauhaa yöksi?

HERÄTTÄÄKÖ HIKOILU?

Vaihdevuosien alkaessa 45–55 vuoden iässä unen rakenne muuttuu. Jotkut saavat hormonikorvaushoidosta apua uniongelmiin, mutta eivät kaikki. Gynekologi voi määrätä unilääkkeitä, mutta pitkäaikaisen unettomuuden hoitoon ne eivät sovi.

Menopaussi voi laukaista myös uniapnean. Jos vaihdevuosi-ikäisen naisen uni on katkonaista, hän hikoilee öisin, kuorsaa tavallista enemmän ja myös verenpaine nousee, kannattaa tarkistaa voisiko kyseessä olla uniapnea. Oireet voivat olla lieviäkin.

Lue lisää Mistä yöhikoilu keertoo?

VALVOTKO LIIKAA?

Teini-ikäiset ja nuoret aikuiset kärsivät usein unirytmin viivästymisestä. He saattavat valvova pikkutunneille, vaikka aamulla on menoa. Nuoret elävät eri rytmissä arkena ja viikonloppuna, ja rytmin kääntäminen joka maanantai on haastavaa. Jatkuvan univajeen takia moni nuori pilkkii koulussa eikä pysty keskittymään opetukseen.

Melatoniini auttaa tutkitusti vuorokausirytmin säätelyssä, mutta siitäkään ei ole apua ilman unenhuoltoa eli elämäntapojen muutosta. Vaikka melatoniini on reseptivapaa lääke, sen käytöstä olisi hyvä keskustella lääkärin kanssa.

Lue lisää Unirytmi sekaisin – tee korjausliike

KERTYYKÖ UNIVAJE?

Riittävä unensaanti on usein priorisointikysymys. Moni kärsii kroonisesta unenpuutteesta, koska nipistää jatkuvasti aikaa yöunista. Suurin osa aikuisista tarvitsee unta 7–8 tuntia yössä, mutta harva suo sen itselleen. Teinien unentarve on 9 tuntia ja peruskoululaisen 10 tuntia. Tarhaikäisten lasten tulisi nukkua 10–11 tuntia yössä ja välillä päiväunet päälle.

Unen määrästä ja laadusta huolehtimisen pitäisi olla arkista rutiinia. Jos viikolla kertyy parina yönä univajetta, tutkimusten mukaan univelkoja ei pysty kuittaamaan viikonlopun aikana. ■

Uniliiton nettisivuilta löydät paikallisten uniyhdistysten yhteystiedot. Yhdistyksistä voit saada tietoa oman alueesi unihoitajista ja muista unihäiriöihin erikoistuneista terveydenhuollon ammattilaisista.

Asiantuntija: ylilääkäri, neurologi Gabriele Sved, Helsingin Uniklinikka.