Lähes puolella maailman ihmisistä on helikobakteeri mahassaan ja usein sen kanssa eletään sovussa. Häätötoimiin ryhdytään, jos vatsa alkaa vaivata.

1. Miksi helikobakteeri pitää häätää?

Helikobakteeri on yleisin maha- ja pohjukaissuolen haavojen aiheuttaja. Jopa 70–90 prosenttia maha- ja pohjukaissuolen haavoista johtuu siitä. Lisäksi helikobakteeri-infektio lisää mahasyövän riskiä.

Helikobakteeri häädetään kahden antibiootin ja yhden mahahapon eritystä vähentävän lääkkeen yhdistelmällä. Infektion tiedetään joskus rauenneen itsestään, mahdollisesti toiseen sairauteen määrätyn antibioottikuurin yhteydessä.

2. Miten ihmiset saavat tietää infektiosta?

Helikobakteeri voi elää ihmisessä vuosikymmeniä täysin oireettomana. Useimmiten helikobakteeri löydetään, kun potilas hakeutuu lääkärille erilaisten ruoansulatusvaivojen takia. Kun vaivojen syytä selvitetään, otetaan helikobakteeritesti.

Helikobakteerin toteamiseen on olemassa helppo ja luotettava hengitystesti. Bakteerin kyky sietää mahan happamuutta perustuu ureaasi-entsyymiin, joka hajoaa ammoniakiksi ja hiilidioksidiksi. Hengitystestissä juodaan ensin ureaa, joka on merkitty hiilen isotoopilla. Mikäli potilaalla on helikobakteereja mahan limakalvolla, isotoopilla merkitty urea hajoaa ammoniakiksi ja hiilidioksidiksi, joka kulkeutuu uloshengitysilmaan. Se on varma merkki infektiosta.

Helikobakteerin löytyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ruoansulatusvaivat johtuisivat bakteerista, vaan se on pikemminkin sivulöydös ja se häädetään varmuuden vuoksi. Siksi suurella osalla ihmisistä maha vaivaa häädön jälkeenkin. Osalla oireet kuitenkin helpottavat merkittävästi. Jos vatsavaivojen syyksi osoittautuu maha- tai pohjukaissuolen haava, tämä on lähes aina varma merkki helikobakteeri-infektiosta.

3. Miten helikobakteeri vaikuttaa ruoansulatuskanavan toimintaan?

Helikobakteerin vaikutus mahan toimintaan on monimutkaista. Helikobakteeri voi joko lisätä tai vähentää mahahappojen määrää riippuen infektion vaiheesta ja infektion sijaintipaikasta. Lisäksi infektio aiheuttaa mahakalvolla lievän mutta kroonisen tulehduksen, joka ”jää päälle” vielä häädönkin jälkeen.

Kun infektio ensimmäisen kerran tulee, helikobakteeri pakenee mahan happamuutta kaivautumalla limakalvon lävitse epiteelisolukkoon. Tässä vaiheessa mahan happamuus laskee rajusti, jopa lähes täysin hapottomaksi, mikä ilmeisesti auttaa helikobakteeria asettumaan ”taloksi”. Tila kestää noin viikon tai kaksi. Tämä tapahtuu tavallisimmin varhaislapsuudessa ja on vaikea sanoa, liittyykö hapottomuuteen erityisiä oireita.

Ihmisen luontainen haponeritys määrää infektion sijaintipaikan ja samalla sen, lisääkö infektio maha- vai pohjukaissuolihaavan riskiä. Niillä, joilla on luontaisesti voimakas mahahapon eritys, helikobakteeri-infektio muodostuu tavallisesti mahaportin eteiseen, lähelle pohjukaissuolta. Kun taas niillä, joilla mahahappojen eritys on heikompaa, infektio syntyy mahalaukun yläosaan.

Jos infektio on mahaportin eteisessä, mahahappojen eritys lisääntyy voimakkaasti. Tämä johtuu siitä, että keho koettaa taistella bakteeria vastaan lisäämällä mahahappojen eritystä säätelevän gastriini-hormonin määrää.

Kun gastriinin määrä kohoaa, myös mahahappoja tuottavat solut lisääntyvät, mikä kiihdyttää mahahappojen tuotantoa entisestään. Pohjukaissuolen haava ilmeisesti syntyy, koska se ei kestä lisääntynyttä happokuormaa.

Mahahaava syntyy ilmeisesti päinvastaisella mekanismilla. Kun mahahapon eritys on luontaisesti normaalia tai heikkoa, helikobakteeri tuhoaa nämä mahahappoa tuottavat solut kokonaan ja maha voi muuttua täysin hapottomaksi. Tällöin mahan limakalvot ilmeisesti menettävät suoja-mekanismejaan, ja mahahaava alkaa kehittyä.

Syöpäriski liittyy todennäköisimmin bakteerin aiheuttamaan tulehdus-
reaktioon. Helikobakteeri tuottaa aineenvaihduntatuotteenaan myös ammoniakkia, joka vahingoittaa soluja.

4. Millaisia oireita ”hapottomalla” mahalla on?

Hapoton maha voi olla täysin oireeton, mutta ei ongelmaton. Hapottomassa mahassa ravintoaineiden pilkkoutuminen on heikompaa, ja tämä voi johtaa ongelmiin ravinteiden imeytymisessä. Vaaravyöhykkeellä on etenkin muistiin vaikuttavan B12-vitamiinin saanti, mutta luultavasti myös kalsiumin ja muidenkin ravinteiden imeytyminen heikentyy.

Toiseksi hapoton maha on suojattomampi tautibakteereja vastaan, joten näillä ihmisillä on suurempi riski sairastua vatsatauteihin tai saada ruokamyrkytys. Samoin käy, jos käyttää säännöllisesti närästyslääkkeitä.

Hapottomassa mahassa ruoka sulaa huonommin, jolloin suurempi osa ruoasta päätyy sulamattomana suoleen. Tämä voi johtaa bakteerien liikakasvuun ohutsuolessa, mikä aiheuttaa monenlaisia ruoansulatusvaivoja.

Hapoton maha kehittyy vasta vuosien infektion jälkeen, joten vaivaa tavataan erityisesti vanhuksilla.

5. Onko helikobakteerilla yhteyttä refluksitautiin?

Tiettävästi ei. Refluksitauti on lisääntynyt länsimaissa samaa tahtia kuin helikobakteeria on häädetty. Tämä on saanut jotkut tutkijat epäilemään, että helikobakteeri voisi suojata refluksitaudilta. Jos näin olisi, helikobakteerin häädön pitäisi pahentaa refluksioireita, mutta tällaista ei ole havaittu. Refluksitaudin lisääntyminen liittyy luultavasti muihin elämäntapatekijöihin.

6. Kuinka yleinen helikobakteeri on ja miten siltä voi suojautua?

On arvioitu, että puolet maapallon väestöstä on helikobakteerin kantajia. Länsimaissa helikobakteeri on kuitenkin harvinaistunut. Sitä esiintyy enää 15 prosentilla väestöstä.

Helikobakteerin harvinaistuminen liittyy ilmeisesti hygienian parantumiseen. Bakteeri siirtyy normaalisti äidiltä pikkulapselle likaisten käsien kautta ja siltä voi välttyä pitämällä huolta hygieniasta.

Samaa teoriaa tukee myös se, että helikobakteeri on yleinen vanhuksilla, jotka viettivät lapsuutensa epähygieenisemmissä oloissa kuin nykynuoret.

7. Onko helikobakteerista mitään hyötyä?

Helikobakteerin ja ihmisen suhde on yhtä vanha kuin itse ihminen, joten olemme oletettavasti jossakin määrin sopeutuneet toisiimme. Tämä on johtanut epäilyksiin siitä, että helikobakteerin häätäminen olisi yhteydessä paitsi refluksitaudin myös ruokatorven syövän lisääntymiseen. Näyttö näiden asioiden osalta on kuitenkin keskeneräinen tai jopa päinvastainen.

Helikobakteeria on monta eri muotoa. Jotkut niistä näyttävät olevan ärhäkämpiä kuin toiset. On siis mahdollista, että jotkut muodot olisivat – jos ei suojaavia – niin ainakin harmittomia, kun taas toiset olisivat sairautta aiheuttavia. Asia vaatii vielä lisää selvityksiä.

Asiantuntijana sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Lea Veijola, Herttoniemen sairaala Helsinki

Lue lisää Rauhaa mahalle - tunnista ja hoida vatsavaivat

Ravitsemuksella voi tuskin vaikuttaa itse helikobakteeriin, mutta oikea ravitsemus voi rajoittaa bakteerin aiheuttamia tuhoja.

Glutamiini, jota on erityisesti proteiinipitoisissa ruoissa, kuten kalassa, punaisessa lihassa, pähkinöissä ja hernekasveissa, neutralisoi heliko-bakteerin tuottaman ammoniakin vaikutusta.

Marjojen ja vihannesten sisältämät flavonoidit suojaavat limakalvoja. Nitraatteja sisältävät kasvikset, kuten punajuuri, kaali ja pinaatti, taas lisäävät veren virtausta limakalvolla, mikä pitää ruoansulatuskanavan toiminnassa.

Nämä vinkit kannattaa pitää mielessä helikobakteerin häädön jälkeen, sillä ne auttavat hillitsemään bakteerin jälkeensä jättämää tulehdusta. 

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Terveellä verensokeriarvot eivät suuresti vaihtele. Liian korkea verensokeri merkitsee diabetesta, mutta mistä liian matala arvo kertoo?

HYPOGLYKEMIASSA

verensokeripitoisuus laskee liian alas. Tällöin veren glukoositaso on yleensä alle neljä millimoolia litrassa.

Terveellä ihmisellä verensokeritaso on taidokkaasti säädelty, mutta diabeetikolla verensokeri voi laskea liikaa, jos pistää liikaa insuliinia, harrastaa rankkaa liikuntaa tai syö liian vähän hiilihydraatteja suhteessa insuliinimääriin. Hypoglykemia voi kehittyä jo muutamassa minuutissa.

HYPERGLYKEMIASSA

verensokeri pomppaa liian ylös. Näin voi tapahtua aterian jälkeen, mutta myös stressi nostaa verensokeria.

Korkeasta verensokerista vihjaavat väsymys, janon tunne, suun kuivuminen ja virtsaamistarpeen lisääntyminen.

Hyperglykemia voi johtaa kehon happamoitumiseen eli ketoasidoosiin. Tällöin hengityksessä on asetonin haju.

REAKTIIVISESTA HYPOGLYKEMIASTA

puhutaan, kun verensokeri syömisen jälkeen hyppää ylös ja sitten putoaa nopeasti. Olo tulee levottomaksi ja ärtyneeksi, jopa näköhäiriöitä ja sekavuutta saattaa ilmetä.

Herkkyys reaktiiviseen hypoglykemiaan on yksilöllistä terveillä ihmisillä.

SOKERIHEMOGLOBIINI

eli HbA1c-arvo kertoo siitä, kuinka paljon glukoosia on tarttunut veren punasolujen hemoglobiiniin.

Korkea sokerihemoglobiinin arvo nostaa vaaraa sairastua diabeteksen lisäsairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaisten vajaatoimintaan, sillä verensokerilla on taipumus ”ripustautua” myös muihin kehon valkuaisaineisiin.

INSULIINISOKKI

tulee, jos verensokeri on pitkään ollut vaarallisen alhainen insuliinipistoksen seurauksena. Ihminen menettää silloin tajuntansa ja hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalaan. Tajuttomalle ei saa laittaa suuhun mitään.

Ensiapuna voidaan käyttää pistoksensa annettavaa glukagonia, insuliinin vastavaikuttajaa, joka vapauttaa maksan verensokerivarastoja.

Asiantuntija: Johan Eriksson, professori, Helsingin yliopisto.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Milloin verensokeri on normaali?
Terveys
Milloin verensokeri on normaali?
Vierailija

Mistä on kyse, kun verensokeri heittelee?

Verensokerin heittelystä pääsee eroon vähähiilihydraattisella dieetillä. Sopii hyvin myös sekä 1- että 2-tyypin diabeetikoille. Tieteellinen tutkimusaineito on kiistaton, vaikka ne suomessa uutisoinnista sensuroidaankin. On lisäksi hyvä muistaa, että maksa kyllä tuottaa loput elimistön mahdollisesti tarvitsemasta glukoosista ja diabeetikoilla hypot johtuvat aina liiasta lääkityksestä, ei liian vähäisestä hiilihydraatin syömisestä.
Lue kommentti
Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen lopettanut hormoniehkäisyvalmisteen pari kuukautta sitten, ja minulle on tullut rajuja mielialavaihteluita päivittäin. Saan todella herkästi raivokohtauksia. Voiko tämä edelleen johtua pillereiden lopettamisesta vai onko taustalla jotakin muuta?

Hyvin haitallisia oireita ehkäisypillereiden lopettamisesta ilmenee harvoin. Osa kokee kuitenkin harmillisia oireita, kuten kierron epäsäännöllisyyttä sekä muutoksia ihossa. Keho totuttelee uuteen hormonaaliseen tilanteeseen. Ehkäisypillerin käytön aikana hormonaalinen tilanne on tasainen, kun munarakkulan kasvu ja ovulaatio ovat estyneet. Pillerissä olevat hormonit korvaavat kehon omaa hormonituotantoa. Kun niiden käyttö lopetetaan, oma hormonitoiminta käynnistyy, mikä voi aiheuttaa erilaisia tuntemuksia.

Pillerin lopetuksen jälkeen oma kuukautiskierto käynnistyy, yleensä samanlaisena kuin ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä. Yleisiä oireita kiertojen
käynnistyessä ovat muun muassa rintojen arkuus ja mielialanvaihtelu kierron vaiheiden mukaan. Myös hiustenlähtö tai karvan kasvun lisääntyminen voi liittyä ehkäisypillerien lopettamiseen, jos näihin oireisiin on ollut taipumusta ennen ehkäisyvalmisteen käyttöä.

Tavallisesti keho tottuu pian uuteen tilanteeseen. Ihan heti hormonaalisen lääkityksen lopettamisen seurauksena elimistön hormonitasot voivat olla hetken hyvinkin matalat, ennen kuin munasarjan oma tuotanto lähtee jälleen käyntiin. Matalat ja sen jälkeen tavallista enemmän vaihtelevat hormonitasot voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita ja esimerkiksi päänsärkyjä.

Kysyjä ei kerro, ovatko vuodot käynnistyneet normaalisti. Jos oma kuukautiskierto ei palaudu normaaliksi kuuden kuukauden kuluessa pillereiden lopetuksesta, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.