C-reaktiivisen proteiinin eli CRP:n mittaaminen on käytetyimpiä laboratoriotutkimuksiamme. Sitä tarvitaan usein myös päivystysaikana. Suomenkielistä nimeä tälle tärkeälle bakteeritulehduksia jäljittävälle verikokeelle ei vielä ole.
C-reaktiivista proteiinia syntyy maksassa tulehdusten ja kudostuhojen seurauksena. Sen biologista merkitystä ei tarkkaan tunneta, mutta todennäköisesti se nopeuttaa bakteerien tuhoutumista ja hajoavista kudoksista vapautuvien haitallisten aineiden poistumista elimistöstä. Yhdisteen nimi johtuu siitä, että se sitoutuu eräiden bakteerien polysakkarideihin eli suurimolekyylisiin sokereihin.
CRP kuuluu ns. äkillisen vaiheen valkuaisaineisiin, joiden määrä veressä suurenee muutamassa tunnissa kudosvaurion synnyttyä. CRP:n pitoisuus saattaa jopa 3000-kertaistua, mikä tekee siitä erityisen hyvän apuneuvon taudinmäärityksessä. Muiden äkillisen vaiheen valkuaisten pitoisuus enintään nelinkertaistuu.
Näytteeksi pieni määrä verta
CRP-näytteeksi riittää pieni määrä seerumia, joka saadaan esimerkiksi yhdestä millilitrasta verta. Verikokeen ottaminen ei vaadi erityisiä esivalmisteluja. Terveillä ihmisillä CRP-pitoisuus on 0,1–3,7 mg/l. Näin pieniä pitoisuuksia ei kuitenkaan yleensä mitata tarkasti, koska tulehdukseen viittaavat CRP-pitoisuudet ovat suurempia kuin 10 mg/l. Useat laboratoriot ilmoittavatkin terveiden CRP-pitoisuudeksi "alle 10 mg/l".
CRP-pitoisuus suurenee nimenomaan bakteeritulehduksissa. CRP-tutkimuksella voidaan siis usein erottaa bakteeritauti virustaudista. Tieto saadaan bakteeri- ja virusviljelyä nopeammin, mikä on tärkeää, jotta oikea hoito voidaan aloittaa ajoissa. Erottelukyky ei kuitenkaan ole täydellinen, sillä myös jotkin virustaudit, varsinkin jos niihin liittyy lisätauteja, lisäävät CRP-tuotantoa.
CRP-tutkimuksen ehkä tärkein käyttöalue on bakteeritulehduksen hoidon seuraaminen. Oikea antibioottilääkitys alkaa nopeasti pienentää CRP-pitoisuutta. Pitoisuuden uusi kasvu puolestaan varoittaa taudin aktivoitumisesta.
Kroonisten tulehdusten mittari
CRP-määritys sopii myös kroonisten tulehdusten mittariksi. Pitoisuus suurenee mm. selkärankareumassa, nivelreumassa ja joissakin muissakin niveltulehduksissa. Näissä taudeissa CRP on osin korvannut laskon, ja on lähinnä makuasia, kumpaa tutkimusta lääkäri käyttää. Myös syöpä ja sydäninfarkti lisäävät usein CRP-pitoisuutta.
Kohta ehkä uudentyyppistä käyttöä
CRP-määritykselle saattaa olla tulossa uudentyyppinen käyttö, sillä tuoreet tutkimukset ovat osoittaneet, että hiukankin suurentuneeseen CRP-pitoisuuteen liittyy lisääntynyt sydäninfarktivaara. Tämän havaitsemiseksi tarvitaan tavallista herkempää mittausmenetelmää, jollaisia on tarjolla suurimmissa laboratorioissa.
