Elottoman elvyttäminen

Tavallisin syy siihen, että aikuisen ihmisen hengitys lakkaa ja hän muuttuu elottomaksi, on sydän- tai aivoinfarkti. Keski-ikäisille ja sitä varttuneemmille tilanne tulee todennäköisimmin eteen aamuyöstä, jolloin infarkteja sattuu eniten. Elottomuuteen johtavaan tapaturmaan voi joutua lähes kuka ja koska tahansa. Useimmiten niin käy sähköiskun, myrkytyksen tai hukkumisen seurauksena.

Eloton vai tajuton?

Mistä tiedän, miten huonosti tuupertuneen asiat ovat? Ensin on selvitettävä, kulkeeko hänen hengityksensä. Se tehdään herättelemällä, puhuttelemalla ja kohtuullisella ravistelulla. Jos nämä eivät tuo tulosta, hengitystä tunnustellaan panemalla oma kämmenselkä parin sentin päähän uhrin suusta ja sieraimista. Rintakehän tarkkaileminen ei riitä, sillä sen kohoileminen ei aina tarkoita hengittämistä, vaan voi olla sairauskohtauksen jälkeistä värinää.

Elottomuus on eri asia kuin tajuttomuus. Jos hengitys tuntuu, mutta ihminen ei reagoi, hän on vain tajuton. Todella nopeita toimia tarvitaan, kun hengitystä ei tunnu ja uhri on eloton. Hengityksen tunnustelu on kaikkein tärkeintä, sillä ihmisellä, joka hengittää, myös veri kiertää. Jos hengitystä ei ole, aivotkaan eivät saa verenkierron kuljettamaa happea.

Hengityksen loputtua on yleensä neljästä kuuteen minuuttia aikaa saada se uudelleen käyntiin, sitten alkaa tulla pahoja aivovaurioita. Elvytys pitää aloittaa heti, jos uhri ei ole herätettävissä eikä hengitä normaalisti. Ensin on kuitenkin soitettava hätänumeroon 112.

Näin sen teen

Uhri asetetaan selälleen, pää takakenoon niin, että nenä on pystyssä. Tässä pään asennossa varmistuu, että hengitystiet pysyvät auki ja ettei kieli painu kurkkuun. Sieraimet puristetaan kiinni, suu avataan, sieltä pyyhitään pois mahdollinen oksennus ja muu ylimääräinen.

Aikuinen elvytetään paineluelvytyksellä asettamalla kämmen rintalastan keskelle. Toinen kämmen laitetaan toisen päälle ja sormet asetetaan lomittain. Rintalastaa painetaan kohtisuoraan ylhäältä käsivarret suorina tiheässä tahdissa 30 kertaa ja sitten puhalletaan kahdesti uhrin suuhun. Oma suu painetaan tiukasti uhrin suun päälle. Sitten hengitetään sisään ja puhalletaan omaa uloshengitysilmaa suu tiukasti uhrin suulla kaksi kertaa. Elvytysyrityksiä täytyy yrittää jatkaa, kunnes uhri alkaa hengittää itse tai hälytetty apu tulee.

Lapsi elvytetään muuten samalla tavalla kuin aikuinen, mutta elvytys alkaa aina viidellä rauhallisella alkupuhalluksella, koska elottomalla lapsella hengitys on usein estynyt. Alkupuhalluksia seuraa yhdellä kämmenellä tehtävä 30 painelun ja 2 puhalluksen sarja. Kun olet tehnyt ensimmäisen elvytyssarjan, soita hätänumeroon 112.

Jos auttajia on useampia, ensimmäinen elvyttää yksin 1-2 minuutin ajan, ja sen jälkeen vuoro siirtyy toiselle. Näin elvytys säilyy tehokkaana.

Painallusten määrä on oikea, jos niitä mahtuu minuuttiin noin sata. Painallusten voimakkuus säädellään niin, että rintalasta joustaa selvästi – noin viitisen senttiä – alaspäin. On painettava reilusti, mitä varsinkin naiset joskus arastelevat. Kylkiluita voi murtua, mutta se on pienempi paha kuin hengenmeno. Painelu on melko raskasta, mutta auttaja saa yleensä lisävoimaa, kun tietää, että apua on hälytetty.

Lisäaikaa aivoille

Painelun suurin merkitys on, että sen avulla saadaan aivoille lisäaikaa, kun veri pakotetaan sydänvaltimoissa liikkeelle. Painelukerrat on hyvä laskea ääneen, sillä silloin on pakko hengittää itsekin ja rytmi säilyy. Jos elvytyksen aikana elvytettävältä tulee tai alkaa tulla verta suusta, voi suun sulkea ja puhaltaa sieraimiin.

Elvyttäminen lisää selviytymismahdollisuuksia jopa 40 prosenttia, riippuen siitä, mikä elottomuuden on aiheuttanut.

Jos elvytys hirvittää

Ajatuksessa elvyttämisestä monia hirvittää jo se, että uhriin pitää koskea, saati että tämä vaikka makaa kadulla jotenkin epämääräisen oloisena. Jotkut kävelevätkin kylmästi ohi, he eivät ehkä tule ajatelleeksi, että tuupertunut saattaisi olla joku itselle tärkeä – jollekin tärkeä joka tapauksessa.

Joskus elvyttämistä kartetaan myös pelosta, että uhrilta voi saada jonkin pahan taudin, kuten HIVin, hepatiitin tai tuberkuloosin. Se on kuitenkin teoreettinen pelko, sillä sellaisia tapauksia ei tiedetä. Jos ei luota auttamisrohkeuteensa,
voi mukanaan kuljettaa tarkoitukseen suunniteltua suusuojaa, jonka voi panna oman ja uhrin suun väliin.

– Jos on harjoitellut, tositilanteessa kiirehtii auttamaan. Vasta jälkikäteen miettii, mitä tapahtui. Teki mitä hyvänsä, se on parempi kuin jättää kokonaan tekemättä, sanoo SPR:n ensiapuopettaja Kristiina Myllyrinne.

Soita 112

• kerro mitä on tapahtunut ja missä
• hätäkeskuksen henkilökunta neuvoo, mitä pitää tehdä, ja lähettää apua
• älä sulje puhelinta ennen kuin saat luvan