
Lahnasta lapamato, makkarasta syöpä, ampiaisesta allergia. Kesäloma on täynnä tosia ja kuviteltuja terveysuhkia. Professori Jouko Tuomisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kumoaa väärinkäsitykset.
1. Mätäkuussa bakteerin saa herkemmin kuin muulloin.
Osittain totta. Lämpimässä säässä bakteerit viihtyvät paremmin muun muassa vesissä ja ruoassa, joten ruokamyrkytysten mahdollisuus on suurempi. Muutoin bakteerien saaminen riippuu enemmän hygieniasta kuin vuodenajasta.
2. Savustetusta lahnasta voi saada lapamadon.
Osittain totta. Lapamadon voi saada, jos kala ei ole kuumentunut kunnolla läpi asti.
3. Kun hyttysten, hirvikärpästen ja mäkärien antaa pistää, niille tulee immuuniksi.
Tarua. Päinvastoin osa ihmisistä voi herkistyä niille.
4. Ampiaisen pisto voi aiheuttaa kenelle vain henkeä uhkaavan allergisen reaktion.
Tarua. Yksittäinen ampiaisen pisto aiheuttaa useimmille ihmiselle kivun ja turvotuksen pistokohdassa. Toistuva altistuminen mehiläisten pistoille voi allergisoida ihmisen siten, että hän voi sen jälkeen saada vakavan allergisen reaktion yhdestäkin pistosta. Kokonaisen parven hyökkäyksen kohteeksi joutuminen voi olla hengenvaarallista kenelle tahansa, mutta silloin ei ole kyse allergiasta.
5. Jos punkin saa ihosta irti vuorokaudessa, punkkitauti ei ehdi tarttua.
Tarua. Punkki tulisi poistaa vuorokauden sisällä, koska infektioriski suurenee ajan kuluessa. Mutta kyllä tauti voi tarttua aikaisemminkin.
6. Punkki irtoaa, jos sen sivelee voilla.
Pääasiassa tarua. Paras on poistaa se punkkipihdeillä. Voin ja öljyn käyttäminen perustuu siihen ajatukseen, että estetään punkin hengitys, jolloin se irrottaa itsensä saadakseen ilmaa. Menetelmä on epävarma ja voi lisätä infektion mahdollisuutta.
7. Kärventynyt grillimakkara aiheuttaa syöpää.
Käytännössä tarua. Syövällä on harvoin yhtä syytä. Etenkin runsas rasvainen ruoka näyttää olevan syövän riskitekijä. Samoin kärventyneessä ruoassa on muun muassa heterosyklisiä amiineja ja polyaromaattisia hiilivetyjä, joiden on eläinkokeissa osoitettu aiheuttavan suurina annoksina syöpää. Syöpä syntyy eräänlaisella lottoperiaatteella, se tarvitsee useita peräkkäisiä ”oikein-rasteja”. Jokainen tietää, että on helppo saada kaksi tai kolme ”oikein”, mutta seitsemän oikein on jo hyvin paljon epätodennäköisempää. Siten jokainen riskitekijä lisää riskiä osaltaan, mutta syövän ”aiheuttaminen” yksilötasolla olisi ihan muuta.
8. Jos tissuttelee alkoholia päivittäin loman ajan, keho ei ehdi levätä.
Totta, mutta riippuu määrästä. Alkoholi säännöllisesti, olipa sitten työssä tai lomalla, rasittaa sekä maksaa että hermostoa. Siksi 1970-luvulta asti käytetty suositus juoda ”sivistyneesti kuin ranskalaiset” on terveyden kannalta tuhoisa, ja se näkyy selvästi muun muassa maksakirroosin lisääntymisenä Suomessa. Turvallinen määrä lienee noin yksi annos (olutpullo tai viinilasi) päivässä. Vielä parempi säästää sekin juhliin.
9. Uusi peruna, jossa on vihreää, pitää heittää pois.
Totta. Perunan mukuloista on jalostuksella saatu perunalle tyypilliset myrkyt solaniini ja kakoniini melko hyvin pois, mutta valo aiheuttaa vihertymistä ja sen mukana tulee myös näitä myrkkyjä. Jos vihertymä on komean perunan yhdessä nurkassa, sen voi kyllä leikata pois.
10. Sinileväistä vettä ei saa käyttää saunavetenä.
Totta. Jos vedessä on selvästi sinilevää, on parempi viedä löylyvesi mukana mökille.
11. Kantapäässä oleva rakko paranee nopeammin, kun sen puhkaisee.
Totta. Rakko suojaa uuden ihon kehittymistä jonkin aikaa, mutta paksu iho ei välttämättä puhkea itse. Rakkoa ei kuitenkaan kannata puhkaista heti, sillä silloin se tulehtuu helpommin. Rakko kannattaa puhkaista vasta parin päivän päästä puhtaalla neulalla ja peittää puhtaalla siteellä, joka painaa irronneen ihon alustaa vasten suojaksi.
12. Hattu suojaa auringonpistokselta.
Totta. Lierit ovat mainio lisä. Auringonpistos eli lievä lämpöhalvaus aiheutuu ruumiinlämmön noususta etenkin, kun se yhdistyy nestehukkaan. Siten runsas juominen (ei alkoholia) ja suojautuminen liialliselta paisteelta ovat tärkeimmät ehkäisykeinot. Kauan sitten mainos väitti: ”Vain aasi kulkee ilman hattua”. Ehkä siinä oli järkeä.
13. Koiran punkkipanta sisältää myrkkyä ja voi aiheuttaa ihmiselle, joka koskettelee koiraa, vakavia allergiaoireita.
Totta ja tarua. Punkkipantoja on ainakin kahdenlaisia. Toiset sisältävät deltametriiniä, joka on pyretroideihin kuuluva hyönteismyrkky. Se ei aiheuta allergioita kovin usein päinvastoin kuin luonnon pyretriini. Toiset pannat sisältävät hajusteita, joiden oletetaan karkottavan punkkeja. Tuskin nekään aiheuttavat allergioita kovin herkästi, mutta periaatteessa allergia on mahdollista lähes kaikille aineille.
Lue lisää eläinten levittämistä taudeista.