Joka kolmas diabeetikko sairastaa diabeettista munuaistautia. Tutkijat haluavat pysäyttää sen ennen kuin se alkaa.
Diabetes on kallis sairaus, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Harva nimittäin tietää, että suurin osa diabeteksen aiheuttamista kustannuksista tulee diabeteksen komplikaation, munuaisten vajaatoiminnan, hoidosta. Dialyysihoito maksaa noin 70 000-100 000 euroa per vuosi ja tällä hetkellä joka kolmannella suomalaisella dialyysipotilaalla on diabeettinen munuaistauti.
Diabeteksen kehittyminen munuaistaudiksi on huono uutinen myös potilaalle. Kun munuaiset eivät toimi kunnolla verenpaine nousee ja kun verenpaine nousee munuaiset tuhoutuvat lisää.
- Tästä alkaa noidankehä, joka esimerkiksi tyypin 1 diabeetikoilla nostaa ennenaikaisen kuoleman riskin peräti 37-kertaiseksi, sanoo dosentti Per-Henrik Groop Folkhälsanin tutkimukeskuksesta.
Suomalaiset tutkijat lähestyvät diabeettista munuaistautia massiivisessa FinnDiane-tutkimuksessa kaikilla rintamilla; he tutkivat taudin genetiikkaa, molekyylibiologiaa ja ympäristötekijöitä. Maailman suurinta tyypin 1 diabetesaineistoa on kerätty kymmenen vuotta ja siihen sisältyy nyt jo lähes 5000 potilasta ja heidän sukulaisiaan.
- Meidän on jatkossa saatava diabeettinen munuaistauti kiinni ennen kuin se on kunnolla alkanut tai tilanne voi muuttua kestämättömäksi, sanoo Groop.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana dialyysihoitoa vaativien tyypin 2 diabeetikkojen määrä on kolminkertaistunut ja kasvun pelätään edelleen jatkuvan.
Virtsa paljastaa
Diabeettisen munuaistaudin ensimmäinen merkki on albumiinin erittyminen virtsaan. Jos albumiinia erittyy 20-200 mikrogrammaa minuutissa, puhutaan mikroalbuminuriasta, ja jos yli 200 mikrogrammaa minuutissa, kyse on makroalbuminuriasta.
Mikroalbuminuria on merkki alkavasta munuaissairaudesta, kun taas makroalbuminuria tarkoittaa, että munuaissairaus on jo tosiasia.
- Mikroalbuminuria on se sivuääni, joka on otettava vakavasti, sanoo Groop.
Mikroalbuminuria tarkoittaa kuitenkin hieman eri asiaa tyypin 1 ja 2 diabeteksessa. Tyypin 1 diabeteksessa mikroalbuminuria on aina merkki alkavasta diabeettisesta munuaistaudista.
Tyypin 2 diabeteksessa mikroalbuminuria puolestaan kertoo suuresta sydän- ja verisuonisairauksien riskistä ja vasta proteinuria tarkoittaa diabeettista munuaissairautta.
Nämä erot johtuvat siitä, että tyypin 2 diabeteksessa munuaiset vahingoittuvat useammalla kuin yhdellä tavalla. Noin 30 prosenttia tyypin 2 diabeteksesta kehittyy samanlaiseksi diabeettiseksi munuaistaudiksi kuin tyyppi 1:ssä.
Sen sijaan 40 prosenttia saa muita munuaisvaurioita, jotka eivät johda diabeettiseen munuaistautiin, mutta nostavat verenpainetta ja johtavat sitä kautta sydän- ja verisuonitauteihin.
Groopin mukaan mikroalbuminurian testaus on tällä hetkellä avainasemassa taistelussa diabeettista munuaistautia vastaan. Ongelmana on, että testiä käytetään paikoin laiskasti ja liian sattumanvaraisesti tai siihen ei reagoida riittävän pontevasti. Kun pysyvä mikroalbuminuria havaitaan, siihen olisi välittömästi puututtava paitsi elintapamuutoksilla, myös lääkkeillä.
- Koska munuaisten vajaatoiminta nostaa verenpainetta ja kohonnut verenpaine vahingoittaa munuaisia, tärkeintä on saada verenpaine alas, sanoo Groop.
Näin taudin toteamisen ja dialyysihoidon välille saataisiin monta vuotta – ja parhaassa tapauksessa siltä vältyttäisiin kokonaan.
Haavoittuva kolmannes
Diabeettinen munuaistauti kehittyy vain kolmannekselle tyypin 1 diabetesta sairastaville; ja suhdeluku on yllättäen sama tyypin 2 diabeteksessa. Munuaistaudin edetessä tyypin 1 ja 2 diabetes alkavat mystisesti lähentyä toisiaan ja saavat yhteisiä piirteitä. Lisäksi ne keräävät matkaansa myös muita diabeteksen komplikaatioita.
- Haluamme tietää, mikä tekee tästä kolmanneksesta muita haavoittuvamman, sanoo Groop.
Miksi tämä ratkaiseva kolmannes saa niskoilleen kaikki komplikaatiot ja toiset säästyvät niiltä kokonaan?
Diabeettiselle munuaistaudille altistavia tekijöitä ovat huono sokeritasapainon säätely, tupakointi ja kohonnut kolesteroli, mutta ne eivät Groopin mukaan ole kuin puolet selitystä.
- Klinikalla näkee potilaita, joilla on surkea sokeritasapainon säätely ja kammottavat elintavat eikä mitään komplikaatioita. Sitten sisään kävelee potilas, jolla on hyvät elintavat ja hyvä sokeritasapaino – ja kaikki komplikaatiot, sanoo Groop.
Diabeettisella munuaistaudilla on siis myös geneettinen komponentti.
Eräs FinnDianen tärkeimmistä tavoitteista onkin paljastaa diabeettisen munuaistaudin geneettinen profiili ja ensimmäiset kandidaattigeenit ovat jo takataskussa. Diabeettiselle munuaistaudille altistavien geenien löytyminen olisi suuri etu, sillä niiden avulla diabeetikoiden joukosta olisi mahdollista poimia haavoittuvimmat potilaat ennen kuin mitään vahinkoa on ehtinyt syntyä.
Tällä hetkellä tilanteeseen tullaan aina liian myöhään, sillä mikroalbuminurian kehittyminen on jo merkki siitä, että jotain on lähtenyt liikkeelle eikä sitä enää voi pysäyttää – hidastaa vain.
Lue lisää diabeteksestä ja silmistä
