Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Mitä enemmän päätäsi käytät, sitä paremmin se toimii. Muistitaitojaan voi kehittää.

Työelämässä vaaditaan entistä enemmän kykyä oppia uutta ja käsitellä suuria tietomääriä. Tällaisessa tietotyössä lievätkin muistivaikeudet tulevat helposti esiin. Silti tietotyöllä ei tiedetä olevan haitallisia vaikutuksista aivoihimme.

Pikemminkin päinvastoin, aktiivinen ja monipuolinen aivojen käyttö on hyödyllistä.

Aivoihin pätee sama logiikka kuin mihin tahansa muuhun ruumiinosaan: pysyäkseen kunnossa niiden on saatava harjoitusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toimintaa ja lepoa

Pitkittynyt stressi sen sijaan haittaa muistin toimintaa. Aivoille täytyy antaa riittävä mahdollisuus palautumiseen. Palautumista edesauttaa liikunta, terveellinen ruokavalio ja hyvä yöuni. Yleiskunto määrittääkin pitkälti aivojen vointia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Erityisen haitallista aivoillekin on keskivartalolihavuus, mikä johtaa rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin.

Aivoja hoitavat samat ruoat kuin sydäntä, eli pehmeää rasvaa ja runsaasti kasviksia sisältävä ruokavalio. Kalan ja marjojen on tutkimuksin todettu tekevän erityisen hyvää muistille niiden öljyjen ja vitamiinien takia.

Liikunta puolestaan tehostaa verenkiertoa ja helpottaa ajatusten irrottamista henkisistä paineista. Riittävä ja laadukas yöuni on edellytyksenä sille, että aivojen energiavarastot täyttyvät.

— Nukkumista ei voi korvata millään, sillä yöllä päivänaikaiset asiat järjestyvät ja tallentuvat tehokkaasti pitempikestoiseen muistiin, psykologi Teemu Paajanen sanoo.

Muuta kuviksi

Muistaminen on taitolaji, jota voi kehittää käyttämällä muistitekniikoita ja apuvälineitä.

Yksi muistitekniikka on esimerkiksi muistettavien asioiden visualisointi. Kun vaikkapa pinkoodin muuttaa kuviksi, sen muistaa paremmin:
Esimerkiksi tunnusluvun 1535 voi visualisoida kynttiläksi (1) ja kahdeksi vitoseksi, joita käsiraudat yhdistää (3).

Tee listoja

Muistilappu on tehokas apuväline. Muistilistat vähentävät työmuistin kuormittumista.

Keskittyminen nykyhetkeen on helpompaa, kun mielessä ei tarvitse pitää tulevia tehtäviä. Menot ja tekemättömät työt kannattaa kirjoittaa paperille vaikkapa ennen työviikon alkua.

Työmuisti voi säilöä viidestä yhdeksään asiaa kerralla. Tärkeintä on muistaa kolme tai neljä olennaista asiaa, näin kokonaisuuden muistaminen helpottuu.

Esimerkiksi puheenpitäjä voi painaa mieleensä kolme pääasiaa, joiden ympärille hän esityksensä rakentaa. Ryhmittely ja luokittelu auttavat asioita järjestymään loogiseen muotoon ja löytämään oman muistilokeronsa.

Asiantuntija: Teemu Paajanen, johtava psykologi, Työterveyslaitos

 

 

Kaksi muistia

Muisti jaetaan säilömuistiin eli pitkäkestoiseen ja työmuistiin eli lyhytkestoiseen muistiin.

  • Säilömuistissa ovat asiat, jotka ihminen on oppinut ja painanut mieleen. Säilömuistin kapasiteettia pidetään lähes äärettömänä.
  • Työmuisti on käytössä päivittäin. Sillä selvitään arjessa. Työmuisti on altis häiriöille ja keskittymiskykyä haittaaville ärsykkeille. On luonnollista unohdella asioita etenkin, jos ne tapahtuvat yhtä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla