
Kellä tahansa saattaa olla ohimenevästi närästystä, joka ehkä osoittautuu lieväoireiseksi refluksitaudiksi. Refluksitautiin voi sairastua missä iässä tahansa. Ikävästä vaivasta ei tarvitse kärsiä, sillä apua löytyy.
Jos närästää ja rintaa korventaa useita kertoja viikossa, syynä voi olla refluksitauti.
– Polttava kipu rintalastan takana johtuu siitä, että ruokatorven ja mahalaukun välillä oleva sulkijalihas toimii huonosti tai aukeaa ylimääräisesti. Tällöin mahan hapanta sisältöä pääsee ruokatorveen ja jopa nieluun, selittää gastroenterologian erikoislääkäri Hannu Nuutinen HYKSistä.
Ohimeneväkin mutta usein vaivaava närästys voi osoittautua lieväoireiseksi refluksitaudiksi. Refluksitautiin voi sairastua missä iässä tahansa. Jossain elämänsä vaiheessa helppoa tai hankalaa refluksitautia potee joka kolmas suomalainen. Naiset ja miehet sairastuvat yhtä lailla.
Selviä tai omituisia oireita
Joitakin refluksitauti vaivaa niin vähän, ettei sen takia mennä lääkäriin. Se voi olla kokonaan oireeton ja tulla ilmi vain, jos tehdään mahan tähystys eli gastroskopia esimerkiksi anemian takia.Hankalimmillaan refluksitauti oirehtii jatkuvasti.
Mahan sisällön takaisinvirtauksen ohella refluksitaudilla on myös muunlaisia oireita. Näitä potilaita löytävät esimerkiksi hammaslääkärit: hampaiden sisäpinnalta on löytynyt kiillevaurioita, joiden syytä ei tiedetä.
Samaten korva-, kurkku- ja keuhkolääkärit saattavat lähettää mahatutkimuksiin, jos potilaalla on selittämätöntä yskää, käheyttä tai kurkkuvaivaa. Niiden aiheuttaja voi joskus olla mahahapon aiheuttama ärsytys keuhkoputkissa, kurkussa tai nielussa.
– Tällainen refluksitauti vaivaa varsinkin ihmisiä, jotka käyttävät ääntä työssään, esimerkiksi opettajia tai laulajia. Heidän nieluaan ärsyttää äänenkäytön aiheuttaman rasituksen lisäksi happorasitus, Hannu Nuutinen kertoo.
Laihduttaminen auttaa
Ylipaino lisää refluksitautiin sairastumisen todennäköisyyttä. Melko paljon sairastumisriskiä lisää myös iso palleatyrä.
Stressi sen sijaan ei ilmeisesti kuulu altistajiin.
– Siltä saattaa tosin vaikuttaa, koska stressaantuneena moni kokee kipuoireet, niin myös mahahapon aiheuttamat, tavallista voimakkaampina, Nuutinen selittää.
Ylipainon lisäksi rasvaiset ruoat, tupakointi ja alkoholi, usein myös suklaa, kahvi, sitrushedelmät, tomaatti ja piparminttu saattavat pahentaa refluksitaudin oireita. Niinpä laihduttaminen sekä ruokailu- ja elämäntapojen kohentaminen ovat hyvää itsehoitoa.
Refluksioireita voi vähentää myös kohottamalla sängyn päätypuolta, välttämällä iltasyömistä ja kumartelua heti ruokailun jälkeen. Aterioilla on hyvä syödä pieniä annoksia.
– Jos syö mahan täyteen ja menee makuuasentoon, mahan sisältö siirtyy ruokatorveen helpommin kuin pystyasennossa.
Kokeillaan lääkkeellä
Refluksitaudin voi oireiden perusteella sekoittaa muihin tauteihin.
– Koska kysymys on rinnanalusvaivoista, täytyy tutkimuksilla sulkea pois esimerkiksi sydänsairaudet, jotka oirehtivat samoin.
Refluksitautia epäillessään lääkäri saattaa ensimmäisenä tutkimustoimena määrätä lyhytaikaisen lääkityksen happopumpun estäjällä, joka vähentää mahahapon eritystä. Jos tämä lääke auttaa, refluksitautidiagnoosi on melko varma.
Jos närästys ei kuitenkaan happopumpun estäjällä parane tai se uusiutuu pian hoidon jälkeen, on muiden tutkimusten vuoro.
Ne aloitetaan mahalaukun tähystyksellä eli gastroskopialla. Gastroskopiassa nähdään ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen limakalvojen kunto.
– Kun kerran ruoansulatuskanavaan on menty, otetaan samalla näytteitä pohjukaissuolesta keliakian poissulkemiseksi ja mahalaukusta, jotta nähdään, onko siellä helikobakteerin aiheuttamaa mahahaavaa tai muita limakalvomuutoksia. Ruokatorvesta otetaan näytteet ainakin silloin, jos siellä on haavoja tai muita limakalvomuutoksia, Nuutinen luettelee.
Tehokkaat lääkkeet
Refluksitaudin hoidolla pyritään lievittämään oireita, estämään niiden uusiutuminen ja lisäsairauksien syntyminen.
Lisäsairauksia ovat muun muassa ruokatorven haavauma tai ahtauma. Niitä ovat myös limakalvomuutokset, jotka voivat johtaa verenvuotoihin ja nielemisvaikeuteen. Yleensä refluksitauti pystytään hoitamaan lääkkeillä ja elämäntapamuutoksilla.
Joskus ruokatorven haavaumat arpeutuvat, niin että syntyy kaventumia. Ne taas voivat aiheuttaa nielemisvaikeuksia. Haitat poistetaan laajentamalla kaventumat tähystyksen yhteydessä. Samalla täytyy kuitenkin varmistaa, ettei niitä ole aiheuttanut jokin pahanlaatuinen sairaus, kuten syöpä.
Reseptillä määrättävät happopumpun estäjät ovat refluksitaudin tehokkaimpia lääkkeitä. Niitä kannattaa käyttää, jos oireita on usein ja ne ovat hankalia. Helpommissa ja harvaoireisemmissa tapauksissa riittävät miedommat närästyslääkkeet ja H2-salpaajat, joita saa apteekista ilman reseptiä.
Pitkälliseen refluksitautiin liittyy myös hieman lisääntynyt ruokatorvisyövän riski.
– Tämän vuoksi gastroskopia on aiheellinen aina, jos tautiin liittyy nielemisvaikeuksia, verenvuotoja, ruoan jäämistä ruokatorveen, laihtumista ja oksentelua, Hannu Nuutinen painottaa.
Leikkaus tähystäen
Lääkkeille vaihtoehtoinen hoito on leikkaus. Tehokkailla lääkkeillä refluksitauti tosin saadaan yleensä hoidettua, mutta jos lääkitystä tarvitaan jatkuvasti, se tulee kalliiksi.
Silloin saattaa olla taloudellisesti järkevää leikata, varsinkin jos potilas on nuori ja lääkkeitä pitäisi syödä koko loppuikä. Leikkausta harkitaan yleensä myös silloin, jos ruokatorveen on ilmaantunut kaventumia.
Leikkauksessa korjataan mahdollinen palleatyrä ja tiukennetaan ruokatorven ja mahan liitoskohtaa.
Toimenpide on potilaalle kohtalaisen helppo, koska se tehdään laparoskooppisesti eli tähystäen. Nopeimmillaan sairaalasta pääsee pois seuraavana päivänä.
– Valtaosa refluksitautia potevista saa avun leikkauksella. Jotkut tosin joutuvat käyttämään satunnaisesti närästyslääkkeitä sen jälkeenkin, Hannu Nuutinen sanoo.
Refluksitaudin oireita
- närästys
- polttava kipu rintalastan alla tai nielussa
- selittämätön yskä, käheys tai kurkkuvaiva
- kiillevauriot hampaiden sisäpinnoilla
Närästystä pahentavat
- rasvainen ruoka
- tupakointi
- suklaa
- kahvi
- sitrushedelmät
- tomaatti
- piparminttu
- alkoholi