Minulla on aurallinen migreeni. Olen nähnyt kaksoiskuvia ja muitakin kuvioita tulee silmien eteen. Minulle on tehty pään magneettikuvaus ja olen käynyt neurologin vastaanotolla. Käytin lääkärin määräyksestä ennen Primaspan 50 mg, mutta nyt neurologi muutti lääkityksen. Ja minulla on Clopidogrel Actavis 75 mg. Lisäksi otan yhden Vitafin Multiechina -tabletin ja maitohappobakteerikapselin päivässä. Kysyisinkin, onko näillä yhteisvaikutusta toisiinsa nähden, voinko käyttää näitä ravintolisiä turvallisesti tämän verenkiertolääkkeen kanssa?

Clopidogrel Actavis -lääkkeen vaikuttava aine on klopido-greeli. Se estää verihiutaleiden toimintaa, jolloin ne eivät kasaannu niin hanakasti veren hyytyessä. Näin verisuonitukoksen (tromboosin) muodostumisen mahdollisuus pienenee. Aurallinen migreeni altistaa valtimotautitapahtumille, esimerkiksi aivohalvaukselle. Arvatenkin tämän vuoksi kysyjälle on aloitettu klopidogreelihoito.

Vitafin Multiechina -valmisteessa näyttäisi olevan 22 eri ainesosaa, kuten vitamiineja, hivenaineita ja lisäksi ”Echina-uutetta”, jolla tarkoitettaneen puna- eli auringonhatusta peräisin olevia ainesosaa. Rohdosvalmisteena punahattua käytetään vilustumisoireiden lievittämiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Useimmiten suun kautta otettavat punahattuvalmisteet ovat hyvin siedettyjä. Tavallisimpia haittoja lienevät yliherkkyysoireet. Punahattuvalmisteiden käyttöön on epäilty liittyvän autoimmuunisairauksia eli tiloja, joissa immuunijärjestelmä kääntyy ihmisen omaa elimistöä vastaan. Tällä tavalla voi syntyä esimerkiksi trombosytopeniaa eli verihiutaleniukkuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kasvirohdosten ja lääkkeiden yhteisvaikutuksia on tutkittu vähän. Kasvirohdokset ovat hyvin monimutkaisia, sillä ne voivat sisältää jopa satoja eri kemiallisia ainesosia. Siksi esimerkiksi yhdellä punahattuvalmisteella tehdyn yhteisvaikutustutkimuksen tulokset eivät välttämättä päde johonkin toiseen punahattu-valmisteeseen.

Punahattu saattaa estää joidenkin niin kutsuttujen CYP-entsyymien toimintaa. Klopidogreeli on niin sanottu aihiolääke, eli sen pitää muuntua CYP2C19-entsyymien välityksellä aktiiviseen muotoonsa, jotta sillä olisi vaikutusta verihiutaleisiin. Jos punahattu estää juuri klopido-greelin aktivoitumiseen tarvittavaa CYP-entsyymiä, voi klopidogreelin teho heikentyä yhteiskäytössä. Tästä ei tosin ole tutkimusnäyttöä.

Punahatun käyttöön mahdollisesti liittyvien haittojen ja yhteisvaikutustutkimusten puutteen vuoksi en suosittelisi punahattua sisältäviä valmisteita klopidogreelin käyttäjälle. Vitafin Multiechinan markkinoijan sivuilla ei ole esitetty yhtään tutkimusta, joka osoittaisi kyseisen valmisteen vaikuttavan suotuisasti hyvinvointiin. Jos syö monipuolisesti, ei tarvitse monivitamiinivalmisteita, D-vitamiinilisä on hyvä ottaa suositusten mukaan. Maitohappobakteerivalmisteita voinee turvallisesti klopidogreelin kanssa käyttää.

Annikka Kalliokoski
kliinisen farmakologian erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Mites olis kalaöljy?

 

DHA (Dokosaheksaeenihappo), C22:6n-3. On pitkäketjuinen Omega-3-rasvahappo, joka on elimistölle välttämätön. DHA:a saa rasvaisesta kalasta tai siitä valmistetusta kalaöljystä. Tai merilevävalmisteesta.

EPA (Eikosapentaeenihappo), C20:5n-3. On pitkäketjuinen Omega-3-rasvahappo, joka on elimistölle välttämätön. EPA:a saa rasvaisesta kalasta tai siitä valmistetusta kalaöljystä. Tai merilevävalmisteesta.

Pohjoismaiset terveysviranomaiset suosittelevat aikuisille Omega-3 rasvahappoja 1-2 grammaa päivässä eli esim. villiä lohta n. 150 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä Omega-3 rasvahappoja lisäravinteena purkista. Raskauden aikana Omega-3 rasvahappojen tarve jopa tuplaantuu. Omega-3 rasvahapolla on tärkeä rooli mm. aivotoimintojen säätelyssä, tulehdusten ehkäisemisessä ja immuunijärjestelmässä. Verikokeiden perusteella useiden suomalaisten Omega-6 ja Omega-3 rasvahappojen suhde on 20:1, siis voimakkaasti tulehdusta lisäävä. Optimaalinen olisi 2:1.

Omega-3 rasvahapot ovat välttämättömiä hermostolle, terveydelle ja hyvinvoinnin edistämiselle. Ne vaikuttavat sydämen, ihon, verisuonien, aivojen, kudosten, elinten, rauhasten – itse asiassa, jokaisen solun toimintaan. Ne ovat mm. osa solukalvon rakennetta ja pitävät solukalvon joustavana ja estävät haitallisia aineita pääsemästä solun sisään. Solukalvon toimiessaan normaalisti solu laskee ulos “kuona-aineet” ja pitää sisällään tarvittavan määrän nestettä sekä ravintoaineita toimiakseen hyvin. Mikäli solukalvo ei toimi optimaalisesti se estää soluja kommunikoimasta keskenään. Tämä altistaa sairauksille, hidastuneelle paranemiselle, tulehduksille ja vaikuttaa jopa geenien toimintaan.

  • ylös 11
  • alas 15
Sisältö jatkuu mainoksen alla