”Syöpä teki minusta naamapuolen”

Hanna-Maija Honkaportaan kasvoja reunusti vaaleaksi raidoitettu, kauniisti aaltoileva tukka. Tyylikkäät vaatteet korostivat viisikymppisen naisen huoliteltua ulkonäköä. Mikään ei kuitenkaan vienyt huomiota siitä, että nenän kohdalla ammotti punainen epäsymmetrinen aukko, josta erotti vain sieraimet.

Kahdeksan vuotta aiemmin Hanna-Maija oli huomannut, että nenänpää oli jotenkin valkoinen ja siinä oli musta piste. Hän kysyi asiasta työterveyslääkäriltä ja sai diagnoosiksi suonipullistuman.

Kasvoissa häirinnyt kauneusvirhe tuli uudestaan puheeksi vasta vuonna 2010, kun Hanna-Maija meni poistattamaan rumia suonikohjuja. Hän sai lähetteen Iho- ja allergiasairaalaan, jossa nenästä otettiin kolme koepalaa.

Puhelin soi parin viikon päästä. Tyvisolusyöpä, siellä sanottiin. Se ei lähetä etäpesäkkeitä mutta pitää poistaa.

Kaikki pois puudutuksessa

Helmikuussa 2011 Iho- ja allergiasairaalan odotushuoneessa istui monta potilasta, yhdellä oli teipattu korva ja toisella poski. Hanna-Maija odotteli naama paketissa, nenä puudutettuna, kun patologi tutki jokaisen poistetun nenänpalan. Puudutuspiikit olivat tuntuneet ikävämmiltä kuin ikinä hammaslääkärissä. Ruston läpi pistettäessä kuului kova rutina.

Nenää jouduttiin leikkaamaan yhteensä kolmeen otteeseen, ennen kuin sairas kudos saatiin poistettua.  Näytteistä löytyi kahdentyyppistä pahanlaatuista kasvustoa, joista syvemmälle mennyt sienimäinen rihmasto oli tuhonnut nenän keskiruston.

— Silloin ajattelin vain, että ottaisivat kaiken pois, etten kuolisi, Hanna-Maija sanoo.

Kotona leikkauksen seuraukset valkenivat kuitenkin karusti: henki säilyi mutta ulkonäkö oli mennyt.

— En pystynyt edes vilkaisemaan peiliin ilman peittäviä siteitä.

Aviomies Vesa Linnanen, 67, hoiti haavaa ja Hanna-Maija käski miestään pitämään ­naaman peruslukemilla. Vesan kasvot olivat Hanna-Maijan peili. Miehen kasvot eivät kertaakaan edes värähtänet.

— Ennen leikkausta luulin kyllä, että ihosyövässä poistetaan vain ihoa. Mutta onneksi henki säilyi, Vesa sanoo.

Nenä otsasuikaleesta

Jo muutaman päivä leikkauksen jälkeen Hanna-Maija sai odotetun soiton plastiikkakirurgilta: korjausleikkaus tehtäisiin pian. Tarkoitus oli kääntää otsasta muutaman sentin suikale uudeksi nenäksi. Vastaava leikkaus on tehty monille, joilta puuttuu osa nenästä.

— Aluksi tuntui kamalalta, että vielä otsastakin leikataan pala pois, mutta muualta ihoa ei kuulemma voitu ottaa, sillä kehossa iho on eriväristä kuin kasvoissa.  

Korjausleikkauksen jälkeen potilas sulkeutui kotiinsa. Korjattu nenä oli koko ajan siteiden peitossa eikä Hanna-Maija vieläkään uskaltanut katsoa peiliin. Hän neuloi itselleen huiveja ja kaulureita ja ulos mennessä piiloutui niiden suojiin.

Kun eräällä kauppareissulla pieni tyttö jäi tuijottamaan paketoitua nenää ja sanoi ”pipinaama”, Hanna-Maija hymyili mutta tajusi, että muutkin tuijottavat vaikka eivät sano mitään.

— Silloin ajattelin, ettei Vesakaan halua tällaisen arpinaaman kanssa kulkea.

Mies tuli kuitenkin joka lääkärikäynnille mukaan, kävi vaimonsa kanssa kaupassa ja tuki kaikin tavoin. Ilman aviomiestään Hanna-Maija ei usko edes selvinneensä.

Pariskunta vietti paljon aikaa yhdessä, sillä Vesa oli juuri jäänyt eläkkeelle.  

— Tuli mitä tuli, niin nautitaan, jaksoi mies aina toistella.
Ja takapakki tuli.

Kuolio keskellä kasvoja

Hyvästä hoidosta huolimatta veri ei jaksanut virrata silmien välistä nenänpäähän asti. Kasvojen keskiosa muuttui kovettuneeksi kuoreksi — nenä meni kuolioon.
Haavapoliklinikalla nenää yritettiin vielä hoitaa, tuloksetta. Se oli kamalan näköinen ja koputtaessa siitä kuului ontto ääni. Itse Hanna-Maija ei suostunut vieläkään kohtaamaan peilikuvaansa.

— Silloin luulin, että olen tuomittu ikuiseksi naamapuoleksi.

Usko oli koetuksella ja Hanna-Maija itki, ettei enää jaksa. Kaikesta huolimatta pariskunta yritti sitkeästi keskittyä muihin asioihin. He sisustivat kaunista kotiaan. Vesa rakenteli ja vaimo suunnitteli. Epätoivo oli kuitenkin niin syvä, että Hanna-Maija masentui. Hän purki tuntojaan psykologille. Keskustelu ja mielialalääkitys auttoivat pahimmissa syövereissä.

Kun olo vähän helpotti, Hanna-Maija jaksoi  taas huolehtia ulkonäöstään ja päätti laitattaa itselleen ripsipidennykset ja geelikynnet.

— Ajattelin, että nenä on mitä on, mutta ainakin minulla on leikkauspöydällä kauniit ripset.

Korvasta uusi nenä

Kun kirurgi Patrik Lassus kertoi toiveikkaana uudesta korjausleikkauksesta, Hanna-Maija suostui kokeiluun. Mitä sitä muutakaan saattoi? Nyt uusi nenä oli tarkoitus rakentaa oikeasta korvalehdestä.

— Ihailen edelleen lääkärin luottamusta herättävää uskoa. Itseltäni se oli silloin mennyt.

Vaativa leikkaus tehtiin reilun kuukauden päästä, ja se kesti yhdeksän tuntia. Suupielen uurteeseen ujutettiin mikroskooppi, jotta pienenpienet hermot ja suonet saatiin yhdistettyä toisiinsa. Oikean korvalehden yläosan rusto siirrettiin nenänvarreksi ja vasemman korvan takaa leikattiin 18 pientä ruston palaa rakennusaineeksi keskelle kasvoja.

Nukutuksesta herättyään Hanna-Maija näytti mielestään alkuasukkaalta: pystyyn kovettuneet veriset hiukset reunustivat turvonnutta naamaa. Sairaalassa hoitajat ja vierailijat kuitenkin vakuuttelivat, että leikkaus meni erittäin hyvin. Ja kirurgi esitteli ylpeänä luomustaan kollegoille.

— Minusta se ei näyttänyt ollenkaan niin hienolta.

Eivätkä uhkaavat tilanteet olleet ohi. Yhtenä iltana sairaalassa hoitaja epäili, ettei veri taaskaan kierrä nenänpäässä. Kymmeneltä illalla kaksi kirurgia seisoi siviilivaatteissaan Hanna-Maijan sängyn vieressä. Heidän oli hälytetty kotoa tarkistamaan tilanne.

— Minusta todella huolehdittiin.

Kotona tai kauas pois

Hanna-Maija kotiutui 70 rusettia nenänvarressa. Korvat paranivat nopeasti. Seuraavien viikkojen ajan hän ravasi haavapoliklinikalla, jossa tikkejä poistettiin pikku hiljaa sisä- ja ulko­puolelta nenänvartta.

— Sain mukaani ison rullan ihonvälistä teippiä, jolla peittelin leikkausarpia.

Hanna-Maija tunsi edelleen näyttävänsä kokoon kursitulta ja vietti aikaa kotona, laittoi ruokaa, teki käsitöitä ja katsoi elokuvia. Syntyi toistakymmentä villasukkaparia sukulaislapsille. Ja koti oli entistä huolellisemmin sisustettu.

Piristystä arkeen toi matkustelu. Kaukana kotoa tuntui vapauttavammalta liikkua huivi kasvoilla. Pariskunta kävi Egyptissä, Kreetalla ja Pärnussa. Virosta tuotiin vanhan talon ikkunanpuitteet kotiin sisustukseksi. Myös mökillä Porvoossa vietettiin paljon aikaa ihan kaksin.

— Hyvä puoli tässä kaikessa oli se, että läheisistä tuli entistä läheisempiä.

Sisko ja lapset jaksoivat käydä ja pitää yhteyttä. Sen sijaan työkaverit eivät panneet edes viestejä tai muuten kyselleet vointia. Se tuntui pahalta.

— Ajattelin, etten minäkään viestittele, jos ei heitä kiinnosta.

Ei enää eskimotervehdyksiä

Kun nenä pikku hiljaa parani, ulkonäkö alkoi taas kiinnostaa. Matkanvarrella mieliala oli heitellyt paljon, ja välillä koko asia oli tuntunut yhdentekevältä. Mutta vihdoin Hanna-Maija uskalsi vilkaista peiliin ja myöntää olevansa turhamainen.

Entinen nenä, se alkuperäinen, oli komea kyömy ja tämä uusi tämmöinen nykerö. Hiukset piti kasvattaa korvan yli korvia peittämään. Miksi syövän piti iskeä juuri kasvoihin, Hanna-Maija purnasi mielessään?

Syksyllä 2011 nenää muotoiltiin vähän sirommaksi. Leikkauksia olivat tekemässä kaksi alan huippua: Patrik Lassus ja nenäleikkauksiin erikoistunut plastiikkakirurgi Kaarlo Såhlberg.

Pitkään nenä oli kosketusarka, eikä välillä voinut meikata ollenkaan. Kolmivuotiaan lapsenlapsen kanssa harrastetut eskimotervehdykset nenä nenää vasten piti unohtaa. Suukottelukin oli hankalaa, ja puolison kainalossa piti löytää asento, jossa nenä ei vahingossa osunut mihinkään.

Entinen auringonpalvoja oppi kuitenkin jotain. Pari ensimmäistä kesää hän kulki lieri­hatussa ja huivi kasvojen suojana. Tänäkin kesänä aurinkovoiteessa on vähintään suojakerroin 30.

Harva huomaa mitään

Viides leikkaus tehtiin tammikuussa 2012. Korvan takaa lisättiin vielä rustoa vasempaan sieraimeen.

— Sen jälkeen kävin yksityisesti ihon laserhoidossa, joka maksoi 500 euroa. Se tasoitti arpia ja ihon väriä.

Julkisen sairaalan puolella tehtiin pari kertaa epilaatiohoito, jossa poistettiin korvan mukana päänahasta siirtyneitä hiusjuuria. Nenän ulkoreunasta alkoi kasvaa hiustupsuja, joiden juuret poltettiin.

Nyt Hanna-Maija on nenäänsä tyytyväinen. Muutkin pitävät sitä hienona. Harva vieras huomaa mitään erikoista. Vasen sierain on hieman pienempi kuin oikea, mutta kaikilla on omannäköinen nenä.

Hanna-Maija on ollut pois töistä ensimmäisestä leikkauksesta asti, ja sairausloman oli määrä kestää vähän yli kaksi vuotta. Työnantajalta tuli kuitenkin vähän aikaa sitten irti­sanomiskirje. Laki antaa siihen mahdollisuuden näin pitkän sairastelun jälkeen.

— Eihän se kivalta tuntunut, mutta toisaalta nyt on  mahdollisuus johonkin uuteen.

Lue lisää
Raili Hulkkonen: "Nuoruuden auringonpalvonta kostautui"
Ihotautilääkäri neuvoo: Iho suojaan auringolta
Aurinko polttaa, suojaudu