Sydämentahdistin on varamies, joka hoitaa hommat kun sydän ei itse jaksa. Tulevaisuudessa rintaan asennettavan kojeen saattaa korvata ruiske kantasoluja.

Sydämentahdistinta tarvitaan, jos sydämen omat sähköimpulssit eivät riitä pitämään sykettä yllä. Pieni elintärkeä vekotin tykyttää 20 000 suomalaisen rinnassa.

– Tyypillistä tahdistinpotilasta ei ole, koska sykeongelmia ja toisaalta tahdistimia on hyvin erilaisia, kertoo ylilääkäri Mikko Syvänne Suomen Sydänliitosta.

Tahdistimia on kolmenlaisia: Yleisin korjaa puuttuvaa, hidasta tai pätkivää sykettä. Niin kutsutut sisäiset defibrillaattorit taas keskeyttävät rytmihäiriön nopealla tahdistuksella tai sähköiskulla. Sydämen vajaatoiminnan hoitoon on omat kojeensa.

Nykyiset tahdistimet osaavat myös säädellä sykkeen tiheyttä sen mukaan, mitä käyttäjä tekee. Lenkillä tarvitaan nopeampaa sykettä kuin levossa.

Pattereilla toimiva tahdistin keksittiin jo 1950-luvulla, mutta sen huonoja puolia on muun muassa herkkyys ulkoisille häiriöille. Tulevaisuudessa se korvattaneen biologisella tahdistimella, jotka rakennetaan esimerkiksi kantasoluista.

Sykkiviä soluja kasvatetaan jo

Sydämen syke syntyy sinussolmukkeessa, joka on erikoistuneiden sydänlihassolujen tihentymä. Solmuke tuottaa sähköisen jännitteen muutoksia, jotka saavat lihassolut supistumaan. Sähköiset impulssit syntyvät sinussolmukkeessa niin monimutkaisesti, että niiden tuottajia kutsutaan hassuiksi kanaviksi (funny channels).

Huonosti toimiessaan solmuke voi saada sydämen sykkimään liian hitaasti tai epäsäännöllisesti. Sinussolmuke voi vaurioitua sydänkohtauksen yhteydessä, mutta useimmiten toimimattomuuden syynä on silkka ikääntyminen.

Tutkijoiden unelmissa siintää biologinen sydämentahdistin, joka korvaisi elektronisen. Elävät solut pystyvät vastaamaan elimistön tarpeisiin paljon paremmin kuin hienoinkaan elektroninen laite. Esimerkiksi nykyiset sydämentahdistimet eivät osaa reagoida vahvoihin tunne-elämyksiin tai lääkitykseen: Ne toimivat samoin, katsoipa kantaja kauhuelokuvaa tai Pikkukakkosta tai söipä hän beetasalpaajaa tai ei. Biologiset olisivat herkempiä.

Viime vuonna newyorkilaiset tutkijat purkivat sinussolmukkeen. He rakensivat soluviljelmän, johon geeni geeniltä koottiin hassut kanavat uudestaan – ja saivat ne toimimaan. Syntynyt syke oli vielä turhan nopea ja epäsäännöllinen, mutta tutkimus oli hyppy eteenpäin sinussolmukkeen toiminnan ymmärtämisessä.

Aiemmin lupaavia tuloksia on saatu muun muassa kantasoluilla. Vuonna 2004 ihmisen kantasoluista saatiin laboratoriomaljalla kasvatettua sydänlihassoluja, ja kun ne sykkivät oikein, ne istutettiin sian sydämeen. Istutetut solut pitivät sydämen toiminnassa, vaikka sikojen omat sinussolmukkeet hiljennettiin.

Kantasoluilla korjataan sydäntä

Sydämen toimintaa parantavat kantasoluhoidot eivät ole mikään uusi asia. Suomessa sydänlihaksen vaurioita ja niiden aiheuttamaa sydämen vajaatoimintaa hoidetaan kokeellisesti potilaan omasta luuytimestä otetuilla kantasoluilla. Tutkimusta tehdään Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa ja sitä johtaa professori Ari Harjula.

Hoitomuodon odotetaan parantavan sydämen supistuvuutta kolmin- tai jopa viisinkertaisesti pelkkään sepelvaltimoiden ohitusleikkaukseen verrattuna. Lopullista yhteenvetoa vuonna 2006 alkaneen tutkimuksen tuloksista ei ole vielä tehty.

– Suurin ongelma on saada selville hoidon teho ja kesto sekä paras tapa siirtää soluja. Mitään ongelmia tai komplikaatioita, kuten rytmihäiriöitä, ei ole esiintynyt, Harjula kertoo.

Samanlaista tutkimusta tehdään muuallakin maailmassa, mutta Suomessa kantasoluja siirretään kerralla enemmän kuin muissa vastaavissa tutkimuksissa ja solut otetaan saman leikkaustilanteen aikana lantioluusta. Tavallisesti niitä säilytetään yön yli laboratoriossa.

Vaikka sydänlihaksen korjaaminen kantasoluilla ei ole sama asia kuin sykkivän sinussolmukkeen rakentaminen kantasoluista, Harjulan ja hänen kollegoidensa tutkimus tuo syketutkijoillekin tärkeää tietoa kantasolujen selviämisestä potilaan sydämessä.

Tulevaisuudessa sydämentahdistimen voi ehkä asentaa sydämeen kertaluontoisena ruiskeena sykkiviä soluja.