Oikea kalkkipitoisuus on tärkeä ärsykkeen siirymiselle hermosolusta toiseen tai hermosolusta lihakseen, useiden entsyymien häiriöttömälle toiminnalle ja muillekin elintärkeille tapahtumille. Tästä syystä elimistön kalkkitasapainoa kuvastava veren kalkkipitoisuus vaihtelee normaalisti varsin vähän.

Ihmiselimistössä on kalkkia (kalsiumia) kaikkiaan noin kilo. Siitä 99 % on luustossa ja loput pehmeiden kudosten soluissa ja elimistön nesteissä solujen ulkopuolella, esimerkiksi veressä. Veren kalkkipitoisuutta säätelevät ensi sijassa lisäkilpirauhashormoni ja D-vitamiini.

Veressä kalkki on kolmessa eri muodossa. Hiukan vajaa puolet on sitoutuneena valkuaisaineisiin, ensi sijassa albumiiniin, ja kymmenkunta prosenttia on erilaisina suoloina. Noin puolet on vapaana sähköisesti varautuneena ionisoituneena kalkkina, joka on biologisesti tärkeintä.

Veren kokonaiskalkki voidaan mitata helposti, ja sen määritys kuuluukin kuta kuinkin kaikkien terveydenhuollon laboratorioiden valikoimaan. Tieto kalkin kokonaispitoisuudesta riittää usein, mutta mikäli kalkkitasapainosta halutaan saada oikein tarkka kuva, mitataan myös ionisoitunut kalkki.

Terveillä ihmisillä kalkin kokonaispitoisuus on 2,25–2,65 mmol/l. Tuloksen tarkka tulkinta edellyttää tietoa veren albumiinipitoisuudesta, johon kalkkipitoisuus on sidoksissa. Ionisoitunutta kalkkia terveillä on 1,16–1,30 mmol/l.

Väsymystä liiasta kalkista

Liian suuren kalkkipitoisuuden oireita ovat muun muassa refleksien hidastuminen, sekavuus, väsymys, pahoinvointi, oksentelu ja munuaiskivet.

Suuri pitoisuus voi

  • johtua lisäkilpirauhasen liikatoiminnasta
  • tulla D-vitamiinin liikasaannista
  • olla syövän aiheuttama, sillä pahanlaatuisilla kasvaimilla on etenkin etäpesäkkeitä lähettäessään taipumuksena hajottaa luuta

Luu hajoaa myös luukadon, osteoporoosin syntyessä vaihdevuosien jälkeen, mutta niin hitaasti, että kalkkimääritys ei sitä yleensä paljasta.

Kramppeja liian vähästä kalkista

Liian pienen kalkkipitoisuuden oireita ovat muun muassa sormien ja varpaiden harhatuntemukset, refleksien kiihtyminen, lihaskrampit ja kouristukset. Pieni kalkkipitoisuus voi aiheuttaa myös psyykkisiä oireita, kuten masennusta ja ärtyisyyttä.

Pieni kalkkiarvo voi johtua

  • D-vitamiinin puutteesta, mikä saattaa lapsilla aiheuttaa riisitaudiksi kutsutun luun kehityshäiriön
  • lisäkilpirauhashormonin puutteesta
  • munuaisten toiminnanvajauksesta
  • kalkin imeytymishäiriöistä
  • pitkäaikaisesta epilepsiahoidosta

Lievä tai hitaasti syntynyt kalkkipitoisuuden muutos saattaa pysyä hyvin vähäoireisena. Tästä syystä monet lääkärit otattavat kalkkitutkimuksen usein myös tavanomaisia vaivoja, kuten päänsärkyä, väsymystä tai ummetusta valittavilta. Joskus poikkeava kalkkipitoisuus löytyy sattumalta terveystarkastusten yhteydessä.

Kalkki siis vaikuttaa monin tavoin elimistössämme. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä verisuonten kalkkiutumiseksi usein kutsutun ateroskleroosin kanssa. Verisuonten kalkkiutumisen aiheuttavat rasvat, ennen muuta kolesteroli.

Kuva Shutterstock

Terveen ihmisen ei tarvitse mennä luuntiheysmittauksiin. Mutta FRAX-mittaus on tarpeen, jos...

  • saat murtuman kaaduttuasi tai pudottuasi alle metrin korkeudesta.
  • vanhemmallasi tai sisaruksellasi on osteoporoosi.
  • kuukautisesi päättyvät reilusti ennen kuin täytät 50 vuotta tai ne ovat jääneet pois esimerkiksi syömishäiriön takia.
  • olet alipainoinen, käytät kortisonitabletteja suuria annoksia tai kärsit D-vitamiinin puutoksesta ja sinulla on lisäksi osteoporoosille altistava sairaus, kuten keliakia, nivelreuma tai tulehduksellinen suolistosairaus,
  • saat nikamamurtuman selkärankaan. Joskus ainoa merkki on pituuden väheneminen useammalla sentillä tai ryhdin romahtaminen.

Asiantuntija: Leo Niskanen, endokrinologian ylilääkäri, HYKS.

Lue lisää Osteoporoosin käypä hoito -suosituksesta.

Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Joka viides 50 vuotta täyttänyt mies saa vähintään yhden osteoporoosiperäisen murtuman ja naisista joka kolmas. Naisten suurempi lukumäärä johtuu siitä, että naisilla on hennompi luuston rakenne. 400 000 suomalaista sairastaa osteoporoosia (osteoporoosi eli luukato on luustoa haurastuttava ja luunmurtumille altistava yleissairaus) ja 400 000 suomalaista sairastaa osteopeniaa (osteporoosiin johtavaa alkavaa luukatoa). Osteoporoosilääkitystä syö n. 80 000 osteoporootikkoa. Suomessa syntyy yli 40...
Lue kommentti
Vierailija

Milloin luuntiheysmittaukseen?

Liukuesteet ei montaa euroa maksa. Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi proteiinia, C-vitamiinia (400mg), D-vitamiinia (50-100µg), magnesiumia (200-400mg) sekä K2-vitamiinia (50-100µg). Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa oikean ravitsemuksen kanssa sekä auttaa myös luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa. Luukudos uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Vuoden 2011...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock

Olen 47-vuotias esivaihdevuosivaivoista kärsivä nainen. Olen pärjännyt hyvin estrogeenilaastarilla 25 µg. Laastari oli apteekista loppu, ja sain tilalle estrogeenigeeliä. Eikö sen annos ole huomattavasti isompi? En haluaisi käyttää kuin juuri sen verran hormonia kuin tarpeen on. Mikä hoitomuoto on turvallisin?

Tämä on ajankohtainen kysymys, koska sekä estrogeenigeelivalmisteiden että estrogeenilaastareiden saatavuudessa on ollut runsaasti ongelmia. Näin ollen monen käyttäjän lääkehoitoa on jouduttu muuttamaan.

Pakkauksessa hormonien määrä on kuvattu eri tavoin, joko milligrammoina (mg) tai mikrogrammoina (µg). Suun kautta otettavat estradiolitabletit sisältävät estrogeenia joko 1 tai 2 mg. Geelivalmisteiden välissä on pieniä eroja, mutta otan esimerkin yhdestä valmisteesta, jossa 1 g geeliä sisältää 0,6 mg estradiolia. Geeliä sisältävää annospumppua käytettäessä 1 painallus vastaa 0,75 mg:n estradioliannosta. Geelin sisältämän estradiolin biologinen hyötyosuus on enintään 10 %, joten vuorokaudessa saatava estradiolin määrä on noin 50 µg. Laastareissa taas kuvataan vahvuus yksiköllä µg/ 24 tuntia (kysyjän tapauksessa hänellä oli käytössä 25 µg laastari). Tässä tapauksessa kerrotaan, kuinka paljon estradiolia laastarista vapautuu naisen verenkiertoon vuorokauden kuluessa.

Jonkin verran valmisteiden imeytymisen välillä on yksilöllisiä eroja, mutta suurin piirtein voidaan arvioida saman vahvuisiksi seuraavat annokset: 1 mg tabletti suun kautta, iholle kiinnitettävä 37,5 ug laastari ja 1(-2) painallusta geeliä iholle levitettynä. Kysyjän saama hormoniannos ei siis ole huomattavasti isompi; lisäksi geeliannosta voi itsekin säätää.

Annostelumuodon voi valita itse. Ihon kautta annostelua suositaan silloin, kun naisella on veritulppariskiä lisääviä tekijöitä. Ja kuten kysyjä toteaa, kannattaa käyttää estrogeenia vain sen verran, että vaihdevuosioireita ei tule.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.