Veren kalkkipitoisuus

Oikea kalkkipitoisuus on tärkeä ärsykkeen siirymiselle hermosolusta toiseen tai hermosolusta lihakseen, useiden entsyymien häiriöttömälle toiminnalle ja muillekin elintärkeille tapahtumille. Tästä syystä elimistön kalkkitasapainoa kuvastava veren kalkkipitoisuus vaihtelee normaalisti varsin vähän.

Ihmiselimistössä on kalkkia (kalsiumia) kaikkiaan noin kilo. Siitä 99 % on luustossa ja loput pehmeiden kudosten soluissa ja elimistön nesteissä solujen ulkopuolella, esimerkiksi veressä. Veren kalkkipitoisuutta säätelevät ensi sijassa lisäkilpirauhashormoni ja D-vitamiini.

Veressä kalkki on kolmessa eri muodossa. Hiukan vajaa puolet on sitoutuneena valkuaisaineisiin, ensi sijassa albumiiniin, ja kymmenkunta prosenttia on erilaisina suoloina. Noin puolet on vapaana sähköisesti varautuneena ionisoituneena kalkkina, joka on biologisesti tärkeintä.

Veren kokonaiskalkki voidaan mitata helposti, ja sen määritys kuuluukin kuta kuinkin kaikkien terveydenhuollon laboratorioiden valikoimaan. Tieto kalkin kokonaispitoisuudesta riittää usein, mutta mikäli kalkkitasapainosta halutaan saada oikein tarkka kuva, mitataan myös ionisoitunut kalkki.

Terveillä ihmisillä kalkin kokonaispitoisuus on 2,25–2,65 mmol/l. Tuloksen tarkka tulkinta edellyttää tietoa veren albumiinipitoisuudesta, johon kalkkipitoisuus on sidoksissa. Ionisoitunutta kalkkia terveillä on 1,16–1,30 mmol/l.

Väsymystä liiasta kalkista

Liian suuren kalkkipitoisuuden oireita ovat muun muassa refleksien hidastuminen, sekavuus, väsymys, pahoinvointi, oksentelu ja munuaiskivet.

Suuri pitoisuus voi

• johtua lisäkilpirauhasen liikatoiminnasta
• tulla D-vitamiinin liikasaannista
• olla syövän aiheuttama, sillä pahanlaatuisilla kasvaimilla on etenkin etäpesäkkeitä lähettäessään taipumuksena hajottaa luuta

Luu hajoaa myös luukadon, osteoporoosin syntyessä vaihdevuosien jälkeen, mutta niin hitaasti, että kalkkimääritys ei sitä yleensä paljasta.

Kramppeja liian vähästä kalkista

Liian pienen kalkkipitoisuuden oireita ovat muun muassa sormien ja varpaiden harhatuntemukset, refleksien kiihtyminen, lihaskrampit ja kouristukset. Pieni kalkkipitoisuus voi aiheuttaa myös psyykkisiä oireita, kuten masennusta ja ärtyisyyttä.

Pieni kalkkiarvo voi johtua

• D-vitamiinin puutteesta, mikä saattaa lapsilla aiheuttaa riisitaudiksi kutsutun luun kehityshäiriön
• lisäkilpirauhashormonin puutteesta
• munuaisten toiminnanvajauksesta
• kalkin imeytymishäiriöistä
• pitkäaikaisesta epilepsiahoidosta

Lievä tai hitaasti syntynyt kalkkipitoisuuden muutos saattaa pysyä hyvin vähäoireisena. Tästä syystä monet lääkärit otattavat kalkkitutkimuksen usein myös tavanomaisia vaivoja, kuten päänsärkyä, väsymystä tai ummetusta valittavilta. Joskus poikkeava kalkkipitoisuus löytyy sattumalta terveystarkastusten yhteydessä.

Kalkki siis vaikuttaa monin tavoin elimistössämme. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä verisuonten kalkkiutumiseksi usein kutsutun ateroskleroosin kanssa. Verisuonten kalkkiutumisen aiheuttavat rasvat, ennen muuta kolesteroli.