
Vanhemmuus on identiteettikriisin paikka, mutta myös valtava mahdollisuus tutustua itseensä uudelleen.
Kun jäin ensimmäiselle äitiyslomalleni, vilkas ja sosiaalinen työ vaihtui hiljaiseen ja verkkaiseen hengailuun kotona. Vauvan kanssa oli loputtomasti aikaa kuunnella omia ajatuksiaan, ja se oli yhtäkkiä outoa, jopa pelottavaa.
Kuka oikeastaan olin? Mitä elämältäni halusin? Ja oliko sillä enää mitään väliä, kun olin yhtäkkiä niin täysin jotakuta toista varten?
Enpä siinä vaiheessa vielä tiennyt, kuinka monta kertaa tulevina vuosina kaipaisin hiljaisuutta ja omien ajatusteni tavoittamista. Enkä sitäkään, etten ollut yksin mietteineni.
Lapsen syntymä on tutkitusti yksi elämän stressaavimmista murroskohdista – niin toivottu asia kuin se olisikin. Se herättää ajatuksia paitsi uudesta roolista, myös suhteesta omiin vanhempiin, puolisoon ja itseen. Vähän kuin murrosikä, jossa pitää kuoriutua yhdestä elämänvaiheesta ihan toiseen.
Kuopuksen kanssa maltoin pysähtyä ja luottaa siihen, ettei minua tarvittu sillä hetkellä missään muualla sen enempää.
Viisi vuotta myöhemmin syntyneen kuopukseni kanssa olin vanhemmuuteni murrosiän jo läpikäynyt. Maltoin paremmin pysähtyä, tuijotella syvälle vauvan silmiin ja luottaa siihen, ettei minua tarvittu sillä hetkellä missään muualla sen enempää. Pysähtyessäni ajattelin omaakin elämääni kirkkaammin. Ja toisin kuin aikoinani pelkäsin, lasten myötä tavoitin lopulta itsenikin paremmin.
Vanhempi, pidä huolta itsestäsi
P.s. Uudistimme Vauva-lehden kuunnellen tarkasti tuoreita vanhempia ja vanhemmaksi aikovia, ja teimme lehden, josta on mahdollisimman paljon hyötyä, iloa ja inspiraatiota elämän ihanimmassa ja haastavimmassa vaiheessa.
Uudistuneessa Vauvassa kerromme tuoreimman, tutkitun tiedon odotuksesta sekä vauvan kasvusta ja kehityksestä, mutta jätämme tilaa myös äitiyden ja isyyden pohdinnoille. Mitä paremmin vanhempi voi ja ymmärtää itseään, sitä paremmin perhe-elämäkin sujuu.
Kurkistamme myös yhä useammin taaperoikään. Ja kun perheessä alkaa pikkulapsiaika, voit hypätä sisarlehtemme Meidän Perheen matkaan. Sen hyvässä seurassa jatkat pitkälle lasten teini-ikään.
Vauva-lehden pääkirjoitus 4/2019
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.