Toisen lapsen kanssa kaikki on rennompaa? Ei välttämättä.
Toisen lapsen kanssa kaikki on rennompaa? Ei välttämättä.

Kaksi ei todellakaan mene siinä missä yksi, australialaistutkimus kertoo. Toinen lapsi kasvattaa varsinkin äitien taakkaa.

Voisi luulla, että toinen lapsi ei enää muuta arkea kovin paljon. Vaatimuksia vanhempia kohtaan tulee toki lisää, mutta toisaalta vanhemmuustaidot ovat esikoisen kanssa jo harjaantuneet niin, että arki on rennompaa.

Australialaisen selvityksen mukaan näin ei kuitenkaan ole. Toinen lapsi tekee elämästä pysyvästi raskaampaa, erityisesti äideille, tutkijat kirjoittavat Newsweekin artikkelissa.

Selvitys pohjautuu aineistoon, jossa on seurattu 20 000 australialaisen arjen kuormitusta ja mielenterveyttä 16 vuoden ajan. Aineiston avulla tutkittiin, miten arjessa näkyy ensimmäisen lapsen syntymä ja lapsen kasvaminen. Helpottaako kuormitus, kun lapsi kasvaa? Entä miten vaikuttaa mahdollisten sisarusten saapuminen perheeseen?

Selvisi, että ennen lasten syntymää naisten ja miesten kokemassa arjen kuormituksessa ei ole juurikaan eroa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä paine ja stressi kasvavat molemmilla vanhemmilla, mutta äideillä isiä enemmän. Toisen lapsen syntymä kaksinkertaistaa tämän kuorman, ja kasvattaa vanhempien välistä eroa entisestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lapsen ikä tai vanhemman rooli työelämässä eivät näytä olevan ratkaisevia. Arjessa koettu kuormitus on samanlaista riippumatta siitä, onko vanhempi kokonaan kotona tai käykö hän töissä koko- vai osa-aikaisesti. Kiire ja paine eivät myöskään helpota lapsen kasvaessa koululaiseksi, vaikka toisin voisi olettaa.

Selvityksen mukaan vanhemmuus sinänsä tekee myös hyvää: esikoisen syntymä kohottaa sekä äidin että isän mielenterveyttä. Toisen lapsen myötä mielenterveys kuitenkin laskee. Äideillä tyytyväisyys jää toisen lapsen myötä pysyvästi matalammalle tasolle, kun taas isillä muutos ei ole yhtä pysyvä.

Tutkijat päätyvätkin ehdottamaan, että vanhemmuuteen tarvitaan nykyistä enemmän tukea, ja erityisesti äideille. Lisäksi isillä olisi varaa ottaa enemmän perhe-elämän taakasta kantaakseen: ehkä Australiassa voitaisiin ottaa mallia Islannista tai Norjasta?

Miten toisen lapsen saaminen vaikutti arkeen? Kommentoi alle!

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla