Tsemppiä ruokapöytään! Kyllä se lapsi vielä syö, vakuuttaa kokki, ruokakirjailija ja nirson lapsen äiti Pipsa Hurmerinta.
Söisit edes jotakin! Se oli pitkään kokki ja ruokakirjailija Pipsa Hurmerinnan päällimmäinen ajatus, kun hänen poikansa aloitteli kiinteitä ruokia nelisen vuotta sitten.
– Kokeilimme läpi varmasti kaikki purkit, mitä kaupasta löytyi. Lapsi sylki kaiken ulos, Pipsa muistelee.
Sormiruokailukin oli käytössä, mutta sen kanssa ei sujunut sen paremmin.
Nyt perheen poika on edelleen pieniruokainen, mutta suurimmat pulmat ruuan kanssa tuntuvat olevan takana. Poika tulee mielellään mukaan ruuanlaittoonkin. Perheen toimivimpia reseptejä löytyy myös Samassa liemessä -keittokirjasta, jonka Pipsa on tehnyt yhdessä Meri-Tuuli Väntsin kanssa.
Pipsa kertoo, mitkä asiat heillä auttoivat:
Tarkat ruoka-ajat
Meillä syödään vain pääruoka-aikoina: aamupalaa, lounasta ja päivällistä. Lapseni on edelleen sellainen, että hänen vatsansa on täynnä yhdestä jogurtista viisi tuntia. Siksi meillä ei syödä lainkaan välipaloja.
Pienen lapsen kanssa se oli tosi vaikeaa. Hän oli hoikka ja huono syömään, joten oli vaikeaa olla antamatta voileipää ruoka-aikojen välissä, jos lapsi sitä pyysi. Se kuitenkin kannatti, sillä silloin hän saattoi syödä edes jotenkuten oikeaan ruoka-aikaan.
Lapsi saa päättää
Vanhemmat tekevät lapsen puolesta melkein kaikki päätökset. Siksi hänelle on tärkeää, että hän pääsee päättämään edes joistakin asioista arjessaan. Siinä piilee iso taika: lapselle tulee olo, että hän voi vaikuttaa.
Meillä päättäminen tarkoittaa käytännössä kahdesta vaihtoehdosta valitsemista. Haluatko, että tehdään ruuaksi makaronilaatikkoa vai risottoa? Vanhempi päättää vaihtoehdot. Ja kun lapsi on tehnyt valintansa ja häntä nurisuttaa ruokapöydässä, vanhempi voi muistuttaa tästä: muistatko, sinä sait päättää tämän.
Kun poikamme oli parivuotias, tämä oli ensimmäinen keino, joka alkoi todella auttaa nirsoiluun. Edelleen hän saa vaikuttaa siihen, mitä ruokaa meillä tarjotaan.
Tarjoa uudelleen
Avainsana nirson lapsen kanssa on sinnikkyys. Tämä vinkki kerrotaan usein neuvolan oppaissakin, ja se on täyttä totta: uuteen makuun totuttelu voi viedä kymmenenkin kokeilukertaa. Siksi vanhemman kannattaa tarjota ruokaa yhä uudelleen. Tulee vielä päivä, jona lapsi maistaa sitä. Silloin asiasta ei tehdä numeroa, ruokailu olkoon lapselle neutraali hetki, johon ei liity isoja tunnelatauksia.
Anna lapsen olla pieni
Hauskat jutut auttavat aina. Me teimme pojan kanssa parsakaalitemppuja: hän sai syödä nuput, minä söin varret.
Lapsi saa muutenkin olla rauhassa pieni. Ei puolitoistavuotiaan tarvitse osata täydellisiä pöytätapoja. Eivät lapset Ranskassakaan vielä osaa niitä, he saavat piirustuspaperia eteensä ja suostuvat istumaan paikoillaan sen vuoksi.
Ruoki myös uteliaisuutta
Älä rajoita lapsen luontaista uteliaisuutta. Hän voi hyvin maistaa kirpeitä marjoja ja pitää niistä, vaikka sinä et pitäisikään. Älä kiellä maistamasta maustettua ruokaa, jos se kiinnostaa lasta.
Pysy rauhallisena
Jos nyt voisin antaa vinkkejä itselleni, joka taistelee pienen, nirson lapsen kanssa, tärkein olisi tämä: ota rauhallisesti. Lapsi pärjää kyllä tosi pienelläkin ruokamäärällä. Tilanteet muuttuvat nopeasti ja kohta lapsi siirtyy uuteen vaiheeseen.
Tiedän, ettei rentoa asennetta ole helppo ottaa, sillä lapsen ruokailu tuntuu tosi isolta asialta silloin, kun hän on pieni. Rohkaisen silti: se menee ohi.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
