Surun hetkellä ei tarvitse sanoa mitään, kertoo Pauliina Flang.
Pauliina Flangin, 40, elämä on mennyt viimeisten viidentoista vuoden aikana monta kertaa uusiksi. Avioero, vaikeasti vammaisen tyttären syntymä vuonna 2009 ja viimeisimpänä tyttären kuolema reilu vuosi sitten 8-vuotiaana.
Kriisit ovat kaventaneet Flangin ystäväpiiriä.
– Sellaiset ihmiset, jotka ovat aiemmin olleet läheisiä, eivät olekaan enää mukana arjessa, Flang kertoo.
Flang arvelee, että joidenkin ihmisten voi olla vaikea kohdata surua. Ehkä ihmiset ajattelevat, että he eivät osaa sanoa oikeita sanoja tai tehdä oikeita asioita, Flang pohtii.
Tyttären kuolemasta on nyt reilu vuosi. Flang kertoo kolme asiaa, jotka voivat auttaa kohtaamaan sureva läheinen.
Mene kylään – pyytämättä
– Ystävät pyysivät kertomaan, jos tarvitsen apua. Sanoin, että minulla ei ole voimia sellaiseen. Jos haluat auttaa, tee se pyytämättä, Flang sanoo.
Vaikka toisen kodin imuroiminen tai ruuan tekeminen voi tuntua oudolta, Flangin mielestä juuri konkreettinen arjen apu on surun hetkellä tärkeää.
Kun tytär oli kuollut, yksi Flangin ystävä kävi pyytämättä hiekoittamassa pihatien ja toinen vei koiran ulos. Kolmas teki päivällistä. Heille Flang sai myös purkaa tunteitaan – tai olla vain hiljaa.
Juttele
Surevan kanssa jutellessa ei Flangin mielestä tarvitse pelätä sanovansa jotain väärin, jos puhuukin välillä omasta päivästään. Flang kuunteli mielellään myös muiden kuulumisia.
Toisaalta surusta pitää myös pystyä puhumaan.
– Jos ystäväsi haluaa puhua tunteistaan, älä yritä kääntää puhetta toisaalle tai piristää tunnelmaa väkisin.
Ystävältä ei Flangin mukaan vaadita surun hetkellä mitään kummempaa. Jos lohduttavia sanoja on vaikeaa löytää, voi olla myös hiljaa.
Flangilla onkin simppeli neuvo: puhua ei tarvitse, pelkkä läsnäolo riittää.
Ota suru vastaan
Flangin mukaan ystävien on hyvä varautua siihen, että menetyksen kohdannut saattaa puhua asiasta vielä vuosia tapahtuman jälkeen. Surulla ei nimittäin ole maaliviivaa.
– Suru ja siihen liittyvät tunteet eivät poistu ihmisestä ikinä, Flang sanoo.
– Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö elämä voisi menetyksen jälkeen olla hyvää.
Surulla ei ole taitekohtaa, mutta ajan myötä kipein tuska helpottaa. Seuraava päivä voi olla jo parempi.
– Minua auttoi, kun toinen lapsensa menettänyt äiti sanoi, että henkäys kerrallaan. Joskus puolikaskin riittää.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
