Lapsen kysymyksiin omasta alkuperästään on hyvä vastata mahdollisimman avoimesti. Tärkeintä on luoda lapselle tunne, että vanhemmat halusivat juuri hänet tähän perheeseen. Kuva: iStockphoto.
Lapsen kysymyksiin omasta alkuperästään on hyvä vastata mahdollisimman avoimesti. Tärkeintä on luoda lapselle tunne, että vanhemmat halusivat juuri hänet tähän perheeseen. Kuva: iStockphoto.

Se, miten lapsi kuulee alkuperästään, vaikuttaa hänen tapaansa ajatella itsestään. Jo pienelle lapselle voi kertoa erilaisista tavoista saada lapsia.

Miten minusta tuli teidän lapsi?

Noin kolmevuotiaana lasta alkaa kiinnostaa, miten hän on päätynyt juuri omaan perheeseensä. Vanhempi saa kuulla uteliaita kysymyksiä siitä, miten vauvat saavat alkunsa. Samassa ikävaiheessa lapsi alkaa laittaa merkille sukupuolten välisiä eroja ja tehdä havaintoja erilaisista perheistä.

Miten lapselle kannattaa kertoa, jos hän on saanut alkunsa lahjasolun avulla tai tullut perheeseen esimerkiksi adoptoituna? 

Rehellisesti, avoimesti ja lapsen ikä huomioiden – sekä mielellään jo ennen kuin hän edes kysyy asiasta, sanoo psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Riikka Airo. Hän valmentaa lahjasoluhoitoja suunnittelevia ja läpikäyviä pareja yhdessä työparinsa psykologi ja psykoterapeutti Maiju Tokolan kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun perheen syntytavasta puhutaan luontevasti kotona, lapsi kasvaa pienestä pitäen ajatukseen, että hän on odotettu ja toivottu ja tullut perheeseen juuri oikealla tavalla.

– Tämä vaikuttaa paljon siihen, miten lapsi myöhemmin ajattelee itsestään, Airo sanoo.

Olemme onnellisia sinusta

Airo ja Tokola korostavat, että lapsen on tärkeää kuulla alkuperästään myönteisessä valossa.

– Yksittäiset sanat eivät ole niinkään tärkeitä. Olennaisinta on, että vanhemmat kertovat yhdessä, kuinka onnellisia ja ylpeitä ovat siitä, että ovat saaneet juuri tämän lapsen. Lapselle välittyy tunne, että hän on hyvä tyyppi.

Pienelle lapselle voi kertoa yksinkertaisesti ja lisätä tarkennuksia sitä mukaan, kun lapsi kasvaa ja kyselee enemmän.

Alkuun pääsee esimerkiksi näin: ”Lapsi saa alkunsa, kun vanhemmat tykkäävät toisistaan ja isi laittaa vauvansiemeniä äidin vatsaan. Kaikilla tähän tarvittavia soluja ei kuitenkaan ole tai lapsella voi olla kaksi äitiä tai kaksi isää, jolloin tarvitaan solun lahjoittajaa.”

– Lahjoittajasta voi puhua vaikka kivana ihmisenä, joka hänkin halusi, että lapsi tulee tähän perheeseen.

Lapselle välittyy tunne, että hän on hyvä tyyppi.

Erilaisista tavoista saada lapsia on hyvä kertoa ihan kaikille lapsille, Airo ja Tokola muistuttavat. Kun kotona on puhuttu monenlaisista perhemalleista, lapsesta on myös luontevaa olla tekemisissä erilaisista perheistä tulevien lasten kanssa.

– Tämä ehkäisee kiusaamista, joka usein liittyy tietämättömyyteen.

Käsittele omat tunteet ensin

Jotta lapsen kanssa pystyy puhumaan hänen alkuperästään neutraalisti, vanhemman on tärkeä käsitellä ensin omat tunteensa asiaan liittyen. Airon mukaan vanhemmat saattavat ajatella suojelevansa lasta, kun eivät kerro hänen alkuperästään. Lapsen kannalta asiasta tulee silloin salamyhkäinen.

– Oma suru siitä, ettei voi saada biologista lasta, pitäisi käsitellä jo lapsettomuushoitojen aikana, jotta sitä ei siirrä lapsen taakaksi, Airo sanoo.

Jos lapselle valkenee esimerkiksi vasta kouluiässä, ettei hän olekaan vanhempiensa biologinen lapsi, oma identiteetti on yhtäkkiä rakennettava uudelleen. Uutinen romahduttaa sen, mitä lapsi on pitänyt totuutenaan. Lapsen kannalta ikävintä on kuulla asia perheen ulkopuoliselta taholta.

– Lapsi kokee asiat itsestään käsin, joten hänelle tulee tunne, hänessä on jotakin hävettävää tai salattavaa, koska vanhemmat eivät ole puhuneet asiasta, Airo sanoo.

Lapsen kannalta ikävintä on kuulla asia perheen ulkopuoliselta taholta.

Siksi on tärkeää, että aikuinen tekee rohkeasti aloitteen asiasta keskustelemiseen jo, kun lapsi on pieni ja osoittaa ensimmäisiä kiinnostuksen merkkejä. Kertomista on hyvä harjoitella etukäteen, jotta sanat löytyvät luontevasti, kun oikea hetki tulee.

– Vaikka jo vauvalle voi kertoa, miten hän sai alkunsa, jotta puhumisesta tulee itselle tuttua, Airo kannustaa.

Haluaako lapsi löytää lahjoittajan?

Airo ja Tokola kohtaavat työssään vanhempien huolen siitä, miten lapsi reagoi tietoon alkuperästään. Haluaako lapsi esimerkiksi tavoittaa lahjasolun luovuttajan täysi-ikäisenä tai kiintyykö lapsi häneen?

Suomessa voimassa olevan hedelmöityshoitolain mukaan kaikki sukusoluja lahjoittaneet rekisteröidään ja lapsella on halutessaan oikeus selvittää, kuka lahjoittaja on.

Laki on ollut voimassa vuodesta 2007, eli sen aikana syntyneillä lapsilla on vielä matkaa täysi-ikäisyyteen, jolloin tiedon hankkiminen lahjoittajasta on mahdollista. Ulkomaisten tutkimusten perusteella tiedetään, että suurin osa lahjasoluista syntyneistä lapsista haluaa selvittää alkuperänsä.

Lapsi pitää vanhempinaan heitä, joita kanssa on kasvanut.

Airo kertoo, että kiinnostus kohdistuu kuitenkin lähinnä omaan geeniperimään ja siihen, onko itsellä samaan aikaan syntyneitä puolisisaruksia. Vanhempien ei siis ole syytä pelätä, että lapsi lähtisi ”etsimään todellista äitiään tai isäänsä”.

– Lapsi pitää vanhempinaan heitä, joita kanssa on kasvanut. Erona esimerkiksi adoptioon onkin tärkeää puhua lapselle alusta alkaen ”lahjoittajasta”, ei biologisesta äidistä tai isästä.

Tutkimusten mukaan miesten on naisia vaikeampi sopeutua ajatukseen, että perheen lapsi on geneettisesti jonkun muun. Myös Airo ja Tokola näkevät työssään, että lahjasiittiöistä syntyneet nuoret eivät ole välttämättä koskaan saaneet mahdollisuutta puhua asiasta isänsä kanssa, sillä isä ei ole kyennyt ottamaan asiaa puheeksi.

– Moni haluaisi sanoa isälleen, että tämä on hänelle ainoa ja rakas isä eikä muuta isää ole, mutta ei saa tilaisuutta tähän.

Lisätietoa ja lukuvinkki: lastenkirjaa Meidän pihan perhesoppa (Tammi 2015) lukemalla on helppo ottaa puheeksi erilaiset tavat muodostaa perhe.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla