Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen

Kaipaanko sutinaa vai toista vanhempaa perheeseen, Ilona Toikkanen mietti eron jälkeen. Vai pitäisikö unohtaa deittailu kokonaan?

Mitä haet täältä?

Ensimmäisen Tinder-juttukaverini kysymys on hyvä ja perusteltu, mutta silti panikoin.

Olen ladannut deittisovelluksen puhelimeeni vasta samana iltana lapsen mentyä nukkumaan, selaillut kymmeniä miehiä ja saanut ensimmäiset matchit. Nyt istun sängyssä peitto jaloillani, tuijotan viestiä ruudulla ja mietin kuumeisesti, mitä vastata.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Niin, mitä haen? Miten sen muotoilisi? En hae nyt uusperhekuvioita, vaan kai lähinnä mukavaa seuraa itselleni. En kuitenkaan sulje pois vakavaakaan suhdetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Alan epäillä motivaatiotani. Mitä luvata ihmiselle, jota en vielä ole edes päättänyt tavata? Mistä ylipäätään repiä aika treffeille? Jo kuvien selailu ja viestittely on työlästä, vaikka yhteishuoltajuuskuviossa minulla on noin puolet ajasta lapsivapaata.

Miten toiset perheelliset ylipäätään ovat voineet löytää netistä niin nopeasti uusia rakkauksia? Jaksavatko he käydä läpi kymmeniä tai satoja ihmisiä, vai onko heillä vain käynyt mäihä?

Avoimuus kannattaa

Minulla kyllä kävi mäihä – mutta kerron siitä myöhemmin. Ensimmäisestä Tinder-kokeilustani on nimittäin vuosia. Erosta oli tuolloin jo hyvän aikaa, mutten ollut silti tainnut hahmotella toiveitani riittävästi.

”Pitäisi miettiä, onko elämässä ylipäätään tilaa parisuhteelle. Onko minulla riitävästi aikaa?”

Se taas pitäisi miettiä ihan ensimmäiseksi ennen seuranhakuun ryhtymistä, neuvoo perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja perheterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliitosta. Hän arvelee, että minun epämääräinen vastaukseni kuulosti toisesta osapuolesta siltä, etten pysty sitoutumaan – mikä saattoikin pitää paikkansa.

– Pitäisi miettiä, onko elämässä ylipäätään tilaa parisuhteelle. Onko minulla riittävästi aikaa? Etsinkö kevyitä treffejä tai seksiä ilman sitoumusta, vai olenko tosimielellä liikkeellä? Entä mitä minulla itselläni on annettavana? Oulasmaa listaa.

Oulasmaalla on kokemusta kakkos- tai kolmoskierroksella olevien treffailusta sekä asiakastyöstä että omasta elämästään. Hän löysi nykyisen puolisonsa nettideittisivustolta. Molemmat olivat ehtineet tavata lukuisia muitakin kumppaniehdokkaita ja myös tehdä eron jälkeen paljon töitä itsensä kanssa.

Deiteillä Oulasmaa huomasi, miten tärkeää on kertoa rehellisesti ja avoimesti, mitä etsii. Vaikka osapuolet olisivat kaikki kypsiä aikuisia, elämäntilanteet ja lähtökohdat vaihtelevat.

– Toinen on ehkä vastikään eronnut, toinen jo vuosia sitten. Eronnutkin voi olla omalla tavallaan varattu, jos ei ole vielä irtautunut entisestä puolisostaan, Oulasmaa toteaa. Puhumattakaan niistä, jotka ovat varattuja, mutta päättävät jättää sen kertomatta.

Huteja ja osumia

Ensikokeilun jälkeen käyn Tinderissä harvoin. Raakkaan potentiaalisia kumppaneita tiukalla seulalla ja päädyn vain muutamille treffeille. Miehet ovat ihan mukavia, mutta aina jokin tökkii.

Lapseton mies ei ymmärrä, kun en halua tavata häntä lapsen kanssa.

Yksi vaikuttaa suhteesta toiseen kiirehtivältä, hyvin hätäiseltä löytämään jonkun uusperheen toiseksi osapuoleksi. Yksinolo on hänestä lähtökohtaisesti kauheaa – minusta ei.

Yksi muuten kiva mies ilmestyy ekoille treffeille jo pohjia ottaneena. Ei sytytä.

Yksi on äskettäin eronnut söpö perheenisä, mutta kiireinen uraihminen. Talo on jakamatta, ja mies tuntuu elävän vasta ensimmäistä irtautumisvaihetta. Tapaamme uudestaankin, mutta elämäntavoissamme ja -rytmissämme on lopulta liian iso kuilu.

Yksi lapseton mies taas ei ymmärrä, kun en voi heti ensimmäisellä viikolla järjestää aikaa useampaan kuin kahteen tapaamiseen. Hän tiukkaa, enkö voisi sitten tavata lapsen kanssa. Minusta se ei tule kuuloonkaan, kun en vielä tunne koko tyyppiä. Ilmoitan ystävällisesti, että meillä ei taida olla samat odotukset.

Yhden älykkään ja herkän miehen kanssa tunnen sielujen sympatiaa, mutta kipinää ei syty. Jatkamme yhteydenpitoa ja tapaamme harvakseltaan kaveripohjalta. Siitä kohtaamisesta kiitän Tinderiä vieläkin.

En kuitenkaan löydä sitä, mitä etsin. Tunnen itseni hankalaksi ihmiseksi.

Kevytsuhde yllättää iloisesti

Pian sen sijaan löydän jotain muuta.

Eräänä iltana muuten lupaava deitti alkaa haukkua eksäänsä ja fiilistellä vapautumistaan pikkulapsiarjesta. Ei kovin kypsää, ei jatkoon. Viiletän tuulettamaan tunteita ystävälleni, joka sattuu olemaan kaverinsa kanssa lähistöllä. Turhautumiseni väistyy, rentoudun. Ilta poikkeuksellisesti venyy. Jotain on ilmassa.

Kaverin kaveri on kovin fiksu ja suloinen… ja melkein kymmenen vuotta minua nuorempi mies. En etsi irtoseuraa, mutta nyt annan itselleni luvan päätyä jatkoille. Ei ehkä kovin kypsää, mutta kepeää ja kivaa. Aamupalalla toteamme tunnustellen, että tässä ei sitten ole kyse mistään vakavasta – ja jatkamme satunnaista tapailua puolisen vuotta.

Saako äiti-ihmisellä olla salattua elämää? Entä jos kaipaankin eroottista ystävyyttä? 

En kerro asiasta kuin parille ystävälle. Tällaiseen liittyy mielestäni niin paljon banaalia, vähättelevää puhetta. En ole puuma eikä mies toyboy. Olemme ihmisiä. Laitamme ruokaa ja katsomme leffoja. Meillä synkkaa fyysisesti ja henkisesti, vaikkei yhteistä tulevaisuutta olekaan.

Kun suhde sitten päättyy, siitä jää pelkästään hyvä maku.

Se saa miettimään. Entä jos en kaipaakaan enää perinteistä parisuhdetta ja yhdessä asumista, vaan nautinnollista vapaa-ajan seuraa ja eroottista ystävyyttä? Saako äiti-ihmisellä olla salattua elämää? Huomaan vähän moralisoivani itseäni, vaikka eihän itsenäisen naisen tänä päivänä kai tarvitse hakea miehestä vakautta ja turvaa.

Minna Oulasmaa antaa siunauksen kevytsuhteelleni. Irtonaisemmissa suhteissakin voi olla lämpöä ja välittämistä, vaikka ulkopuoliset eivät aina ymmärrä niiden merkitystä.

– Kutsun itse tällaisia suhteita terapiasuhteiksi. Ne voivat toimia peilinä ja auttaa katsomaan itseään uudella tavalla, Oulasmaa sanoo.

On niissä toki riskinsäkin. Entä jos rakastuu?

– Olennaista on, että molemmat tietävät, että tästä ei tule mitään pysyvää. Se vaatii selvää sopimusta sekä molemmilta hyvää tunteiden hallintaa. Ja lapsille tällaiset suhteet eivät kuulu mitenkään.

Se onkin päivänselvää. En ole pukahtanut mitään kouluikäiselle lapselleni vielä muistakaan treffailuistani. Kullakin on oma näkemyksensä siitä, kertoako lapsille seuranhaustaan ja milloin uuden kumppanin voi esitellä. Minusta sen aika on vasta, jos itse näen suhteella tulevaisuuden.

Kumppani vai varavanhempi?

Oulasmaan mukaan stereotypiat siitä, että naiset hakisivat nopeammin vakiintumista, uusperhettä ja yhteenmuuttoa, eivät oikeastaan pidä paikkaansa.

– Tutkimusten mukaan juuri miehet löytävät eron jälkeen uuden suhteen naisia nopeammin. Miehet myös tunnustavat tunteensa naisia nopeammin. Se on ehkä vähän yllättävääkin. Joskus mietin, missä oikein ovat ne kaikki sitoutumiskammoiset miehet, Oulasmaa sanoo.

Hänestä itsestään tuntui nettitreffeillä usein siltä, että moni isä ei osannut erottaa toisistaan parisuhdetta ja vanhemmuutta. Lapsia esiteltiin nopeasti ja heistä kerrottiin melkein enemmän kuin itsestä. Kuin haussa olisi ollut ennen kaikkea uusi äiti tai varaäiti lapsille.

Toisaalta myös Oulasmaan nykyisellä kumppanilla oli vastaavia kokemuksia naisista.

– Tätä esiintyy siis kyllä puolin ja toisin.

Itse en koe tarvitsevani uutta kumppania selvitäkseni arjesta. Jaettu vanhemmuus ja työnjako lapsen isän kanssa toimii sekin hyvin. Lapsi ei ole varaisää vailla.

Eron jälkeen muut aikuiset ihmissuhteet ovat nousseet arvoonsa. 

Lopulta poistan Tinderin puhelimestani. Ei vain huvita. Keskityn äidin rooliin, töihin ja harrastuksiin, joiden parissa tapaan ystäviä ja saan läheisyyttä. Viimeistään eron jälkeen muut aikuiset ihmissuhteet ovatkin nousseet arvoonsa. On ihanaa saada halauksia, kyhjöttää hetki kylki kyljessä ja tuntea itsensä hyväksytyksi ja välitetyksi, vaikkei se intiimin parisuhteen ja seksin paikkaa elämässä täytäkään.

Yritän hyväksyä senkin mahdollisuuden, ettei rakkaus välttämättä ole suurta, vaan pienissä kohtaamisissa.

Kiitollisuutta ja kaipuuta

Välillä mietin, mitä lapseni mahtaa ajatella. Osaako kouluikäinen olla huolissaan siitä, tunteeko äiti itsensä yksinäiseksi? Onhan ex-miehelläni ollut uusi puoliso jo pitkään. Huomaan tuovani tarkoituksella esiin sitä, miten iloinen ja kiitollinen olen lapsen lisäksi ystävistäni ja kaikesta kivasta elämässäni. En halua, että lapsi on suotta minusta huolissaan.

Hetkittäin tunnen silti itseni vähän surkeaksi. Miksen ole onnistunut löytämään kestävää parisuhdetta?

”Ilman koettuja eroja, ongelmia ja haasteita ei olisi sama ihminen.”

Minna Oulasmaa myöntää, että ajatus epäonnistumisesta tulee helposti pintaan, jos takana on useita suhteita ja eroja. Mutta miksi niin pitäisi ajatella?

– Jokainen suhde on kuitenkin opettanut jotakin. Eihän koskaan suhdetta aloittaessa tiedä, mitä siitä syntyy. Ilman koettuja eroja, ongelmia ja haasteita ei olisi sama ihminen.

Paljon varmaan olenkin oppinut. Ainakin sen, etten halua suhdetta hinnalla millä hyvänsä. En kaipaa ketään naulaamaan tauluja seinään enkä tunne vetoa kotitöistä ja menemisistä riitelyyn. Haluaisin sekä olla itsenäinen aikuinen että antaa toisenkin olla.

Sen sijaan tunnen tarvetta jakaa ajatuksia, elämyksiä ja kosketuksia. Seksistäkin haluaisin voida ottaa kaiken irti jonkun kanssa nyt, kun tunnen silläkin alueella itseni entistä paremmin. Kevytsuhteessani se oli hauskaa, kuten keskustelutkin – mutta lisäksi kaipaan sittenkin myös yhteisiä suunnitelmia. Sitä, että voisi katsoa eteenpäin ja keksiä tekemistä, ehkä vaikka matkoja.

Kuvitus Satu Kettunen

 


Tutka pois päältä

Kevät 2017 on täysi. En ehdi suoda ajatustakaan jumittavalle yksityiselämälleni. Lupaan itselleni edistää sitä joskus myöhemmin. Ehkä sitten syksyllä. Mutta nyt on kaikki ihan riittävän hyvin.

Jossain vaiheessa kirjoitan itselleni muistiin: Ehkä minua ei sittenkään edes niin kauheasti haittaisi olla joskus vanhana se boheemi rouva, joka kylläkin "epäonnistui" tyttöystävänä ja vaimona, mutta jonka hautajaisiin tulee rivi exiä, eri aikakausien rakastajia ja tarkemmin määrittelemättömiä ystäviä.

Mutta jatkan pian: Tai ehkä vielä rakastunkin päätä pahkaa johonkuhun ja unohdan nämä horinani saman tien.

Kysymys nousee kuin itsestään: Pitäisikö meidän nähdä?

Sitten kesken kaiken kiireen käykin se alussa mainittu mäihä.

On ystävien juhlat, pitkä päivä hauskojen ihmisten seurassa. Erityisesti yhden, jonka lähellä on ihmeen helppo olla. Ei olla deiteillä. En tenttaa toista, kädessäni ei ole kriteerilistaa. Mutta juhlien päättyessä kysymys nousee kuin itsestään: Pitäisikö meidän nähdä?

Siitä alkaa omalla painollaan rakentua lämmin ja hellä suhde. Ei ole tarve kiirehtiä, muttei myöskään lyödä jarruja pohjaan. Silloinkaan, kun mies reilun kuukauden kuluttua sanoo, että hänelle olisi ihan ok ottaa joskus lapseni mukaan ja tehdä jotain kolmestaankin. Nyt se vain jostain syystä tuntuu luontevalta ja hyvältä. Tämä ihminen on tervetullut elämääni, ei vain siihen salaiseen.

Ehkä tarvitsin etsikkoaikani, jotta tunnistaisin sen, kun aivan puskista tuleekin jotain tosi hyvää.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla