Äitiydessä vaikeinta on laskea omaa rimaa, Sara Parikka sanoo. Silti hän uskoo, että jokainen voi tehdä ruuhkavuosistaan ihanat.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yö oli ollut kauhea, lapset valvottivat. Yhdellä oli räkää, toisella uhmaa, ja arki tuntui hirveältä.

Sara Parikka kuunteli tuttavansa, kolmilapsisen perheen äidin litaniaa ruuhkavuosien kauheudesta, kunnes hänen oli pakko kysyä:

”Miksi ihmeessä hankit kolme lasta? Jos heidän kanssaan on niin hirveää, niin huomasit sen varmasti jo ensimmäisen kohdalla?”

Äiti hiljeni. Ei, ei tietenkään elämä lasten kanssa ollut kamalaa. Ruuhkavuosista paasaaminen oli nuorten perheellisten pinttynyt tapa.

– Tuntuu, että lapsiperheen arki on asia, jota kuuluu kauhistella. Se on turha läppä, jota vain jauhetaan. Kokonaan tuntuu unohtuvan se, miten paljon lapset antavat. Minusta ruuhkavuodet ovat elämäni parasta aikaa.

Perhe

  • Bloggaaja ja näyttelijä Sara Parikka, 28, asuu puolisonsa näyttelijä Mikko Parikan, 30, kanssa Espoossa.
  • Parilla on kaksi tytärtä, Matilda, 5, ja Mimosa, 3.
  • Saran kirja 365. Ilon ja inspiraation vuosi (WSOY) julkaistiin alkuvuodesta.

Saran silmistä paistaa into, kun hän kertoo perheen uusimmasta projektista. Sara ja hänen puolisonsa Mikko Parikka ostivat juuri tontin Espoosta, läheltä nykyistä kotiaan. Talopaketti on valittu ja rakennuslupapaperit vetämässä. Noin 140 neliön hirsitalo tulee valmiiksi joko tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa.

– Ei minua hirvitä yhtään. Olemme mieheni kanssa hyvin saman luontoisia, tykkäämme puuhailusta, ja meillä on aina projekti päällä.

Vielä nyt perhe asuu paritalossa, mutta Sara on haaveillut pitkään omakotitalon rauhasta.

– Mietin paljon sitä, lähteekö meistä ääntä, ja usein komennan tyttöjä olemaan hiljempaa, jotta emme herätä naapureita. Omakotitalossa sitä ei tarvitse enää miettiä.

Sara ja Mikko tutustuivat Salatut elämät -televisiosarjan kuvausten yhteydessä, kun ohjelman nuoret näyttelijät viettivät yhdessä vapaa-aikaa. Kun suhde alkoi, Sara oli 18-vuotias ja Mikko 21.

Puhe yhteisestä perheestä alkoi varhain. Sara teki jo suhteen alkumetreillä selväksi, että haluaa lapsia. Haaveet kohtasivat heti, sillä Mikon toiveet olivat samat.

Mutta kun Sara erään kerran luuli olevansa raskaana, mielen valtasi paniikki. Hälytys osoittautui vääräksi, ja Sara tunsi helpotusta. Sen sijaan Mikko tunnusti, että häntä harmitti. Elämä tuntui jo valmiilta perheelle.

”Lomamatkalla Sisiliassa ja katsoimme rannalla leikkiviä lapsia. Siellä syntyi päätös: lapsi saa tulla, jos on tullakseen.”

Sara ja Mikko olivat varautuneet siihen, että raskauden saaminen aluilleen voisi kestää. Yllätys oli melkoinen, kun kertalaakista tärppäsi.

– Emme puhuneet toisillemme kahteen päivään, koska olimme niin jännittyneitä.

Pian paniikki muuttui kutkuttavaksi odotukseksi. Silti raskauden alkuvaiheessa Saran mieltä painoi se, mitä muut heidän elämästään ajattelivat. Nykypäivän mittapuulla heistä tuli nuorena vanhempia.

– Stressasin paljon sitä, otetaanko meidät vakavasti. Arvelin ihmisten luulevan, että lasten hankkiminen on minun ideani, johon olen keplotellut Mikon mukaan.

Ja kyllä Sarakin saikin osansa ulkopuolisten ennakkoluuloista. Kauhisteluja tuli enemmän kuin onnitteluja.

– Joku sanoi suoraan, että ei saakeli – et nuku seuraavaan vuoteen. Huomasin jo silloin, että ihmiset ovat helposti mustamaalaamassa perhe-elämää.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

m i m o s a 🌼

Henkilön Sara Parikka (@saraparikka) jakama julkaisu

 

Parin esikoinen Matilda syntyi keväällä 2014. Tuoreet vanhemmat menivät naimisiin tyttärensä ristiäisissä. Pikkusisko Mimosa syntyi joulukuussa 2015. Tytöillä on ikäeroa vuosi ja yhdeksän kuukautta.

Molemmat raskaudet olivat vaikeita, koska Sara kärsi voimakkaista pahoinvoinneista loppumetreille asti. Painoa kertyi molemmissa raskauksissa yli 20 kiloa. Se otti Saralla yllättäen koville.

– Olen tunnollinen ja jämpti, ja minusta tuntui ahdistavalta, etten pysynyt neuvolan ohjeissa. Painoa saisi tulla 6–12 kiloa, ja minä menin rajan yli jo puolessavälissä.

Sara tunnustaa olleensa jo pienestä pitäen pedantti perfektionisti, joka asettaa tavoitteensa korkealle. Äitiydessä nämä piirteet joutuvat säännöllisesti koetukselle.

– Minulle äitiydessä on vaikeaa, jos en mahdu tavoitteeseen tai muottiin – kuten vaikka raskausajan painoihanteisiin. Samalla tiedostan, että vertailu on täysin turhaa.

Sara on puhunut paljon sen puolesta, että vanhemmat lakkaisivat vertailemasta toisiaan – oli kyse sitten imetyksestä, ruoka-asioista, nukkumatavoista tai siitä, onko raskausaika ihanan auvoista.

”Raskaudet eivät olleet minulle minkäänlaista hehkumisen aikaa.”

Saran säteily alkoi vasta sitten, kun perhearkikin.

Mutta eivätkö teidän lapset koskaan kiukuttele?

Tätä kysymystä Sara kuulee usein, kun hän yrittää puolustaa perhe-elämää.

– Totta kai he kiukuttelevat ja paljonkin, ja tietysti minullakin menee hermot: suutun ja korotan ääntäni. Mutta en määrittele elämäämme sen mukaan, Sara sanoo.

Sara uskoo, että avain heidän perheensä onnellisiin ruuhkavuosiin on yksinkertainen:

”Emme koskaan elä lomamatkaa tai keikkaa varten. Tykkäämme ihan tavallisesta arkielämästä.”

Siis ruoanlaitosta, ulkoilusta, pihaleikeistä, lautapelien pelaamisesta – siitäkin huolimatta, että Afrikan tähden rosvonappulat ja häviöt Kimblessä tekevät välillä tuli-sieluisille pienille naisille tiukkaa.

– Meille on tärkeää rauhoittaa arki-illat yhdessäololle. Yritän saada työni tehtyä jo päiväsaikaan, jotta minun ei tarvitse illalla enää heilua puhelin kädessä.

Tytöt menevät yöunille iltakahdeksalta. Sen jälkeen alkaa Saran ja Mikon ilta, jolloin he katsovat telkkaria, syövät yhdessä iltapalaa ja käyvät ehkä saunassa.

– Rehellisyyden nimissä näpläämme joskus koko illan kännyköitämme, eikä siinä ole mitään pahaa. Molemmat tarvitsevat välillä omaa rauhaa.

Toisinaan Saran valtaa levottomuus. Illallispöydästä olisi kiire nousta hoitamaan seuraavaa hommaa, puhelin vilkuttaa viestejä. Ruuanlaitolle ei jää aikaa, ja päässä suhisee orastava kaaos.

– Herään nykyään aika äkkiä siihen, jos arki uhkaa lipsahtaa suorittamiseksi: mihinkään ei ehdi keskittyä tai olla kunnolla läsnä. Minulle on tärkeää, etten lähde liiaksi oravanpyörään nyt, kun lapset ovat vielä pieniä.

Vaikka Sara voi vaikuttaa paljon omiin työaikoihinsa, haasteita toki on. Eniten riepoo kiire ja arjen sekasorto. Hankalinta on aikatauluttaminen: kuka vie tytöt uimakouluun tai tanssiin, kumpi noutaa päiväkodista.

”Tunnen oloni epämukavaksi, kun palaset eivät pysy hallinnassani. Ahdistun esimerkiksi, jos en ehdi siivoamaan.”

Sara on perheessä se, joka tekee kaiken niin kutsutun metatyön: huolehtii kauden mukaisista vaatteista ja siitä, että päiväkodissa on oikeat vermeet oikeana päivänä.

– Mikko suhtautuu näihin juttuihin rennommin, ja voisin opetella sitä häneltä. Vastaavasti hän voisi vähän tsempata varusteista huolehtimisessa.

Eräänä päivänä Sara meni hakemaan tyttöjä tarhasta, ja vastaan kirmasi tyttö mustissa kimallehörhelöissä.

– Matilda oli kuin pieni gootti, sillä Mikko oli antanut hänen valita itse aamulla vaatteensa. Olipahan ainakin tyytyväinen tyttö.

Sara sietää Mikkoa huonommin tilanteita, joissa lapsille sattuu jotain. Kuten kerran, kun Mimosan pää kopsahti pöytään ja haava piti tikata sairaalassa. Tai kun tytön sormen kynsi vääntyi sojottamaan kohti taivasta.

– Yritän olla rauhallinen, mutta sisälläni velloo paniikki, jota en voi tietenkään näyttää lapsille. Mikko on paljon rationaalisempi ja rauhallisempi.

Pariskunta ei ole arjessa yksin. Perheen kaikki isovanhemmat ovat vielä työelämässä, mutta tukiverkko on laaja. Myös Saran ja Mikon sisarukset auttavat lastenhoidossa tarvittaessa. Näin tapahtui myös joulukuussa, kun pari lähti viideksi vuorokaudeksi New Yorkiin juhlimaan Mikon kolmekymppisiä.

– Tiedämme olevamme todella onnekkaita, koska meillä on lähipiiri, joka haluaa osallistua lastemme hoitoon. Joku on aina valmiina auttamaan.

Sara uskoo oppineensa vanhemmuuteen liittyvää rentoutta ja oikeanlaista asennetta omiltaan ja Mikon vanhemmilta. Lapset ovat ilo eikä taakka. Lähtökohdat iloiseen arkeen ovat hyvät siksikin, että lapset ovat terveitä.

”Olemme tottuneet siihen, että vanhemmat eivät keikauta elämää ympäri lapsia varten. Meidätkin otettiin aikanaan mukaan elämään arkea.”

Joskus Sara ja Mikko pohtivat ääneen, mitä he tekisivät ilman lapsia. Ainakin paljon töitä. Ehkä hiukan enemmän reissuja. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että elämä olisi tyhjempää. Parisuhteelle vanhemmuus on tehnyt vain hyvää.

– Olemme toistemme parhaat kaverit. Vanhemmuus on tehnyt meistä entistä tiukemman tiimin. Rakastan Mikkoa yhä enemmän, kun näen päivittäin, miten hyvä isä hän on. Hän jaksaa leikkiä ja kujeilla loputtomasti ja sanoo tytöille joka päivä, miten paljon heitä rakastaa.

Sara kuvailee olevansa äitinä lempeä, mutta käytöstavoista hän on tiukka. Äitiä pitää totella ja marssia pöytään, kun ruoka on valmista. Muita ihmisiä tervehditään ja katsotaan silmiin. Sara kertoo tuntevansa ylpeyttä, kun Matilda kehuu kassalla myyjän korvakoruja.

Tietenkään kaikki ei aina mene ihan putkeen.

– Tunnen itseni kehnoksi kasvattajaksi, jos otan tytöt mukaan työtapaamiseen, missä he villiintyvät ja sekoilevat. Se nolottaa. Toisaalta tiedostan, että tilanne on lasten kannalta epäreilu, jos en ole briiffannut heitä kunnolla etukäteen. Yritän oppia näistä tilanteista ja toimia seuraavalla kerralla toisin.

Sitähän äitiys on – jatkuvaa oppimista.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Kuvat
Panu Pälviä, Sanoma-arkisto ja Saran Instagram