Yksi parhaista stressilääkkeistä on luonto. Kuva: iStock
Yksi parhaista stressilääkkeistä on luonto. Kuva: iStock

Luonnossa oleilu yksin ja ilman älylaitteita on parasta lääkettä stressiin, kertoo tutkimus. 

Kun tuntuu, että päässä pyörii miljoona tekemätöntä asiaa ja stressitasot ovat huipussaan, lähde kävelylle.

Tuore Michiganin yliopioston tutkimus todistaa, että jo 20 minuutin oleskelu luonnon keskellä laskee stressihormonin määrää elimistössä huomattavasti. Aina ulkoilun ei tarvitse olla edes reipasta: myös puistonpenkillä istuminen madaltaa kortisolitasoja. 

Ulkoilu päivän valoisaan aikaan poistaa stressiä parhaiten. 

Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin ulkoilemaan vähintään kymmenen minuuttia kerrallaan, kolme kertaa viikossa. He saivat itse valita, milloin viettävät aikaa ulkona. Osallistujien kortisolitasoja mitattiin sylkinäytteellä kahden viikon välein, ennen ja jälkeen ulkoilun.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Resepti stressistä palautumiselle on tutkimuksen perusteella selkeä: mene luontoon ja rauhoitu. Kahdenkymmenen minuutin luontohetki on tehokkain, kun siihen ei kuulu aerobista treeniä, älylaitteita, ystävän kanssa keskustelua tai edes kirjan lukemista. Myös ajankohdalla on väliä: valoisaan aikaan ulkona vietetty aika poisti stressiä eniten. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Stressi vaikuttaa erityisesti naisen aivoihin. 

Keinoja stressistä palautumiseen on syytä osata, sillä stressi vaikuttaa terveyteen monella lailla – erityisesti naisilla. Stressin on tutkittu muun muassa heikentävän naisen muistia ja kutistavan aivoja

Ulkoilu auttaa myös lapsen stressiin. Lapsella stressi näkyy usein levottomuutena päiväkoti- tai koulupäivän jälkeen. Leikkihetken pihalla tai puistossa on tutkittu rauhoittavan lasta, ja vähentävän käytösongelmia. 

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla