Juhosta tuli neljässä vuodessa neljän lapsen isä. Hänen päiväkirjansa julkaistiin romaanina, jossa hän pohtii muun muassa sitä, miten isän roolin voisi ottaa jo vauvan odotusaikana.
Kun Juho, 35, ja Tiina, 38, tapasivat Tinderissä helmikuussa 2014, asiat alkoivat edetä pikakelauksella. Ensin he vaihtoivat pitkiä viestejä ja puhuivat tunteja puhelimessa. Kasvokkain he tapasivat ravintolassa maaliskuussa.
Ensitreffien jälkeen molemmille oli selvää, että elämän rakkaus on tässä: Tiina rakastui Juhon keskustelutaitoon, Juho Tiinan tapaan ajatella ja katsoa maailmaa. Tiina kantoi tavaransa Juhon asuntoon toukokuussa. Kahdesta vuorotyöläisestä tuntui, että yhteen muuttaminen oli ainoa järkevä tapa saada yhteistä aikaa ja rakentaa parisuhdetta.
– Emme olleet ehtineet puhua lapsista vielä sanaakaan, kun Tiina kertoi olevansa raskaana ja kysyi, mitä tehdään. En miettinyt hetkeäkään, ettenkö haluaisi isäksi, vaikkei minulla ollut realistista käsitystä, millaista vauva-arki on, Juho sanoo.
Aiemmin Juhon päivärytmi oli kulkenut työn ehdoilla. Työvuoro vartijana alkoi tavallisesti viideltä illalla ja päättyi aamukuudelta. Kotona Juho käytti koiransa ulkona, nukkui puolille päiville, kävi koiran kanssa lenkillä ja ryhtyi valmistautumaan seuraavaan työvuoroon. Vaikka arki kulki uomaansa, Juho sanoo kaivanneensa jotakin enemmän.
– Jos äitiäni on uskominen, olen aina halunnut oman perheen. Kun tajusin, että haaveesta tulee totta, kerroin siitä jo alkuvaiheessa esimerkiksi työkavereilleni, Juho sanoo.
Reilun neljän vuoden aikana perheeseen on syntynyt neljä lasta. Juho vitsailee, että odottaa jo aikaa, kun saa tutustua Tiinaan ilman raskaushormoneita.
”Isän rooli olisi ollut helpompi ja nopeampi omaksua, jos olisi ollut selkeitä asioita, joita tehdä.”
Onko tämä vain naisten maailma, Juho mietti Tiinan ensimmäisen raskauden aikaan. Hän meni mukaan neuvolakäynneille mutta pettyi: hänelle ei puhuttu eikä häneltä kysytty juuri mitään. Ilmoitustaulullakaan ei ollut yhden yhtä isille suunnattua viestiä.
Juho olisi ollut valmis lähtemään ostamaan suolakurkkuja vaikka keskellä yötä, mutta Tiinalle ei tullut mielitekoja. Juho mietti, miten päästä sisään isän rooliin.
– Kun kaikki oli uutta, isän rooli olisi ollut helpompi ja nopeampi omaksua, jos olisi ollut selkeitä asioita, joita tehdä.
Juho sai idean kirjoittaa ajatuksistaan päiväkirjaa. Asia kuitenkin jäi. Tiinan alkaessa odottaa parin kolmatta lasta hän päätti ryhtyä toimeen. Kirjoittaminen olisi keino saada omaa aikaa, ja lisäksi tuttu kustannustoimittaja kannusti miettimään jopa kirjan kirjoittamista.
– Kahden raskausajan jälkeen isän rooli odotuksessa oli jo selkiintynyt minulle. Minusta äidin tukeminen ja ymmärtäminen tarkoittaa pitkälti sitä, että isä pitää huolta jo olemassa olevista lapsista.
Kun lapset iltaisin nukkuivat, Juho avasi tietokoneensa, vaikka kirjoittaminen lyhensi omaa yöunta entisestään.
Hän kirjoitti ylös, miltä Tiinan vuoristorataa kulkevat tunteet tuntuivat. Töistä kotiin tullessa oli mahdotonta tietää, millä mielellä raskaana oleva puoliso oli, mutta oltuaan viisi minuuttia kotona sen kyllä tunsi. Toisinaan iltaisin teki mieli itse nukkua, mutta raskaana oleva nainen tahtoi loputtomiin pohtia tulevan lapsen sukupuolta tai keitä pyydetään kummeiksi.
”Päiväkirjasta tuli asia, joka oli kokonaan ja vain omani.”
Viime keväänä Juhon raskauspäiväkirja julkaistiin nimellä Kaikella rakkaudella.
Ahdistus jälleen kerran. Töitä töissä ja töitä kotona. Loputtomilta tuntuvien tuntien aikana, kun nökötät siinä lastenhuoneen ovella ja odotat vain malttamattomana, että ensimmäinen tipahtaisi lopullisesti unilleen. Miksi aina minä, kun olen kotona.
Juhosta lapsiperhearjessa on rankinta oman ajan puute. Töistä tullessa ei voi huilata vanhaan tapaan, sillä kotona odottavat lapset, koira ja juttuseuraa kaipaava puoliso. Roskapussi pitäisi viedä. Lapset haluavat pelikaverin. Tehokkain tapa saada omaa aikaa on sulkeutua hetkeksi vessaan. Pahinta on mennä sanomaan avovaimolle, että haluaisi hetken vain olla.
– Joskus silti sanon niin. Ymmärrän, että se tuntuu pahalta, kun on ollut koko päivän kotona lasten kanssa ja odottanut puhekaveria. Aiemmin otimme asiasta yhteen mutta nykyään yritämme ymmärtää myös toistemme vinkkeliä.
Juholla ja Tiinalla ei ole juuri tukiverkkoa, jolta he saisivat lastenhoitoapua. Toisaalta molemmat sanovat jo nähneensä elämää, joten kotona olo voittaa useimmiten menohalut. Läheisyys ja kahdenkeskiset keskustelut onnistuvat kotonakin.
– Rakkaus riittää kyllä, vaikka väsymys toisinaan kiristää ja laittaa kapuloita rattaisiin.
”Isyys on lahja ja etuoikeus. Ennen kaikkea se on syväsukellus omaan itseen.”
Väsymyksestä huolimatta Juho yritti muistaa kirjoittaa päiväkirjaansa myös hyvät hetket: esikoisen puheterapia etenee, sydänäänet kuuluvat, koko perheen yhteinen vapaapäivä. Kaikkien hetkien laadusta hän ei ollut varma: kuten vaikkapa sen, kun lapsi yllätti kesken rakastelun. Silti hän kirjoitti senkin.
– Päiväkirjasta tuli asia, joka oli kokonaan ja vain omani. Kirjoittaessani pystyin pysähtymään ja miettimään, miltä jokin asia tuntui tai mitä mieltä siitä olen. Halusin sanoa suoraan, en hymistellä.
Tiina luotti Juhoon eikä halunnut määrätä, mitä perheen arjesta saisi kertoa kirjassa ja mitä ei. Kirja on nimetty päiväkirjaromaaniksi ja henkilöiden nimet muutettu. Juho sanoo kirjoittaneensa tosiasioita, mutta Tiina lisää hyväntahtoisesti, että hänen miehellään on myös hyvä mielikuvitus.
Miten Tiina malttoi olla kommentoimatta tekstiä?
– Ehkä en olisi malttanutkaan, sillä joistakin asioista minulla on erilainen käsitys. Luin kirjan vasta valmiina, koska halusin varmistaa, ettei Juho anna mielipiteideni vaikuttaa, Tiina toteaa.
Elämä maksaa ja auton hinta hirvittää. Onnistuin kuitenkin pyörtämään pääni tolkuttaessani itselleni, että meidän aikaisemmat osamaksumme tippuvat pois kolmen kuukauden sisään. Leveyttä [autossa] on sen verran, että takapenkille mahtuu kolme lastenistuinta vierekkäin.
Juho sanoo suoraan, että lapsiperheen pakollisten menojen suuruus on yllättänyt. Sekä Tiina että Juho ovat tehneet välillä kahta työtä. Juho on työskennellyt sekä vartijana että hierojana.
– Ensimmäistä lasta odottaessamme kävimme ulkona syömässä melkein joka vapaailta. Enää siihen ei ole varaa. Sinkkuna taas en kokannut juuri koskaan, vaan jääkaappi oli lähinnä koriste. Nykyään makaronilaatikko maistuu jo ihan hyvältä.
Kun perheen kaksi ensimmäistä lasta olivat hoidossa vuoropäiväkodissa, Juho ja Tiina tinkivät omista unistaan minimoidakseen hoitoajan, josta maksettiin tuntiveloitus.
– Se auttoi, kun lapset tarvitsivat esimerkiksi uudet talvikengät samaan aikaan.
Juho sanoo, ettei hänelle tee tiukkaa jättää ostamatta itselleen uusia farkkuja. Tiukinta on luopua omasta levosta ja unesta rahan takia.
– Aika usein väsymyksen yli pääsee, kun sille ei anna sijaa. Joskus päätän tietoisesti keskittyä vain käsillä olevaan hetkeen ja olla miettimättä seuraavaa kahdeksaa tuntia.
Olen onnellinen ja tyytyväinen tähän hetkeen ja siihen, millaisena näen elämäni. Tykkään itsestäni paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin olen tykännyt.
Näin Juho kirjoitti päiväkirjaansa 11 vuorokautta kolmannen lapsensa syntymän jälkeen. Sama tunne hänellä on nyt, neljän lapsen isänä.
– Isyys on lahja ja etuoikeus. Ennen kaikkea se on syväsukellus omaan itseen. Se opettaa tuntemaan, käsittelemään tunteita ja elämään.
Syväsukelluksella Juho tarkoittaa esimerkiksi omien ajatustensa ja mielipiteidensä arvioimista uudelleen. Kun lapsi kysyy miksi, on hyvä paikka kyseenalaistaa omat ajatukset – miksi tosiaan?
– Vastaus lapselle ei voi tietenkään olla liian monisyinen. Silloin yksinkertaistan mutta kerron kuitenkin tarkkaan, miksi jotain tehdään.
”Lapset pakottavat pysähtymään hetken äärelle. Tästä syystä varmaan pidän itsestäni enemmän.”
Vaikka isän rooli oli Juhosta vaikea omaksua raskausaikana, lasten synnyttyä se on tullut luonnostaan. Juholle isyys merkitsee ennen kaikkea läsnäoloa. Hän on käyttänyt jokaisesta lapsesta kaikki isyysvapaat.
– Haluan nauttia siitä ohikiitävän lyhyestä hetkestä, kun lapsemme ovat pieniä. Kun saan olla mahdollisimman paljon kotona, voin luoda lapsiin siteen, joka pitää ja on jokaisen kohdalla omanlaisensa.
Juho sanoo, että on lasten ansiosta enemmän sinut itsensä kanssa kuin ennen perheen perustamista. Ylimääräinen hötkyily ja stressaaminen asioista on jäänyt.
– Lapsilla on voima saada vanhempi kaivamaan sisältään jotakin seesteista ja rauhoittavaa. Lapset pakottavat pysähtymään hetken äärelle. Tästä syystä varmaan pidän itsestäni enemmän.
Kirjoittaminen tarjoaa Juhon mielestä loistavan tavan kuulla ja muistaa omat tunteet ja ajatukset. Siksi raskauspäiväkirja on hänelle tärkeä: siihen voi palata muutaman vuoden päästä ja palauttaa mieleen, millaista aika oli ja millaisesta prässistä pari kulki yhdessä läpi.
Juho toivoo, että hänen kirjansa välittäisi lukijalle arjen realismin lisäksi tunteen, että haastavuudestaan huolimatta juuri pienet lapset saavat elämän tuntumaan ja maistumaan.
”Lapset pakottavat pysähtymään hetken äärelle. Tästä syystä varmaan pidän itsestäni enemmän.”
Nykyinen lapsiluku tuntuu Juhosta ja Tiinasta ainakin toistaiseksi sopivalta. Pienet ikäerot ovat heistä hyvä asia.
– Lapsilla on seuraa toisistaan, ja he kaikki elävät samaa elämänvaihetta. Esimerkiksi laivareissulla kaikista kolmesta isommasta on hienoa päästä pallomereen.
Aloittaessaan päiväkirjaa Juho ei tiennyt, saako sitä julkaistuksi. Kirjan ilmestyminen tuntui samaan aikaan hienolta ja epätodelliselta. Juho kirjoittaa myös blogia, johon kirjaa ajatuksiaan ja arkeaan.
– Tiina on sanonut ihastuneensa Tinderissä kirjoitustyyliini – ja koirani kuvaan. Suurin Finlandia-palkintoni on ollut hurmata sanoilla elämäni nainen, Juho sanoo.
Vaikka jotkut ovat kauhistelleet Juhon ja Tiinan nopeaa etenemistä seurustelusta nelilapsiseksi perheeksi, Juho sanoo asioiden menneen juuri niin kuin niiden on ollut tarkoitus mennä.
– Vaikka elämä tuntuu välillä täydeltä kaaokselta, parhaita hetkiä ovat ne, kun tulen töistä kotiin ja lapset juoksevat kaulaani. Joku ehkä kompastuu tai saa kinan aikaan, mutta jokainen osoittaa, että minua on odotettu. Silloin onni läikkyy ja tuntuu.
Kursivoidut otteet ovat Juhon kirjasta Kaikella rakkaudella (Warelia)
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
