Sama tyyppi kuin muutenkin. Sellainen äiti Anna-Maija Tuokko tahtoo olla – ja tarkka siitä, että tyttärestä kasvaa tekijänainen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tätä roolia ei tarvinnut opetella. Arjessa näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 37, unohtaa käsikirjoitukset. Toisin kuin töissä, kotona kolmivuotiaan tyttönsä kanssa hänen ei tarvitse luoda hahmoja ollakseen hyvä vanhempi.

– En ole ikinä asettanut itselleni mitään paineita tai edes toiveita olla tietynlainen äiti, Anna-Maijasanoo.

Siksi Anna-Maija ei lukenut kasvatusoppaita tai selvittänyt etukäteen, mihin ravintoloihin mahtuisi vaivattomimmin rattaiden kanssa. Hän antoi itsensä kasvaa äidiksi samaa tahtia tyttärensä rinnalla.

– Tätä mä olen, se saa kelvata. Sama tyyppi äitinä kuin muutenkin. Ystäväpiirini on hyvin suvaitsevainen, eikä toisten erilaisiakaan tapoja tuomita.

Anna-Maija Tuokko

  • Näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 37, asuu Helsingissä 3-vuotiaan tyttärensä ja aviomiehensä, näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Heiskasen, 63, kanssa.

  • Anna-Maija on tunnettu rooleistaan muun muassa Kingissä ja Onnelassa sekä Puluboin ja ponin leffassa.

Älä holhoa lasta liikaa. Kasvata, kuten omat vanhempasi. Ne ovat olleet Anna-Maijan tärkeimmät ohjenuorat, joiden mukaan hän haluaa itse äitinä toimia kolmivuotiaan tyttärensä kanssa.

– Jos teen edes suurimman osan asioista sinne päin kuin äitini ja isäni, olen onnistunut superhyvin.

Pienessä kotikylässään Viialassa Anna-Maija ja hänen veljensä saivat sekä rajoja että vapautta. Anna-Maija piti teininäkin kiinni tiukoista kotiintuloajoista, sillä hän ei halunnut tuottaa vanhemmilleen pettymystä. Palkintona oli se, että hän sai muuten huidella mielensä mukaan. Vanhemmat eivät esimerkiksi nipottaneet, kun Anna-Maija ystävineen pani pystyyn oman tanssikoulun, kun sellaista ei ollut lähellä tarjolla.

– Muutaman kaverini vanhemmat olivat ylivarovaisia, eivätkä tytöt ikinä päässeet mukaan koulun päättäjäisiin ja muihin seikkailuihin, Anna-Maija muistaa.

Ylivarjelu näkyy ihmisessä myöhemmin varovaisuutena ja heikkona riskinottokykynä. En tahdo, että omalle tyttärelleni käy niin.

Ekonomiäiti ja rehtori-isä kannustivat omalla esimerkillään Anna-Maijaa ja tämän kahta veljeä opiskelemaan ja asettamaan tähtäimen aina mahdollisimman korkealle. He kuskasivat mukisematta Anna-Maijaa tämän teatteri- ja musiikkiharrastuksissa ja veljiä koristreeneissä. Onneksi, sillä Anna-Maijan ammatti löytyi taiteen parista, pikkuveli valmentaa koriksen pelaajia ammattilaistasolla.

Mieleen jäi myös metsä. Anna-Maija muistaa vieläkin hyvin rakkaimmat mielikuvitusleikkinsä omasta lapsuudestaan. Hän saattoi uppoutua tunneiksi yksinään metsiin leikkimään salaisten ystäviensä kanssa.

– Minulla oli esimerkiksi ystävä Kiia, jonka kanssa kävin mielikuvituksessani talleilla hoitamassa hevosia.

Myös oman lapsen kanssa Anna-Maija on huomannut, miten hyviin leikkeihin ja puuhiin ei tarvita uusimpia Ryhmä Hau -hahmoja, prinsessa-asuja tai pelikonsolia. Metsä ja puistot ovat mainioita leikkipaikkoja, joissa lapsen pitää hieman kutitella mielikuvitustaan keksiäkseen touhuja. Silloin kaarnasta voi syntyä tiara tai kannonkolosta upea maja.

– Hitunen tylsyyttä arjessa ruokkii kekseliäisyyttä. Kun kaikkea ei anneta lapselle valmiiksi tarjottimella, hän joutuu käyttämään päätään, jopa hieman hulluttelemaan ideoidakseen tekemistä.

Leikkijän sijaan Anna-Maijaa voisi kutsua leikkien petaajaksi tai leikkimisen mahdollistajaksi.

– Olen vähän huono leikkimään nukkeleikkejä, hän sanoo.

– Pyrin aktiivisesti antamaan lapselleni paljon erilaisia leikkimismahdollisuuksia, sillä leikkitaito kehittää luovuutta ja mielikuvitusta. Tarjoan myös monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia: käymme tanssitunnilla ja uimassa.

Varsinaiseen harrastusrumbaan on kuitenkin vielä aikaa. Anna-Maija odottaa jo sitä, että hän saa roudata tytärtään säännöllisesti treeneihin tai kerhoon ja kannustaa häntä tekemisissään.

– Isoin toiveeni on, että tyttö löytää intohimon, minkä tahansa, ja saa toteuttaa sitä joko työkseen tai muuten vain.

Se, että voi nauttia itselle tärkeän asian tekemisestä, on elämässä supertärkeä vahvuus.

Nyt Anna-Maijalle on tärkeintä olla läsnä tyttärensä arjessa. Läsnäolo tarkoittaa yhteistä puuhailua, ulkona liikkumista ja retkeilyä. Äitinä Anna-Maija onkin juuri tekijä.

– En kuitenkaan koe lainkaan huonoa omaatuntoa siitä, etten tapita vieressä tuijottamassa tyttöni touhuja koko ajan. Hän kyllä tietää minun olevan kuuloetäisyydellä ja auttavan tarvittaessa. Asumme lähellä metsää. Se on luovuuden lähde, jossa saa puuhata omiaan.

Puluboin ja Ponin leffassa Anna-Maija näyttelee seitsemänvuotiaan Poni-tytön äitiä Mariaa. Poni jännittää koulun alkua. Hän pukeutuu tekoturpaan ja laukkaa villinä ja vapaana pitkin kaupungin katuja. Sääntöjä ja käytöstapoja korostavan Maria-äidin mielestä tyttären mielikuvitusleikit ovat menneet liian pitkälle. Vallata nyt romua pursuava roskalava! Mikä leikkipaikka se semmoinen on?

Todellisuudessa Anna-Maija toimisi luultavasti toisin. Mitä enemmän mielikuvitusta ruokkii, sitä monipuolisemmaksi se muodostuu.

Leikeistä kummunnutta luovuutta, tekemisen halua ja idearikkautta Anna-Maija pitää suurimpina vahvuuksinaan myös työelämässä.

– Roolia ja kohtauksia rakentaessa tarvitaan luovuutta ja ideoita lähes jokaisessa työssäni. Uskallan esimerkiksi rohkeasti tarjota koreografiallisia ideoita, kuten ajatuksen, kuinka joku hahmo voisi liikkua tai toimia. Myös tyhmiä ideoita täytyy uskaltaa tarjota.

Vaikka totiset aikuiset eivät aina ymmärrä, lapsen mielikuvitusystävät voivat rohkaista ja auttaa poistamaan pelkoja. Puluboin ja Ponin leffassa kerrotaan, miten leikki ja mielikuvitus voivat auttaa kaikenikäisiä voimaan paremmin. Anna-Maija on sata lasissa ajatuksessa mukana ja kannustaa omaa tytärtään leikkimään kavereiden ja ohjatun toiminnan lisäksi myös yksin.

– Lapsia ei saisi ohjata liian varhain suorittamiseen vaan kannustaa leikki-innon säilymiseen, sillä leikkimielisyys kantaa aikuisenakin. Minun mottoni kaikessa tekemisissäni on nykyään: ilon ja nautinnon kautta.

Arjessa saa improvisoida. Lapsen kanssa liikkuessa sattuu ja tapahtuu: pissa voi tulla housuun tai naama suttaantua suklaajätskiin kaulaa myöten. Anna-Maijan mielestä se, miten vanhempi asiaan suhtautuu, vaikuttaa paljon tilanteen tukaluuteen.

– Sama pieni pissakatastrofi voi tuntua toisesta ahdistavalta ja toisesta harmittomalta. Asenne ratkaisee, Anna-Maija sanoo.

Improvisaatio on näyttelijälle tuttua, joten hän ei stressaa vessasäädöistä etukäteen. Pulmatilanteissa luovuus on äidin täsmäase.

– Toki järkiminäni yrittää muistaa pakata tytölle vaihtovaatteet aina mukaan, mutta välillä ne unohtuvat eteiseen.

Lapsiarjen kommelluksia Anna-Maija pitää pelkästään hyvinä juttuina. Silloin vanhemman tulee toimittua lapsen kanssa tiiminä ja ratkaistua haasteet yhdessä. Niin kävi silloinkin, kun Anna-Maija istui lapsena takapenkillä veljiensä välissä, kun perhe seikkaili kuukauden pitkin Eurooppaa.

– Menopeli hajosi keskellä Ranskan maaseutua. Katselimme veljieni kanssa vaikuttuneina, kun kielitaidottomat vanhempamme sönkkäsivät meille apua. Selvisimme siitäkin!

Puistossa äiti seisoo kiipeilytelineen vieressä, mutta ei pukkaa pepusta apua. Anna-Maijan tytär saa opetella kiipeämään itse.

Anna-Maija uskoo vanhempiensa oppiin: mitä enemmän lapselle antaa valvotusti vapautta, sitä itsevarmempi ja rohkeampi hänestä tulee.

Miten muuten kuin kokeilemalla kukaan oppisi kiipeämään portaat tai hyppäämään?

Matkustelua rakastava Anna-Maija uskoo, että jämähtäneitä asenteita muutetaan elokuvien ja taiteen kautta.

– Yhtä normaalia ei ole. Maailma on täynnä eriväristä ja eri oloista jengiä, mutta kaikki ovat yhtä arvokkaita.

Siksi hän on innoissaan Puluboi ja Poni -elokuvan erilaisuutta korostavasta teemasta. Valkokankaalla näkyy sikin sokin eri näköistä ja oloista porukkaa, ja huivipäiset tytöt leikkivät muiden mukana.

– Monikulttuurisuus on normia ihan leffan avustajajengissä saakka.

Hilpeä elokuva heiluttaa myös perinteisiä vanhemmuuden rooleja. Anna-Maijan näyttelemä Poni-tytön Maria-äiti on energinen uraohjus, kun taas isä-Matti hajamielinen kotoilija. Anna-Maija tunnistaa roolihahmonsa työmotivaation, vaikka on itse vähentänyt iltapainotteisia teatteritöitä. Silloin hän ehtii kotiin lukemaan iltasadun.

– Tahtoisin tehdä omat työni tytön ollessa perhepäivähoidossa, jolloin meille jää enemmän perheen yhteistä aikaa. Omaan perheeseen, uhmineen kaikkineen, kiteytyy kuitenkin kaikki maailman parhaus.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Teksti
Kuvat
Milka Alanen