Miksi lapsia ei aina huomioida Suomessa? On kyse myös siitä, osaako vanhempi ottaa apua vastaan

”Muutettuamme Englantiin yllätyin siitä, miten erilainen ilmapiiri siellä oli lapsia kohtaan. Asuimme kolme kuukautta Portsmouthissa mieheni työn vuoksi, kun lapsemme oli alle vuoden ikäinen. Englannissa lapset ovat tervetulleita kaikkialle, ja lapsiperheitä huomioidaan siellä paremmin.

Ulkomailla totuin siihen, että tuntemattomat ihmiset lepertelivät ja hymyilivät lapselle. Tyttäreni on todella iloinen ja ottaa kontaktia ihmisiin, mutta Suomessa hän jää usein ilman vastakaikua. Se on minusta surullista: ei lapsikaan jaksa vilkutella loputtomiin, jos kukaan ei vilkuta takaisin.

Toisaalta Suomessa vanhemmat voisivat myös pohtia omaa käytöstään ja asennettaan.

Kun itse hymyilee ja on vastaanottavainen, myös apua saa helpommin.

Jos äiti tai isä näyttää jo valmiiksi hapanta naamaa, eivät tuntemattomat uskalla lähestyä taaperoakaan. Kun itse hymyilee ja on vastaanottavainen, myös apua saa helpommin. Sillä Suomessa apua esimerkiksi lastenvaunujen kanssa pitää muistaa pyytää, toisin kuin Englannissa.

Ravintolakulttuuri on myös hyvä esimerkki maiden välisistä eroista. Kun Englannissa ravintolassa olevat tarjoilijat näkivät meidän lähestyvän lastenvaunujen kanssa, he tulivat meitä ovelle vastaan ja pitivät ovea auki. Kerran yksi tarjoilija nappasi vauvan syliinsä ja kävi rahastamassa muita pöytiä meidän vauvamme kanssa, jotta me vanhemmat saimme syödä hetken rauhassa.

Kaikkea ei tarvitse hoitaa yksin. 

Suomeen palatessamme huomasin kyllä senkin, että täällä apua ei ole yhtä helppo ottaa vastaan. Saatoin esimerkiksi sanoa, että en tarvitse apua, ja sitten tuskailin yksin ovea auki lastenrattaiden ja kauppakassien kanssa. Välillä sitä myös ajattelee, että tuntemattoman avuntarjous on Suomessa vain sanahelinää, vaikka niin ei ole. 

Sen lisäksi, että apua ottaa vastaan, sitä pitää myös osata pyytää. Kaikkea ei tarvitse hoitaa yksin.”

Lue Sariannan blogia tästä