Hiukset hapsuttavat joka suuntaan ja ovat elottoman ja haalistuneen näköiset loman jälkeen. Kampaajalle on aika vasta parin viikon päästä ja töihin pitäisi mennä hiukset siistinä. Vinkkejä?

Ylikasvaneeseen hiusmalliin ja auringon haalistamiin latvoihin auttavat parhaiten sakset. Ohessa muutamia vinkkejä ensiavuksi kampaajan käsittelyä odotellessa.

- Useilla kampaamosarjoilla on tilapäisesti värjääviä hiustenhoitoaineita tai –naamioita, jotka tasoittavat väriä sekä hoitavat ja kiillottavat hiusta. Varsinkin puna- ja ruskeatukkaisille löytyy useita herkullisia sävyjä. Voit kokeilla esimerkiksi Fudgen edullisia ja käteviä kertakäyttöpakkauksia tai Goldwellin värihoitoainetta tai hoitavaa muotovaahtoa. Marketin valikoimista suosittelen kotimaista Biozellin suoraväriä. Kaikki nämä värit lähtevät pesussa pois ja sopivat myös hiusväriallergiselle.

- Mikäli et halua sävyä hiuksiin, kokeile hoitavaa naamiota, jonka jätät hiuksiin pakkauksen ohjeen mukaan pesun jälkeen. Cutrin- sarjasta löytyvät esimerkiksi uudet Premium- tuotteet sampoosta naamioon ja hiustenhoitoöljyyn.

- Luomun ystävä löytää rakennepaikkaavan ensiavun vaikka tilkasta kookosöljyä, josta voi tehdä koko kuontalon tehohoidon tai sipaista vain tilkan latvoihin. K Pour Karite on hyvä ja laadukas luonnonkosmetiikkasarja, josta löytyy todella tehokasta hoitoa kesän rasittamalle tukalle. Myös ekomerkki Madara ansaitsee tulla tässä mainituksi.

- Pesun ja hoidon jälkeen haalistuneelle kuontalolle saa lisähohtoa kiiltosuihkeilla, joita löytyy monelta sarjalta (esim. Sim Argan Care). Ylikasvaneeseen kuontaloon voi olla haasteellista tehdä siistiä kampausta, joten pinnit, pannat ja ponnarit ovat hyvä apukeino. Tiesitkö muuten, että pieni pisara käsivoidetta tai vaikkapa väritöntä huulikiiltoa teippaa kuivat hiuslatvat hetkeksi siedettävän näköiseksi vaikka keskellä työpäivää!

- Vihonviimeinen apu ennen aivan pakollista kampaamokäyntiä löytyy suoristusraudasta. Suihkauta hiuslatvaan lämpösuojaa ja painele varovasti latvat litteiksi. Kovin montaa kertaa tätä konstia ei voi ensiavuksi käyttää.

Päivi Kousa
farmaseutti, estenomi

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Minulla on pikkutytöstä asti ollut todella tummat silmänaluset sekä myös silmäluomet. Voiko kyseessä olla terveyteen liittyvä asia? Minulla on pienenä ollut atooppinen iho ja silmänympärysihossa verisuonet ovat aika näkyvillä. Hemoglobiinikin on alhainen yleensä: nyt se on noussut, mutta silmien alta tummuus ei häivy. Käytän hyvää silmänympärysvoidetta mutta se ei auta. Mikä auttaisi?

Tummat silmänaluset liittyvät usein atooppiseen taipumukseen, eikä siihen välttämättä liity mitään muita syitä. Eräissä harvinaisissa synnynnäisissä sairauksissa tavataan myös ihon tummumista silmäluomissa ja silmien ympärillä.

Kuvaamasi oireet sopivat kuitenkin parhaiten atopiataipumukseen, johon ei valitettavasti ole parantavaa hoitoa.

Ihoa kannattaa hoitaa hyvällä silmänympärysvoiteella ja käyttää sopivia meikkituotteita. Varovaisesti voi pienelle alueella pari kertaa viikossa kokeilla mietoja retinoidivoiteita. Herkkä atooppinen iho voi kuitenkin reagoida niihin ärtymällä, punoittamalla, jopa ihottumalla. Silmänympärysnaamioista voi olla myös tilapäistä apua.

Jatkossa voidaan iästä riippuen ihon vahvistamiseen käyttää mesoterapiaa, kemiallista kuorintaa ja erilaisia täyteainehoitoja. Silmänympärysihon tehokkaammat erikoishoidot vaativat myös lääkäriltä perehtyneisyyttä eivätkä ne kuulu kosmetologihoitoloiden valikoimiin.
 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen kärsinyt vuosia päänahan kutinasta. Kampaajan mukaan ei ole hilsettä eikä karstaa. Pesen lyhyet hiukseni kerran viikossa miedolla sampoolla ja huuhtelen hyvin. Joskus kutina alkaa pian suihkun jälkeen, useimmiten 2–3 päivän kuluttua. Onko mitään konstia, millä kutina poistuisi? Sampoon vaihtaminen ei auta.

Päänahan kutina saattaa johtua hyvin monesta syystä. Taustalla voi olla sekä liian kuiva että rasvoittuva hiuspohja. Sampoot sisältävät erilaisia allergisoivia tai ärsyttäviä ainesosia. Kutinaa voivat aiheuttaa hajusteet, hiusvärit, muotoilutuotteet ja myös miedot sampoot. Oireita aiheuttavia ainesosia on melkein kaikissa hiustuotteissa.

Hiuspohja ja yleinen terveydentila, muun muassa hormonaaliset muutokset, kannattaa tarkistaa lääkärin vastaanotolla, jolloin selvitetään myös mahdollisten jatkotutkimusten, kuten kosketusallergiatestien, tarve. Kutinan aiheuttajana pitää nykyään jälleen poissulkea myös päätäi. Oireenmukaisena hoitona voi kokeilla apteekista käsikauppavalmisteena saatavia antihistamiinitabletteja.
 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.