Miten mustapäistä pääsee eroon? Onko ruokavaliolla tai tuotteilla merkitystä?

Talia, kuollutta solukkoa ja bakteereita sisältävät mustapäät eli komedot majailevat yleisimmin ihon rasvaisimmilla alueella, kuten nenällä ja otsalla. Tieteellisesti ei ole todistettu, että tietyt ruoka-aineet tai kosmetiikan raaka-aineet aiheuttaisivat mustapäitä. Epäterveellisellä elämällä, stressillä sekä itselle sopimattomilla tuotteilla on toki vaikutusta ihon kuntoon.

Mikään kosmetiikkatuote ei auta mustapäihin kertarysäyksellä, vaan ihoa tulee puhdistaa ja hoitaa säännöllisesti. Pesuun soveltuu parhaiten mieto, ylimääräisen lian ja talin poistava aine, joka voi olla samalla myös hellästi kuoriva. Apteekista ilman reseptiä saatava, bentsyyliperoksidivoide vaatii tehotakseen kuukausien hoidon. Vaikeimmille tapauksille suositellaan lääkäriä, joka voi määrätä tehokkaampia geelejä ja voiteita sekä tarvittaessa antibiootin.

Vaikka mieli tekisi, mustapäitä ei kannata puristella, koska mustapäissä majailevat bakteerit voivat innostua aiheuttaen tulehduksen. Puristelusta voi seurata myös arpia ja näkyvämpiä pintaverisuonia punoituksen kera. Jos haluaa mustapäille mekaanisen häädön, kannattaa lievemmissä tapauksissa hankkiutua kosmetologin pakeille.

Päivi Kousa
farmaseutti, estenomi

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen ammattikoulussa oleva tyttö. Minulla on otsassa näkyvä syntymämerkki, mansikkaluomi. Se on vaivannut minua kauan. Se tuli minulle syntymän jälkeen. Lääkäri kertoi sen menevän iän myötä pois, mutta tässä sitä vieläkin ollaan. Toki se on paljon vaalentunut, aluksi se oli aivan kirkuvan punainen mansikan muotoinen läiskä. Onko mahdollista saada luomi pois? Se olisi todella tärkeää itsetunnolleni.

Verisuoniluomia on erilaisia. Yksi niistä on mansikkaluomi, mutta kasvossa tavallinen on myös tuliluomi. Verisuoniluomia hoidetaan tyypistä riippuen erilaisilla verisuonilasereilla. Hoito vaatii yleensä useita käsittelykertoja. Osa on mahdollista poistaa kokonaan, toisia vain vaalentaa. Voimakkaasta laserkäsittelystä voi syntyä myös arpia. Erilaisia verisuonilasereita löytyy yliopistosairaaloista. Hoitomahdollisuudet pystyy selvittämään oman alueen keskussairaalan ihotautien poliklinikalta.
 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock

Minulla on vitiligo. Käsissäni on auringossa – ja muulloinkin – vaaleaksi jääviä läikkiä. Miten se pitää ottaa huomioon? Saanko esimerkiksi ottaa tatuointeja?

Vitiligo on autoimmuunisairaus, jossa ihon pigmenttisolut häviävät ja iholle syntyy tarkkarajaisia valkoisia läiskiä. Vitiligolle on perinnöllinen alttius.

Useimmiten läiskiä löytyy kasvoista, otsan, suun ja silmien ympäriltä, kädenselistä, polvista ja kyynärpäistä. Läiskiä voi tulla vähitellen lisää, mutta joskus osa voi parantua itsestään.

Vitiligo voi liittyä myös muihin autoimmuunisairauksiin, erityisesti kilpirauhashäiriöihin.

Pigmentittömät läiskät palavat herkästi auringossa ja näkyvät selvemmin muun ruskettuneen ihon taustalla, joten liiallista auringonottoa ei yleensä suositella, vaikka valohoitoa toisaalta käytetään myös vitiligoläiskien hoitoon.

Usein uudet läiskät kehittyvät vahingoittuneelle alueelle, joten sairauden aktiivisessa vaiheessa tatuointeja ei suositella. Huolimatta UV-altistumisesta nähdään vitiligopotilailla sekä melanoomaa että muita pahanlaatuisia ihokasvaimia muuta väestöä selvästi harvemmin.

 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.