Minulla on herkästi rasvoittuvat, pitkät hiukset ja varsinkin otsatukka on vuorokauden kuluttua pesusta ikävän näköinen rasvapaakku. Päänahkani on herkkä, eikä kestä jatkuvaa pesua, lisäksi tukan kuivumiseen menee kohtuuttomasti aikaa. Tiedän, että pesujen välissä voisi käyttää kuivasampoota, mutta niissä on kaikissa voimakas haju, enkä kestä hajusteita. Olisiko muuta keinoa pidentää pesuväliä?

Ennen vanhaan, kun hiusten viikkopesu suoritettiin lauantaisaunan yhteydessä, olivat monet ulkonäöstään huolehtivat helisemässä rasvaisen tukkansa kanssa jo alkuviikosta. Silloin pahimpien rasvapaakkujen nujertamiseksi käytettiin keittiöstä tuttuja perunajauhoja. Sama kikka toimii tänäkin päivänä. Kokeile ensin vaikka otsatukalle: Ota noin puoli teelusikallista perunajauhoja kämmenelle ja hiero sormillasi (mieluiten lavuaarin päällä) kauttaaltaan hiusten juureen ja pituuksiin. Anna vaikuttaa minuutin ajan ja harjaa hiukset hyvin. Tiheä, luonnonharjaksinen harja on paras tähän hommaan. Perunajauho imee hyvin rasvaa ja kosteutta sekä on hajuton, turvallinen ja luontoystävällinen vaihtoehto rasvaiselle tukalle pesujen välissä.

Päivi Kousa
farmaseutti, estenomi

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Minulla on pikkutytöstä asti ollut todella tummat silmänaluset sekä myös silmäluomet. Voiko kyseessä olla terveyteen liittyvä asia? Minulla on pienenä ollut atooppinen iho ja silmänympärysihossa verisuonet ovat aika näkyvillä. Hemoglobiinikin on alhainen yleensä: nyt se on noussut, mutta silmien alta tummuus ei häivy. Käytän hyvää silmänympärysvoidetta mutta se ei auta. Mikä auttaisi?

Tummat silmänaluset liittyvät usein atooppiseen taipumukseen, eikä siihen välttämättä liity mitään muita syitä. Eräissä harvinaisissa synnynnäisissä sairauksissa tavataan myös ihon tummumista silmäluomissa ja silmien ympärillä.

Kuvaamasi oireet sopivat kuitenkin parhaiten atopiataipumukseen, johon ei valitettavasti ole parantavaa hoitoa.

Ihoa kannattaa hoitaa hyvällä silmänympärysvoiteella ja käyttää sopivia meikkituotteita. Varovaisesti voi pienelle alueella pari kertaa viikossa kokeilla mietoja retinoidivoiteita. Herkkä atooppinen iho voi kuitenkin reagoida niihin ärtymällä, punoittamalla, jopa ihottumalla. Silmänympärysnaamioista voi olla myös tilapäistä apua.

Jatkossa voidaan iästä riippuen ihon vahvistamiseen käyttää mesoterapiaa, kemiallista kuorintaa ja erilaisia täyteainehoitoja. Silmänympärysihon tehokkaammat erikoishoidot vaativat myös lääkäriltä perehtyneisyyttä eivätkä ne kuulu kosmetologihoitoloiden valikoimiin.
 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

Olen kärsinyt vuosia päänahan kutinasta. Kampaajan mukaan ei ole hilsettä eikä karstaa. Pesen lyhyet hiukseni kerran viikossa miedolla sampoolla ja huuhtelen hyvin. Joskus kutina alkaa pian suihkun jälkeen, useimmiten 2–3 päivän kuluttua. Onko mitään konstia, millä kutina poistuisi? Sampoon vaihtaminen ei auta.

Päänahan kutina saattaa johtua hyvin monesta syystä. Taustalla voi olla sekä liian kuiva että rasvoittuva hiuspohja. Sampoot sisältävät erilaisia allergisoivia tai ärsyttäviä ainesosia. Kutinaa voivat aiheuttaa hajusteet, hiusvärit, muotoilutuotteet ja myös miedot sampoot. Oireita aiheuttavia ainesosia on melkein kaikissa hiustuotteissa.

Hiuspohja ja yleinen terveydentila, muun muassa hormonaaliset muutokset, kannattaa tarkistaa lääkärin vastaanotolla, jolloin selvitetään myös mahdollisten jatkotutkimusten, kuten kosketusallergiatestien, tarve. Kutinan aiheuttajana pitää nykyään jälleen poissulkea myös päätäi. Oireenmukaisena hoitona voi kokeilla apteekista käsikauppavalmisteena saatavia antihistamiinitabletteja.
 

Marge Uibu
ihotautilääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.