Askarruttaa, kun en saa selvää puheesta, jos useampi ihminen puhuu yhtaikaisesti. Kuulokäyrät on tutkittu, ja ne ovat ”hyvät”. Kuulen hyvin, kun olen kuulontutkimushuoneessa, eikä ole hälyä. Ongelma rajoittaa sosiaalista kanssakäymistä, kun ei pysty keskustelua seuraamaan eikä voi jatkuvasti kysyä ”mitä?”

Iän mukana väistämättä kehittyvän kuulon huononemisen ensioireita on juuri äänten erottelun vaikeus.

Tämä ilmenee kysyjän kuvaamalla tavalla, eli useamman yhtaikaisen puhujan seuraaminen vaikeutuu, ja koko keskustelu menee yhdeksi puuroksi, josta ei saa selvää. Vaikeus johtuu siitä, että korkeiden äänten kuuleminen heikkenee, ja siksi eri ihmisten puheissa olevien yksilöllisten sävyjen erottaminen vaikeutuu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kuuloa tutkitaan selvittämällä molemmista korvista erikseen erikorkuisilla äänillä ns. kuulokynnys, eli se äänen voimakkuus, jolla juuri ja juuri äänen kuulee. Näin muodostuu ”kuulokäyrä”, eli viiva, joka kertoo kullakin äänenkorkeudella kuulokynnyksen arvon. Kysyjä mainitsee, että hänen kuulokäyränsä ovat ”hyviä”. Miten sitten kysyjän kohdalla käyriä on tulkittu, en tietenkään voi ottaa kantaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulon kuntoutuksesta (käytännössä yleensä kuulolaitteen kokeilusta) on annettu melko selkeitä ohjeita, joiden mukaan puhealueella kuulokynnyksen aleneman pitäisi olla vähintään 30 desibeliä, jotta kuulolaitteesta voisi ajatella olevan hyötyä. Rajat eivät kuitenkaan ole absoluuttisia, ja jos kuulon heikkenemisestä on selvä haitta jokapäiväisessä elämässä, on aihetta neuvotella oman lääkärin kanssa lähettämisestä paikalliseen kuulokeskukseen kuulon kuntoutuksen selvittelemiseksi.

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla