Kysyjän mielestä on kuin hänen miehessään asuisi kaksi eri ihmistä. Toinen haluaa vaimon ja perheen, toinen on kiinnostunut muista naisista. Vaikka mies on jäänyt valehtelusta kiinni, valehtelu jatkuu edelleen.

Unkarilaisen psykoanalyytikon Imre Hermannin mukaan ihmisen käytökseen vaikuttaa kaksi keskenään ristiriitaista tarvetta – tarve turvallisuuteen ja tarve vapaaseen seikkailuun. Miehesi käytös valheineen heijastanee hänen vaikeuttaan löytää rakentava kompromissi näiden tarpeiden välillä.

Vaikka miehesi valheet luonnollisesti loukkaavatkin sinua, hänen tarpeensa valehdella on samalla osoitus sinun ja perheen merkityksestä hänelle. Ehkä hän pelkää totuuden johtavan avioeroon, jota hän itse ei kuitenkaan lopulta haluaisi. Ehkä hän omaa käytöstään ja riippuvuuttaan häpeävänä ei uskalla kohdata sinun, lastensa ja perheystäviensä paheksuntaa. Valheiden taustalla on ainakin osittain häpeä omasta käytöksestä, sillä miksi ihminen muuten valehtelisi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tavalla tai toisella te molemmat olette toinen toisillenne tärkeitä. Tuskin olisit sietänyt miehesi kaksoiselämää tai valheita ellei hän olisi sinulle samalla tärkeä ihminen. Ja tuskin miehesi valehtelisi uudelleen ja uudelleen ellette sinä ja perhe olisi hänelle hyvinkin tärkeitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ennen vanhaan viisas ja itseensä uskova perheen äiti saattoi säilyttää sekä omanarvontunteensa että perheen yhtenäisyyden uskomalla vanhaan sanontaan ”Kehräköön missä kehrää, kyllä langat kotia tuovat”. Nykynaisen (tai nykymiehen) on vaikea suhtautua puolisonsa seikkailuihin tai salarakkauksiin näin tyynesti. Jos ei rehellisten keskustelujen tai pariterapian avulla päästä eteenpäin, vaihtoehtoina on usein kipeä avioero tai katkeroitunut masentuneisuus.

Matti Huttunen
psykiatri ja psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla