
Olen 33-vuotias perusterve nainen, 172 cm ja 60 kg. Nelisen vuotta sitten runsaan aerobisen liikunnan yhteydessä aloin kärsiä sydämen tiheälyöntisyydestä, jonka aiheuttajaksi todettiin ylimääräinen "sähkörata". Vaiva kiusasi puolisen vuotta ja loppui, kun lakkasin liikkumasta kokonaan. Loppuvaiheen pahimpana aikana käveleminen ja puhelimeen puhuminen yhtäaikaa olivat liian rankkaa liikuntaa ja laukaisivat tykytyskohtauksen. Koska vaiva meni liikkumattomuudella ohi sydäntä ei operoitu. Tämän seurauksena minulle kuitenkin jäi todella huono kunto, joka ei nouse millään. Sain beetasalpaajia joiden avulla voin esimerkiksi käydä pelaamassa sulkapalloa, mutta onko todella niin, että olen nyt 'huonokuntoinen' sitten lopun ikääni?
Beetasalpaajat auttavat sykkeeseen, mutta eivät siihen huonoon oloon.
Parikymppisenä minulla oli välillä tykytyskohtauksia niinä hyvälaatuisina versioina, jotka alkoivat levossa ja menivät ohi kun nousin jalkeille. Nykyään minua huimaa ihan hirveän helposti, kun nousen kyykystä ylös, mutta verenpaine on aina ollut hyvä.
Ylimääräisen johtoradan aiheuttamat tiheälyöntisyyskohtaukset voidaan yleensä lopettaa kokonaan katetrin kautta tehtävällä johtoradan käsittelyllä – katetriablaatiolla. Potilaalle toimenpide on melko helppo eikä se yleensä aiheuta merkittäviä haittoja. Sairaalassa ollaan tavallisesti yksi yö ja kotiutuessaan potilas on toimintakykyinen.
Iän mukana ylimääräiseen johtorataan liittyvät tykytyskohtaukset pyrkivät pitenemään ja lisääntymään. Tästä syystä potilaille, joilla on EKG:n perusteella arvioitu olevan ylimääräinen johtorata ja tykytyskohtauksia, suositellaan yleensä katetriablaatiohoitoa. Joskus tällainen tykytyskohtaus voi yltyä niin nopeaksi, että syntyy henkeä uhkaavan kammiovärinän vaara. Toimenpide voi siten vaikuttaa suotuisasti myös ennusteeseen.
Liikunnasta luopuminen ei nuorella ihmisellä ole järkevä eikä kestävä ratkaisu pysyvään vaivaan, johon on tarjolla turvallinen ja parantava hoitotoimenpide. Kysyjän pitäisi ottaa yhteyttä lääkäriinsä hoidon järjestämiseksi.
Sinikka Pohjola-Sintonen
sydäntautien erikoislääkäri
Kysy asiantuntijalta
Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.