67-vuotias nainen kysyy, kauanko reseptilääkkeitä saa käyttää ilman, että lääkettä ja sen annosta tarkistetaan. Kysyjällä on ollut halvaus vuonna 1975, jonka jälkeen hän on käyttänyt Persantinia, alkuun 3 pilleriä vuorokaudessa,nyt Persantin depot 200 mg/vrk. Lisäksi on 33 vuoden ajan ollut käytössä Primaspan 100 mg. Teho ollut hyvä, veri kiertää, mutta riittäisikö vähempi? Reumaan on ollut käytössä Ridaura jo 16 vuotta.

Kysyjän asia on erittäin aiheellinen. Kaikkia lääkityksiä tulisi aika ajoin arvioida niin tarpeellisuuden kuin annoksen suhteen. Tähän on moniakin syitä. Vaiva, jonka hoitamiseksi lääke on aikanaan aloitettu, on voinut muuttua: parantua tai pahentua. Kun ihmisen elimistö vanhenee, se käsittelee lääkkeitä eri tavoin, mikä vaikuttaa lääkeaineiden poistumiseen elimistöstä. Yli 30 vuodessa myös käsitykset siitä, miten jotakin vaivaa hoidetaan, ovat saattaneet perusteellisestikin muuttua.

Vielä kannattaa tehdä ero sen suhteen, onko lääke määrätty jonkin sairauden tai oireen hoitamiseksi vai sairastumisen riskin vähentämiseksi. On siis arvioitava, onko sairaus vielä hoidon tarpeessa. Pitkäaikaisetkin sairaudet ja niiden hoidon tarve voivat vuosien kuluessa muuttua. Sen sijaan hoidettaessa sairauden riskiä potilas on saattanut alun alkaenkin tuntea olonsa hyväksi, mutta lääkitys voi silti olla tarpeen riskin pitämiseksi poissa. Moni riskitekijähän (esimerkiksi korkea verenpaine) ei parane vaan vaatii jatkuvaa hoitoa.

Kysyjä on ilmeisesti saanut aivoverisuonitukoksen aiheuttaman halvauksen yli 30 vuotta sitten. Halvauksen uusimisen ehkäisemiseksi hänelle on suositeltu dipyridamolia (Persantin) ja asetyylisalisyylihappoa (Primaspan). Tämä yhdistelmä oli 1970-luvulla ja on edelleenkin käypä estämään suonten sisäisiä hyytymiä ja siten uusia aivoverisuonten tukoksia. Vaikka reseptiin usein kirjoitetaan ”verenkiertolääke”, lääkkeet eivät tarkalleen ottaen paranna verenkiertoa vaan estävät tukosten syntyä.

Kysyjä on tuntenut vointinsa hyväksi, ja niin on tarkoituskin. Ei siksi, että lääkkeet parantaisivat vointia, vaan siksi, että ne ovat osaltaan estäneet  uusia tukoksia ja halvauksia. Lääkityksen antama suoja on aina tilastollista, eli emme voi tietää, olisiko juuri kysyjälle tullut uutta halvausta ilman lääkitystä. Mutta tiedämme, että sellaisen todennäköisyys näitä lääkkeitä käyttävällä aivohalvauspotilaalla on pienempi – luultavasti vielä 33 vuoden jälkeenkin. Näin pitkiä seuranta-aikoja ei tosin ole yhdessäkään hoitotutkimuksessa, mutta siitä huolimatta suosittelen lääkkeiden käyttöä edelleenkin.

Ridaura-reumalääke on kysyjällä ollut 16 vuoden ajan. Reuman hoito kaiken kaikkiaan edellyttää säännöllistä potilaan tilan ja lääkityksen tarpeen tarkkailua sekä lääkärikäynnein että laboratoriokokein. Jos reumapotilas on pitkään oireeton, yleensä lääkitystä voidaan vähentää.

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock

Terveen ihmisen ei tarvitse mennä luuntiheysmittauksiin. Mutta FRAX-mittaus on tarpeen, jos...

  • saat murtuman kaaduttuasi tai pudottuasi alle metrin korkeudesta.
  • vanhemmallasi tai sisaruksellasi on osteoporoosi.
  • kuukautisesi päättyvät reilusti ennen kuin täytät 50 vuotta tai ne ovat jääneet pois esimerkiksi syömishäiriön takia.
  • olet alipainoinen, käytät kortisonitabletteja suuria annoksia tai kärsit D-vitamiinin puutoksesta ja sinulla on lisäksi osteoporoosille altistava sairaus, kuten keliakia, nivelreuma tai tulehduksellinen suolistosairaus,
  • saat nikamamurtuman selkärankaan. Joskus ainoa merkki on pituuden väheneminen useammalla sentillä tai ryhdin romahtaminen.

Asiantuntija: Leo Niskanen, endokrinologian ylilääkäri, HYKS.

Lue lisää Osteoporoosin käypä hoito -suosituksesta.

Kuva Shutterstock

Olen 47-vuotias esivaihdevuosivaivoista kärsivä nainen. Olen pärjännyt hyvin estrogeenilaastarilla 25 µg. Laastari oli apteekista loppu, ja sain tilalle estrogeenigeeliä. Eikö sen annos ole huomattavasti isompi? En haluaisi käyttää kuin juuri sen verran hormonia kuin tarpeen on. Mikä hoitomuoto on turvallisin?

Tämä on ajankohtainen kysymys, koska sekä estrogeenigeelivalmisteiden että estrogeenilaastareiden saatavuudessa on ollut runsaasti ongelmia. Näin ollen monen käyttäjän lääkehoitoa on jouduttu muuttamaan.

Pakkauksessa hormonien määrä on kuvattu eri tavoin, joko milligrammoina (mg) tai mikrogrammoina (µg). Suun kautta otettavat estradiolitabletit sisältävät estrogeenia joko 1 tai 2 mg. Geelivalmisteiden välissä on pieniä eroja, mutta otan esimerkin yhdestä valmisteesta, jossa 1 g geeliä sisältää 0,6 mg estradiolia. Geeliä sisältävää annospumppua käytettäessä 1 painallus vastaa 0,75 mg:n estradioliannosta. Geelin sisältämän estradiolin biologinen hyötyosuus on enintään 10 %, joten vuorokaudessa saatava estradiolin määrä on noin 50 µg. Laastareissa taas kuvataan vahvuus yksiköllä µg/ 24 tuntia (kysyjän tapauksessa hänellä oli käytössä 25 µg laastari). Tässä tapauksessa kerrotaan, kuinka paljon estradiolia laastarista vapautuu naisen verenkiertoon vuorokauden kuluessa.

Jonkin verran valmisteiden imeytymisen välillä on yksilöllisiä eroja, mutta suurin piirtein voidaan arvioida saman vahvuisiksi seuraavat annokset: 1 mg tabletti suun kautta, iholle kiinnitettävä 37,5 ug laastari ja 1(-2) painallusta geeliä iholle levitettynä. Kysyjän saama hormoniannos ei siis ole huomattavasti isompi; lisäksi geeliannosta voi itsekin säätää.

Annostelumuodon voi valita itse. Ihon kautta annostelua suositaan silloin, kun naisella on veritulppariskiä lisääviä tekijöitä. Ja kuten kysyjä toteaa, kannattaa käyttää estrogeenia vain sen verran, että vaihdevuosioireita ei tule.
 

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.