28-vuotiasta naista vaivaa ylimääräinen karvoitus. Ikävintä on viiksihaivenien kasvu, joka on lisääntynyt yhtäkkiä. Lisäksi viiksialueella on pigmenttihäiriö eli ihoalue on ruskea. Vaiva alkoi viime kesänä.

Liikakarvoitus eli hirsutismi on lieväasteisena varsin yleinen oire. Nykymuoti suosii olematonta karvoitusta, joten moni nainen ilmoittaa kärsivänsä tästä vaivasta. Lääketieteen kannalta oire on yleensä hyvänlaatuinen ja haitta enemmänkin kosmeettinen. Jos liikakarvoituksen lisäksi on muita ongelmia, esimerkiksi merkittäviä kuukautiskierron häiriöitä, voi taustalla olla mieshormonien (androgeenien) liikaeritys.

Tavallisimmin karvoituksen lisääntyminen näkyy erityisesti ylähuulessa, leuassa, rintojen välissä, alavatsalla esiliinamaisesti ja selässä. Vaikeammissa tapauksissa voi olla muita merkkejä mieshormonien liikatuotannosta, kuten äänen madaltuminen ja miestyyppinen kaljuuntuminen. Tämä on harvinaista.

Tavallisin syy liikakarvoitukselle on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Monella on samanaikaisesti ongelmana kuukautisten epäsäännöllisyys ja ylipaino. Monirakkulaiset munasarjat nähdään emättimen kautta tehtävässä kaikututkimuksessa. Jos lääkäri toteaa selvästi poikkeavan karvankasvun tai oire on alkanut hyvin nopeasti, voidaan tutkia verikokeita. Laboratoriossa määritetään sekä munasarjojen että lisämunuaisen tuottamien androgeenin pitoisuus.

Tehokkain tapa hoitaa liikakarvoitusta on käyttää jotakin kosmeettista menetelmää. Karvoja voi nyppiä tai poistaa koneella, vahalla tai karvanpoistoaineella. Menetelmät eivät lisää karvan kasvua. Pysyvämmin karvat saadaan pois polttamalla (elektrolyysi) tai laserilla. Tätä ei kannata tehdä juuri ennen kesää, koska hoidettu ihoalue voi pigmentoitua herkemmin auringonpaisteessa. Muutenkin ihoa kannattaa suojata hyvillä auringonsuoja-aineilla.

Karvoituksen määrää tavallisimmin perimä, joten kovin paljon ei itse voi asiaan vaikuttaa. Jos liikakarvoituksesta kärsivä nainen on selvästi ylipainoinen, laihduttaminen kannattaa, koska se vähentää karvankasvua. Ehkäisypillerit hidastavat karvan kasvua, mutta tilanne palautuu ennalleen, kun pillerit lopetetaan.

Aila Tiitinen
naistentautien erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.