15-vuotias poika kertoo, että hänellä ei ole murrosikä alkanut eikä ilmaantunut karvoitusta. Hän kysyy, voisiko kehityksen viivästyminen johtua alipainosta, painoindeksi on 16,9.

Murrosiän kehityksen alulla on melko laaja vaihteluväli, ja alkuvaiheen kehitys ei ehkä näy helposti. Pojilla varhaisin merkki murrosiän muutoksista on kivesten koon kasvu, jonka voi helposti itsekin havaita.

Kehityksen voi sanoa käynnistyneen, kun kivesten pituus ylittää 20 milliä. Vasta myöhemmässä vaiheessa myös siitin kasvaa ja karvoitus kehittyä. Tämän ensimmäisenä merkkinä ovat pitkät tummahkot haituvat ja vasta myöhemmin kehittyy runsaampi häpykarvoitus. Murrosiän nopean kasvun vaihe alkaa yleensä vasta muiden merkkien jo ollessa enemmän tai vähemmän näkyvissä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suomessa käytettävän murrosiän kehityksen seurantakriteerien mukaan 15-vuotiaalla pojalla tulisi jo olla nähtävissä ainakin merkkejä kehityksen alkamisesta. Jos tällaisia ei ole, on aihetta hakeutua lääkärin tarkastettavaksi, sikäli kuin asiasta ei ole puhuttu jo kouluterveydenhuollon suorittamassa tarkastuksessa yläasteella. Juuri murrosiän kehityksen seuraamiseksi yläasteen tarkastuksessa kiinnitetään huomiota myös ulkoisiin sukupuolielimiin, vaikka se saattaa juuri tuossa iässä saattaa tuntua kiusalliselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Murrosiän kehitys voi kyllä viivästyä alipainon vuoksi, mutta koska mahdollisia syitä on lukuisia, ne tulee selvittää ja tarvittaessa hoitaa.

Osmo Saarelma
yleislääketieteen erikoislääkäri

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla