Huonossa on se hyvä puoli, että sen huonouteen pääsee käsiksi. Huonoa laulua, tanssia, tekstiä... mitä tahansa voi parantaa. Jorma Uotisen mielestä pahempaa on yhdentekevyys.

Taiteilijaprofessori Jorma Uotinen siirtyi 2000-luvun alussa uusille areenoille, laulamaan. Kansallisbaletissa työuransa päättänyt Uotinen on sielultaan esiintyjä, joten näyttämö veti entistä tanssitaiteilijaa puoleensa. Mutta mitä hän siellä tekisi? Ehkä hän voisi laulaa.

Uotinen kaipasi kontaktia yleisöön, mutta saisiko kontaktin liikkeen sijasta äänellä?

– En kuvitellut, että osaisin laulaa vaan lähdin liikkeelle varovasti, rakentamaan laulutaitoa pala palalta. Nyt alan olla jutun päällä, sanoo Uotinen.

Hän haluaa olla ennen kaikkea tulkitsija, ymmärtää mistä laulaa ja vakuuttaa kuulijankin ymmärryksestään. Uotisen suosikkiartisteihin kuuluvat Leonad Cohen, Marianne Faitfull, Eva Dahlgren, Jacgues Brel, Karita Mattila, Anne Sofie von Otter...

Uotinen viihtyi heidän mielenmaisemissaan. Lauluissa on oltava mukana syvällisiä oivalluksia elämästä. Usein syvällisyys syntyy tulkinnan avulla. Tekstin sinänsä ei tarvitse olla mutkikkaasti syvällinen. 

Sanoissaan tarkka ja analyyttinen Tanssiin tähtien kanssa -tv-ohjelman tuomari on tottunut arvioimaan nimenomaan tulkintoja.

– Sanon aina, että hyvän vastakohta ei ole huono vaan yhdentekevä. Ja sitä maailma on pullollaan. Yhdentekevä esitys ei jää mieleen – mieleen ei jää oikeastaan mitään.

– Huonoon voi sentään tarttua. Siinä joku asia ärsyttää ja herättää vastaanottajassa reaktion. Huono saattaa saada aikaan ajatuskulun. Ihminen alkaa miettiä jotakin uudesta näkökulmasta tai sitä, miksi hän ärsyyntyi. Syntyy prosessi, ja sehän on jo jotakin, sanoo Uotinen.