Voiko geenejään syyttää liikakiloista vai ovatko ne vain syömistemme summa? Molemmat vaikuttavat mutta kaikki laihtuvat, kun syövät vähemmän, vaikka perimä jarruttaisikin vauhtia. Toiset vain joutuvat kieltäytymään vähän enemmästä kuin toiset.

1. Periytyykö lihavuus ja onko lihavuusgeenejä olemassa?

Lihavuus on useiden perintötekijöiden eli geenien ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksen tulos. Tosin on myös geenejä, jotka selkeästi vaikuttavat alttiuteen lihoa ja toisaalta eräät hyvin hyvin harvinaiset lihavuuden muodot aiheutuvat yhden geenin virheestä.

Nykyinen lihavuusongelma johtuu kuitenkin pääasiassa siitä, että energiaa saadaan enemmän kuin kulutetaan.

2. Onko näitä geenejä omaavalla hitaampi aineenvaihdunta kuin muilla vai miten heidän lihomisalttiutensa selittyy?

Useat lihavuudelle altistavat geenit liittyvät energia-aineenvaihduntaan tai syömisen säätelyyn. On löydetty sellaisiakin geenipoikkeavuuksia, jotka pienentävät perusenergiankulutusta. Vielä paljon selvitettävää.

3. Säätelevätkö geenit myös ruokahalua?

Ruokahalun ja energiatasapainon säätely on useiden hormonien, välittäjäaineiden ja geenien monimutkainen verkosto. Ihmiseltä on löydetty lihavuuteen johtavia yhden geenin virheitä esimerkiksi ruokahalua säätelevässä järjestelmässä, mutta nämä ovat harvinaisia lihavuuden muotoja.

Biologisen säätelyn ohella syömiseen vaikuttavat myös tavat ja tottumukset. Esimerkiksi joku voi syödä suruunsa, toinen iloonsa. Erityisesti laihduttajan on hyvä tunnistaa tällaiset liiallisen syömiseen johtavat riskitilanteet.

4. Voiko lihomistaipumusta testata geenitestillä?

Yksittäisten geenien suhteen se on mahdollista. Koska yleensä kyse on usean eri lihavuudelle altistavan geenin yhteispelistä, yksittäisten geenien testaaminen ei ole mielestäni perusteltua. Kenties tulevaisuudessa tehdään useita geenejä kattavia testejä ja niistä saatua tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi lihavuuden tehokkaassa hoidossa ja ehkäisyssä.

Ainakin vielä toistaiseksi parasta lihavuudenehkäisyä on pitää energian saanti tasapainossa kulutuksen kanssa.

5. Kumpi vaikuttaa lihomiseen enemmän: geenit vai elintavat?

Kyse on näiden yhteisvaikutuksesta, mutta suurelta osin lihavuuden nopea yleistyminen selittyy ympäristötekijöillä, ennen kaikkea runsaasti energiaa sisältävällä ruokavaliolla ja liikunnan vähäisyydellä.

Perimämmehän on lähes sama kuin esi-isillämme, mutta heidän aikanaan lihavuus ei ollut ongelma. Silloin ruoasta oli puutetta ja energiaa oli hyödyllistä varastoida rasvakudokseen. Niinpä samat geenit, jotka tänä päivänä altistavat lihavuudelle, auttoivat kestämään nälänhädän yli.

6. Voiko lihominen johtua leptiinihormonin puutoksesta tai toimintahäiriöstä?

Leptiini on rasvakudoksen erittämä hormoni, joka välittää aivojen kylläisyyskeskukselle viestin ruoan riittävyydestä. Jos tätä hormonia ei erity normaalisti, kylläisyyden tunnettakaan ei tule. Siten syödyn ruoan määrä kasvaa, mikä johtaa lihomiseen. Leptiinigeenistä on myös löydetty virheellinen, joskin erittäin harvinainen muoto, joka pitää veren leptiinipitoisuudet matalina. Tämä puute voidaan korvata leptiinihoidolla.

Yleensä kuitenkin lihavilla on veressä normaalipainoisia enemmän leptiiniä. Emme kuitenkaan vielä tarkasti tiedä, miksi se ei heillä hillitse syömistä.

7. Onko ihmisiä jotka eivät liho, vaikka söisivät kuinka paljon hyvänsä?

On tosiaan olemassa myös geenejä, jotka näyttävät suojaavan lihomiselta, mutta eivät nämäkään ihmiset voi rajattomasti syödä. On yllättävää, ettei näitä ”laihuusgeenejä” ole juurikaan tutkittu.

8. Ylipaino on usein koko perheen ongelma. Ovatko syynä geenit, elintavat vai molemmat yhdessä?

Lihavuuden periytyminen on erittäin monitekijäistä eli geneettisten tekijöiden lisäksi ympäristötekijöillä on suuri vaikutus. Vanha sananlasku ”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa” pätee ruokailu- ja liikuntatottumuksiinkin, joten lihavuuden ehkäisy olisi tehokkainta, jos se aloitettaisiin jo lapsuudessa.

9. Onko lihava lapsi tuomittu lihavuuteen myös aikuisena?

Lihavasta lapsesta tule usein lihava aikuinen. Väistämätön kohtalo se ei silti ole, sillä lastenkin lihavuuden hoito perustuu elämäntapamuutoksiin. Koko perheen sitoutuminen hoitoon on tärkeää.

10. Onko ihmisellä geneettinen ominaispaino, johon painolla on taipumus palautua myös laihdutuksen jälkeen?

Usein kuulee puhuttavan niin sanotusta hyvä olon painosta. On mahdollista olla terve ja voida hyvin, vaikka painoindeksi ei olisikaan välillä 18,5–25.

Tärkeää kuitenkin on, että paino pysyy vakaana, eikä hinaudu pikku hiljaa vuosien myötä ylöspäin. Laihduttajankaan ei tarvitse pyrkiä ihannemittoihin, vaan jo 5–10 prosentin painonpudotus on terveyden kannalta edullista ja ennen kaikkea realistista.

11. Onko laihtuminen vaikeampaa niille, joilla on perinnöllinen taipumus ylipainoon?

On totta, että jotkut voivat joutua muita enemmän ponnistelemaan pudottaakseen painoaan. Eräässä suomalaistutkimuksessa tosin todettiin, että tietyn geenivirheen omaavat henkilöt lihovat muita helpommin, mutta toisaalta pystyvät pudottamaankin painoaan herkemmin.

Lisäksi olemme tuoreessa, omassa tutkimuksessamme havainneet, että ne, jotka kantavat FTO-geenistä lihavuudelle altistavaa muotoa, pystyvät pudottamaan painoaan yhtä tehokkaasti kuin muutkin, joten nämä ovat kannustavia uutisia.

12. Miten perinnöllisesti lihomisalttiin pitäisi ottaa tämä ominaisuutensa huomioon elämäntavoissaan?

Jokainen on geeniensä ja ympäristön suhteen yksilö, mutta yleiset ravitsemus- ja liikuntasuositukset pätevät siitä huolimatta kaikille.

Jos painon kanssa on ongelmia, yksi keskeisimmistä korjausliikkeistä on säännöllinen ateriarytmi. Kun nauttii 2–3 ateriaa ja muutaman välipalan päivässä, runsaita kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä täysjyväviljatuotteita unohtamatta, ei nälkä pääse missään vaiheessa hallitsemattomaksi. Maito-ja lihatuotteista olisi hyvä valita vähärasvaiset tai rasvattomat vaihtoehdot ja rasvoina kannattaa suosia öljyjä ja margariineja.

13. Lihooko perinnöllisesti altis omenavartaloinen helpommin kuin päärynän muotoinen?

Lihavuutta voidaan luokitella rasvakudoksen jakautumisen mukaan, ja on löydetty geenipoikkeavuuksia, jotka näyttävät vaikuttavan rasvan jakaantumiseen elimistössä. Rasvan kertyminen erityisesti vatsan alueelle on haitallisempaa kuin päärynälihavuus, jossa rasva kertyy lähinnä reisiin ja pakaroihin.

Asiantuntijana ravitsemusterapeutti Tiina Lappalainen.