
Plastiikkakirurgien vastaanotoille on alkanut tulla yhä enemmän nuoria naisia, jotka haluavat kauneusleikkauksen alapäähänsä. Ihannevulva on minimalistinen sileä viiva, kutsumanimeltä Barbie. Emmekö siis oikeasti tiedä, miltä naisen vulva näyttää, kolumnistimme Anna-Stina Nykänen ihmettelee.
Mitä me tiedämme naisen alapäästä, mihin meidän yleissivistyksemme siinä suhteessa perustuu?
Silmäni ovat avautuneet. Luin Helsingin Sanomista, että oppikirjoissakin annetaan vulvasta eli naisen ulkosynnyttimistä väärä kuva. Niissä vulva on sileä, karvaton ja symmetrinen, väriltään tasaisen vaaleanpunainen, clean slit, siisti rako.
Totta. Sellainen on myös esimerkiksi tamponien käyttöohjeissa. Yksinkertaistettu, on vedetty mutkat suoriksi.
Asiallisissa, informatiivisissa, tieteellisinä pidetyissä lähteissä on väärää tietoa. Meitä on sumutettu!
Jutun yhteydessä HS julkaisi nettissä valokuvia 14 naisen vulvasta jakaakseen oikeaa tietoa siitä, mikä on normaalia.
Yksi syy siihen oli se, että plastiikkakirurgien vastaanotoille on alkanut tulla yhä enemmän nuoria naisia, jotka haluavat kauneusleikkauksen alapäähänsä. Ihannevulva on minimalistinen sileä viiva, kutsumanimeltä Barbie.
Kun juttu julkaistiin, kuulin monen sanovan, että kaikkihan tietävät, miltä pimpsa näyttää. Netti on täynnä kuvia. He tarkoittivat pornoa.
Onko oletus tosiaan se, että tietääkseen miltä vulva näyttää, on mentävä katsomaan pornoa? Mutta aina on syytetty, että juuri porno antaa väärän kuvan. Mistä oikean kuvan sitten saa?
Radikaalifeministit pitivät 1970-luvulla koulutuksia, joissa katsottiin omia sukupuolielimiä. Myös sisältä gynekologin välineillä.
Minä näin 1980-luvulla dokumenttielokuvia, joissa oli yhtä realistisesti ja lakonisesti kuvattuja alapäitä kuin Hesarissa nyt.
Mutta taidettakin on moneksi. Kun ohjaaja Anna Erikssonin elokuva W tuli ulos viime vuonna, hän hehkutti, että hänen elokuvissaan näkyy aina vagina. Eikä näy. Niissä näkyy vulva.
Vagina on emätin. Vulva on se, se mikä näkyy ilman kurkistusta sisäosiin. Emme edes osaa oikeita sanoja.
Kun tein Parhaat puoleni -kirjaa (Nemo 2005), kysyin, mitä sanaa naiset käyttävät omasta alapäästään. Yksi sanoi, ettei mitään sanaa. Gynekologillakin hän vain osoittaa sormella alapäätä, jos on tarvis.
Erikssonin pointti oli se, että pimppiä on piiloteltu ja se on kaksinaismoralismia. Hän kysyy, miksi vulvan näyttäminen leffassa järkyttää, mutta ihmisen pään ampuminen sohjoksi ei?
Mainiota ajankuvaa on se, miten Hesarin vulvajuttuun reagoitiin. Ei syntynyt paheksuntaa. Kuvia pidettiin jopa turhana hömppänä.
Intiimeihin asioihin ja rakkauden nälkään liittyy epävarmuutta, jota ei voi poistaa. Kauneus ei vie pelkoa. Kiinnostaisi tietää, onko naisen alapään ulkonäöllä lopulta mitään väliä? Ei siitä ainakaan kuule kommentteja.
Anna-Stina Nykänen on helsinkiläinen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.