Hyvä seksielämä pitää mielen ja ruumiin terveenä. Mutta entä jos ei ole kumppania? Tai on kumppani, joka ei halua? Voiko ilman seksiä elää tasapainoista elämää?

“Useissa tapauksissa he olivat niin hellyydenkipeitä, että pelkkä hipaisu sai heidät pois tolaltaan”, lausuu romaanihenkilö Kari Hotakaisen teoksessa Huolimattomat. Se kertoo yksinäisistä, ilman kumppania ja seksiä elävistä ihmisistä.

Yhden hengen talouksia Suomessa on Tilastokeskuksen tuoreimman tiedon mukaan melkein miljoona. Varmaan niissä tiedetään, että “Seksuaalinen mielihyvä on fyysisen, psyykkisen, älyllisen ja henkisen hyvinvoinnin lähde ja että jokaisella on siihen oikeus”, kuten kansainvälisessä seksuaalioikeuksien julistuksessa todetaan.

Pitäisikö siis huolestua, kun ei ole kumppania tai on, mutta tämä ei halua seksiä. Näkyykö se naamasta tai apteekkikuiteista, kun lakkaa saamasta?

Parisuhteeseen kuuluu pausseja

Pari- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta vahvistaa, että seksuaalisuus on osa terveyttämme, myös mielenterveyttämme.

– Mutta ei seksin puutteeseen kuole. Eikä se pilaa parisuhdetta, jos suhde muutoin on kunnossa. Pitkissä suhteissa on normaalia pitää seksittömiäkin kausia. On vain osattava sanoa: vika ei ole sinussa, en nyt halua yhdyntää, mutta haluan silti olla lähellä, suukotella, hellitellä.

Ranta tietää etenkin iäkkäämpiä pariskuntia, jotka elävät pelkkinä kaveruksina ja heillä on kivaa yhdessä.

– Läheisyyttä ja lämpöä voi olla ilman seksiäkin. Mutta kosketus on elintärkeää eikä sen tarve lopu missään iässä.

Yksinelo, rauhaa vai tuskaa?

– Ilman paria eläminen ei tietenkään ihmistä vahingoita, mikäli hänellä on ystävyyssuhteita ja hyvä ja rauhallinen olo omillaan. On myös olemassa monenlaisia intohimoja, usein työhön tai harrastuksiin liittyviä, joihin seksuaalienergia voi kanavoitua.

Ongelmasta on kyse silloin, jos yksinolo on pakon sanelemaa, omasta seksuaalihistoriasta johtuvaa. Esimerkiksi kelpaamattomuuden tai hylätyksi tulemisen pelkoa, jonka juuret kasvavat jo lapsuudesta tai aiemmista suhteista. Rannan mukaan ihminen kyllä oireilee jotenkin, jos hänellä on paha olla, ja hakee toivon mukaan apua.

– Eihän terapeutti pysty yksinäiselle kumppania löytämään, mutta hän auttaa ihmistä tiedostamaan ongelmiensa ytimen. Eheytyminen voi alkaa, uhrista kuoriutua arvonsa tunteva oman elämänsä eläjä.

Etu, jonka yhdynnästä automaattisesti saa, on lantionpohjan lihaksiston stimulaatio. Lihaksiston kunto on tärkeä asia jo virtsanpidätyskyvyn takia, joten siitä on muistettava huolehtia joko jumppaamalla tai itsetyydytyksellä.

Sooloseksi, naistenkin kivaa

Teija-Liisa Rantaa harmittaa, että itsetyydytystä ei opeteta missään. Oletetaan, että nuoruusiässä se käy pojilta luonnostaan, ja usein käykin. Tytöt tarvitsevat enemmän rohkaisua tutustuakseen omaan seksuaalisuuteensa, tutkimaan itseään aluksi peilin avulla.

Monilta tämän päivän naisilta on tutkimusretki omaan ruumiiseen jäänyt tekemättä. Ei hätää, vielä ennättää; heitetäänpä pois kaikki housut ja paidat, lähdetään lennolle!

Kirjassaan Naisen nautinto Teija-Liisa Ranta opastaa yksityiskohtaisesti löytämään sukupuolielinten sekä koko kehon tuntoherkät alueet. Kun on päässyt yli häpeän ja nolouden tunteistaan, haluaa jo opetella soolorakastelun hienoimmatkin vivahteet.

Seikkailunhaluinen voi kävistä seksivälinekaupassa, myös internetin kautta, ja hankkia lempileluja.

– Mutta vain, jos se tuntuu luontevalta. Omia rajojaan pitää aina kunnioittaa eikä mennä pidemmälle vain siksi, että jokin on trendikästä. Tämä pätee ehdottomasti myös parisuhteissa.

Haluttomuuden syyt syvällä

Parisuhteen seksihäiriöitä on monenlaisia: erilaisista sairauksista ja niiden hoidoista, erektiovaikeuksista, vaihdevuosista tai henkilökohtaisista kriisivaiheista johtuvia, ja usein ne ovat ohimeneviä.

Isoksi ongelmaksi on kuitenkin noussut haluttomuus. Parisuhteissa saatetaan elää vuosiakin ilman seksiä, tietää pari- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta.

Haluttomuuden syynä voi olla ihan silkka väsymys: liikaa töitä, stressiä, vastuuta, velvollisuuksia. Seksistä tulee rutiininomaista suoritusta, jossa ei aidosti kohdata. Usein syynä ovat kuitenkin puhumatta jääneet asiat, pettymykset, torjutut tunteet, jotka ovat kasaantunut vuosien mittaan ja etäännyttäneet parin toisistaan.

– Lapsuudesta otetaan malli omaan seksuaalisuuteen. Naisille isän rooli on ratkaiseva. Jos ei isästä päästä irti, jos on isään liittyviä käsittelemättömiä asioita ja tunteita, ei elämässä ole tilaa muille miehille, Ranta kertoo.

Mitä tehdä, jos kumppani ei lähde terapiaan, vaikka itse olisi valmis?

– Jos mikään ei auta, vastuu jää haluavalle: päättääkö hän sietää pakkoselibaattiaan vai lähteekö.

Kiiltokuvamaailma luo paineita

Etenkin naisia uuvuttaa usein täydellisyyden tavoittelu, ja se saattaa estää myös nauttimasta seksistä. Omaa kehoa selluliittireisineen verrataan mainosmaailman barbiehin eikä alemmuudentunnoltaan pystytä heittäytymään. Halut häviävät.

– Mitkään seksigurujen pinnalliset kikat, että hierokaa tuolta ja näykkikää täältä, eivät auta pitkään jatkuneeseen haluttomuuteen, Ranta tietää.

Pintamedia ei aiheuta paineita vain naisille: kunnon uroksen pitäisi olla aina valmiina ja varustettu akrobaatin taidoilla ja lihaksilla.

Onneton orgasmipakko

Elina Haavio-Mannilan ja Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan noin kolmasosalla naisista on toistuvia vaikeuksia kokea orgasmia. Seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta perusti orgasmiongelmaisille terapiaryhmät, ja tietää, että ongelmien osatekijänä on usein ollut torjuva tai hylkäävä, alkoholiriippuvainen isä. Tyttö ei ole saanut turvallisen ja rakastavan miehen mallia eikä hyväksyntää, jota naiseuteen kasvamiseen tarvitaan.

Monet naiset ovat päätyneet teeskentelemään orgasminsa. Miksi?

– Useastakin syystä. Joku pelkää, ettei muuten saa haluamaltaan mieheltä ihailua ja rakkautta, toinen alistuu miehensä egon pönkittäjäksi. Yksi tietää, että tapahtuu ikäviä jos ei suostu seksiin, ja näyttelee orgasmin päästäkseen pois tilanteesta. Mikään näistä ei ole tervettä eikä rehellistä.

Ranta tietää, että asiaa on hyvin vaikea ottaa esille; kuinka kertoa toiselle, että on kaikki nämä vuodet vain teeskennellyt? Mies ottaa sen valtavana loukkauksena, ikään kuin nainen paljastaisi, että hän onkin huono rakastaja. Sehän ei ole totta.

– Asiantuntijan läsnäolo keskustelussa mahdollistaa sen, että asiasta voidaan ylipäänsä rauhoittua puhumaan. Apua seksiongelmiin saa kunhan vain tahtoa löytyy. Olisi hyvä muistaa, että kaikilla on oikeus seksiin mutta myös oikeus elää ilman seksiä.

Lue lisää:

Seksille aikaa
Seksistä terveyttä
Naisen seksiongelmat

Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.