Irtisanominen koettelee ihmistä, joskus yhtä kovasti kuin vakava sairastuminen tai läheisen menetys. Se voi kuitenkin olla myös onnenpotku, sysäys uuteen, parempaan elämään.

Potkut saattavat merkitä paitsi taloudellista haaksirikkoa, perusturvan horjumista, mutta myös elämän tarkoituksen kadottamista. Monille työ on ihmisarvon mitta!

Irtisanominen loukkaa ihmisen sisintä. Sitä voi verrata mihin tahansa elämän käänteeseen, jonka kulkua emme tunne.

Myös työkaverit katoavat horisonttiin. Omanarvon tunne joutuu koetukselle. Vaikka tietää, että saman kohtalon jakaa moni muu, silti nävertää kysymys, enkö kelpaa!

Potkut voivat olla alamäen alku, lopullinen tönäisy ulkopuolelle. Monet yhdeksänkymmenluvun laman kokeneista putosivat lopullisesti.  Toisaalta monet löytävät irtisanomisen jälkeen kokonaan uuden elämän.

Ensin tulevat huhut

”Sen ties, kuka saisi jäädä ja kenen pitäisi lähteä. Koko käsikirjoituksen tiesi etukäteen.”

Ennen irtisanomista työpaikalle hiipii tihenevä uhka. Huhujen siivet kahisevat, kun salassa aletaan puntaroida sitä, kuka lähtee ja kuka saa jäädä. Tunnelma muuttuu kyräileväksi ja pingottuneeksi.

Tässä vaiheessa aletaan etsiä syntipukkeja. Niiksi saattavat joutua hyvän pärstäkertoimen omaavat, mutta myös pinnarit. Kun ensimmäinen lähtee, jäljelle jäävät alkavat kysellä, milloin on heidän vuoronsa.

Uhan ilmapiiri saattaa piiskata parempaan suoritukseen, mutta pitemmän päälle se vie voimat. Luovuuden se ainakin tukahduttaa! Ideat eivät kuki, kun kurkkua kuristaa pelko tulevasta.

Toisaalta jos peli on avointa ja myös johto pyrkii säilyttämään työpaikat, uusia tapoja ratkaista pulmia saattaa löytyä. Parhaimmillaan lamasta voi olla jopa hyötyä. Ihmiset pyrkivät tekemään työnsä järkevämmin, kun etsivät yhdessä luovia ratkaisuja.

Pelko syö työvoimia

”Pelkäsimme kaksi vuotta, se oli inhottavaa aikaa. Loppujen lopuksi ketään ei irtisanottu, jotkut jäivät vapaaehtoisesti eläkkeelle. Kun olisin senkin ajan käyttänyt viisaammin ja elänyt täysillä.”

Työterveyslaitoksen koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel sanoo, että turhat pelot olisi opittava erottamaan oikeista. Kahvipöytäkauhistelut ja panikoiva uutisointi nostattavat yleistä hysteriaa. Monesti se tarttuu myös niihin, joilla todellista uhkaa ei ole.

Työ myös merkitsee eri ihmisille eri asioita: jotkut tekevät keikkaduunia, jotkut uraa, jotkut saa liikkeelle kutsumus, jotkut raha. Jotkut samastuvat firmoihinsa ja niitten logoihin, jotkut korostavat työn sisäistä luonnetta.

Myös eri-ikäiset ovat eri asemissa, 25-vuotias on vasta luomassa työidentiteettiään, kun 55-vuotias haikailee eläkeputkeen. On aivan eri asia joutua luopumaan keikasta kuin kutsumustyöstä. On eri asia joutua irtisanotuksi korkeasuhdanteen kuin laman aikana. Laskukautena hyväkin työntekijä voi joutua kilometritehtaalle. Kun jäät hyvänä aikana työttömäksi, se heittää sinuun varjon myös persoonana.

Viisas pomo tyynnyttää

”Työtoverini irtisanottiin, koska uusi pomo ei tullut hänen kanssaan juttuun. Ensin pomo järjesti, niin, ettei työtoverillani ollut töitä ja sitten hän antoi potkut, koska tämä ei ollut tehnyt töitä. Läksiäisissä työtoverini päähän laitettiin kukkaseppele ja kuohuviini virtasi. Se oli irvokasta.”

Saarelma-Thielin mielestä potkutkin voi antaa rakentavasti.

Paljolti on kyse myös pomon taidoista kaikille epämiellyttävässä tilanteessa Hyvä esimies osaa irtisanomisen hetkelläkin kehua alaistaan ja selittää irtisanomisen syyn. Kypsymättömiä ja huonosti asiansa osaavia pomoja kuitenkin valitettavasti löytyy.

Parhaimmillaan lama jopa voi tervehdyttää työilmapiiriä, Saarelma-Thiel pohtii. Aletaan miettiä, miten voidaan tehdä samat asiat järkevämmin. Ihminen selviää paremmin, mikäli hän pääsee vaikuttamaan muutokseen itse. Tämä pätee sekä jääjiin että lähtijöihin. Jos ihminen joutuu täysin ulkopuoliseksi, siitä seuraa usein syvä pettymys, voimattomuutta ja masennusta.

Pahimmillaan se saa ihmiset vetäytymään bunkkereihin. Saarelma-Thielin mukaan tämä on peräti suomalainen suhtautumistapa.

– Olemme ikävä kyllä kyräilevää kansaa.

Epähienoja kysymyksiä

”Menin joka aamu ratikkaan ja ajoin kolmosella koko kierroksen, olin laittautunut ja näyttelin että olen menossa töihin. Välillä olin puhuvinani kännykkään. Se oli niin surullista.”

Kun etelämaalainen kysyy miten voit, suomalainen kysyy mitä teet. Saarelma-Thielin mukaan elämme kulttuurissa, jossa ihminen määritellään työn kautta. Joka kerta joutuu vastaamaan: olen työtön, sain potkut, se on sama kuin kysyttäisiin lapsettomalta, onko lapsia, tai terminaalivaiheessa olevalta, mitä teet ensi kesänä.
Yhteiset riennot työssäkäyvien kanssa ovat loppuneet.

Kaverit valittavat pitkää päivää, huonoja työoloja, hankalia työtovereita ja kitulaita työmatkoja, eikä siihen pohdintaan voi enää osallistua.

– Työpaikka on myös usein se foorumi, missä voi toteuttaa omaa juttua. Pahin on tilanne, jos olet tehnyt työtä, jota rakastat, jos työpaikka on sinulle rakkaampi kuin koti ja lisäksi tunnet, että kaikki muu kuin työ on elämässä ajan hukkaa.

– Jos tunnistat nämä kaikki piirteet itsessäsi, voisi olla hyvä vähän katsella ympärilleen. Eikö mikään muu todellakaan merkitse mitään? Ja miksi ei?

Aikaa toipumiseen

”Vaimo valittaa, miksen siivoa, mutta voin kysyä ketä varten siivoaisin, kuka siitä piittaa, eihän ole varaa kutsua edes vieraita.”

Trauma ei laastaroidu hetkessä. Kyseessä on pitkä prosessi, jossa tarvitsee erityyppistä tukea eri vaiheissa.

Alussa suojaa sokki, ihminen ei oikein käsitä mitä on tapahtunut, hän hämmentynyt eikä kykene nielaisemaan kaikkea kerralla. Sitten seuraa usein syyttelyn vaihe, työnantaja saa kuulla kunniansa ja ne, jotka jäivät.
Seuraavaksi hidasta koostumista, kun ihminen alkaa etsiä uutta.

Kun surutyöskentely on ohitse, on aika hakea uutta työpaikkaa. Sitä ennen ihmisen on kuitenkin selvitettävä ainakin itselle mitä tapahtui ja miksi.

Saarelma-Thielin mielestä psykologisesti tärkeää on löytää hyvä selitys. Se on annettava läheisille, se on annettava ystäville ja tutuille. Viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa hakea uutta työpaikkaa, selitys on oltava.

Tärkeintä on miten tulkitsee asian itse! On mietittävä, kuinka paljon kyse oli omasta itsestäni kuinka paljon ulkoisista olosuhteista. Rehellinen tilanteen arviointi puhdistaa.

Mistä vertaisryhmä?

”Kestin monta kuukautta kiukuttelua. Sitten alkoi keittää. Eihän työn menettäminen voi tehdä ihmisestä infantiilia.”

Alkuvaiheessa läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja hienotunteisuutta. Sohvalla makaajaa voi patistella, hän on yhtä kaikki toipilas. Toisaalta mitä nopeammin arkirutiinit palaavat, sitä parempi. On hyvä pukeutua, nousta ylös, lähteä ulos ja tavata ihmisiä.

Jokainen suree myös omalla tavallaan. Sisäänpäinkääntyneet potevat haavaansa itsekseen, mutta ulospäinsuuntautuneet tarvitsevat yleisöä.

Läheiset jaksavat tukea tietyn aikaa mutta eivät loputtomasti. Potkut saaneen kannattaa myös miettiä, ketä kannattaa kuormittaa ja millä. Joukkoirtisanomisten aikana ei ole yhtään huono ajatus perustaa vertaisryhmää toisten saman kokeneitten kanssa.

Ylös ja eteenpäin

Olisi myös hyvä, että ihmisen elämä ei olisi vain yhden kortin varassa. Maisema muuttuu jos päätä vähän kääntää. Elämän tarkoitusta voi etsiä läheltä tai kaukaa. Lapset, lapsenlapset, naapurit, vapaaehtoistyö…

Myös suhteellisuudentaju auttaa, lamoja on koettu ennenkin, ihmiset ovat kokeneet sodan ja  selvinneet. Katse historiaan osoittaa, että jokaisella sukupolvella on ollut oma helvettinsä.

Kriisi voi olla tilaisuus aloittaa tyhjältä pöydältä. Nyt voisi olla aika aloittaa jotain aivan uutta, juuri sitä, mistä on aina haaveillut, mutta ei koskaan uskaltanut. Uudelleen koulutus, uusi harrastus,  irtiotto entisestä.

Saarelma-Thielin mukaan on ollut hienoa nähdä, kun ihmisen lamaannus vaihtuu tulevaisuuden visioiden hahmottamiseksi.

Kursivoidut lainaukset ovat juttua varten haastateltujen irtisanottujen kokemuksia.

Lue lisää potkuista selviämisestä.

Selviytymiskeinoja

  • Kirjoita ylös työn plussat ja miinukset: mitä työpaikallasi kaipaat, työyhteisöä vai itse työtä?
  • Pohdi, onko tilanteessasi mitään hyvää.
  • Mieti, mistä löydät uuden yhteisön.
  • Tunnista ja tarkenna elämän arvosi, irtaudu muiden odotuksista.
  • Etsi omat voimavarasi: missä olet parhaimmillasi.
  • Muistele, miten aikaisemmin jaksoit vaikeissa tilanteissa, mistä ja kenestä oli silloin apua.
  • Muuta tarvittaessa tavoitteitasi, mieti, mitä haaveita ja vaihtoehtoja on.
  • Näe elämääsi vaikean ajan yli, pidennä aikajännettä: miltä haluat elämäsi näyttävän kahden vuoden kuluttua.