Kerro masennuksesta lapselle

Isä ei lähdekään aamulla töihin ja on pyjamassa vielä, kun lapset palaavat koulusta. Hän ei jaksa kuunnella heidän iloista pulputustaan vaan vetäytyy makuuhuoneeseen ja sulkee oven. Lapset eivät syytä siitä itseään vaan toteavat, että se on sitä sen masennusta, ja ryhtyvät puuhaamaan välipalaa.

Tämä on lastenpsykiatri Tytti Solantauksen tavoite. Lapselle pitäisi kertoa aikuisen masennuksesta, jottei lapsi syyllistä itseään.

– Jo hyvin pienet lapset huomaavat muutoksen vanhemmassa. Jos sitä ei selitetä, lapsi kokee, että syy on hänessä, Solantaus korostaa.

Ihan helppoa puhuminen ei kuitenkaan ole, vaan se vaatii usein kypsyttelyä. Hankalaksi puhumisen tekee sairastumisen aiheuttama järkytys, joka koskee myös lähipiiriä. Seurauksena on vuori huolia. Mielenterveyden häiriöön liittyy ihmisten mielissä myös häpeää. Se voidaan kokea vähemmän oikeana tautina kuin esimerkiksi syöpä, vaikka mieli sairastuu ja toipuu siinä missä ruumiskin.

Mielen sairautta on myös vaikea pukea sanoiksi. Masennusta, yleisintä mielenterveyden häiriötä, kuvataan tyhjyydeksi, jossa ei ole iloa eikä surua. Miksi sitten tyhjyys saa vanhemman ärtyneeksi ja itkuiseksi? Kaikkia väsyttää, mutta miten voi olla niin uupunut, että leikkaa kengännauhansa pois, kun ei jaksa solmia niitä?

Moni päätyykin kätkemään sairauden ja puhuu vain epämääräisesti väsymyksestä. Pelätään juoruja ja yritetään säästää lapsia. Vaikeneminen voi kuitenkin rasittaa lasta enemmän, koska vanhemman voinnin vaihtelut vaikuttavat häneenkin.

Ikä ei suojaa lasta

Lapsuuden kokemus voi jäädä osaksi kehittyvää identiteettiä ja heittää varjon aikuisikään asti. Emme ole suojassa missään elämänvaiheessa. Esimerkiksi vauva kehittyy vuorovaikutuksessa läheisten kanssa. Jos sitä on liian vähän eikä aikuinen vastaa pitkään aikaan hymyllä vauvan tekemään aloitteeseen, vauva saattaa reagoida sulkeutumalla itsekin.

– Pitkäaikainen kontaktia vaille jääminen vaikuttaa myös vauvan aivojen hermoratojen kehitykseen. Lohdullista kuitenkin on, että vauvat kurovat kehityksen kiinni tilanteen korjaantuessa.

Koulun aloittava lapsi taas astuu uuteen maailmaan, ja koulutien pitäisi lähteä eteenpäin hyvissä merkeissä. Sama koskee murrosikää: jos vanhempi on kovin sairas, nuori voi jäädä kotiin tai häntä näkyy vain suurimmissa mutkissa, jolloin hänen itsenäistymiskehityksensä saattaa kärsiä.

– Pahinta on, jos vaikea kotitilanne jatkuu läpi lapsuuden. Vanhemmat eivät saa apua ja ongelma jää piiloon, Tytti Solantaus sanoo.

Omin sanoin

Solantaus huomauttaa, että vanhempien pitäisi ottaa itse aloite eikä odottaa, että lapsi kysyy. Puhumalla vanhempi osoittaa ottavansa vastuun taudistaan, kun kertoo käyvänsä hoidossa, syövänsä lääkkeitä ja huolehtivansa itsestään.

– Monet psyykkiset häiriöt vaikuttavat kykyyn kontrolloida impulsseja, ja vahvat tunteet purkautuvat suoraan. Silloin ei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, Tytti Solantaus muistuttaa.

Vaikka purkaukselle ei voi mitään, sen jälkeen voi selittää miksi niin kävi: Itkin, koska itketti, enkä siksi, että toit huonon todistuksen. Mielenterveyden häiriön diagnoosi ei ole tärkein, vaan sen vaikutus arkiseen käyttäytymiseen.

– Tämän takia sairas vanhempi on paras kertomaan taudista lapselle: hän voi selittää heti käytöksensä. Asiantuntijan antama tieto taas voi jäädä etäiseksi: ”Depressio on mielenterveyden häiriö, johon kuuluu väsymystä, kiukkua ja ruokahalun muutoksia”, Solantaus vertaa.

Hän kuvailee sairauden ymmärtämistä koko perheen yhteiseksi matkaksi. Ammattilaiset voivat auttaa vanhempaa puhumaan mutta eivät puhua hänen puolestaan. Poikkeus on vain psykoosi tai muu äkillinen häiriö, joka valtaa vanhemman maailman kokonaan. Silloinkaan ei saa jättää lasta yksin miettimään vanhemman sairautta.

– Puhumisen tarkoitus on lähentää vanhempaa ja lasta. Pelkkä tieto voi olla jopa vahingoksi, hän huomauttaa. Puhuminen myös auttaa saamaan selkoa sekavaan tilanteeseen. Lapset nostavat vanhemmista esiin voimavaroja, jotka voivat osoittaa tien tervehtymiseen.

Vanhemmuus ei häviä

Tytti Solantaus on huomannut, että hyvinkin sairaat vanhemmat kantavat huolta lapsista. He ymmärtävät, että lasten elämä on kapeutunut, mutta eivät ota huoltaan esille, koska pelkäävät menettävänsä lapset.

Psyykkisesti sairaat vanhemmat syyllistyvät jo huolesta, jota lastensuojelu tuntee heidän lapsistaan. He tuntevat etteivät kykene vanhemmuuteen entiseen tapaan mutta eivät uskalla kertoa jaksamattomuudestaan. Kyse ei olekaan vanhemmuuden rappiosta, vaan sairaus verottaa vanhemman ihmissuhdetaitoja. Jos silloin moititaan ja sanotaan, ettei noin saa toimia, vanhempi vain vetäytyy.

– Lastensuojelulain mukaan lapset pitää ottaa huomioon, jos vanhempi on hoidossa mielenterveyssyistä. Vanhemmat, vaatikaa sitä, Tytti Solantaus kannustaa.

Muut aikuiset tueksi

Lapsen suhteet perheen ulkopuolelle korostuvat, kun vanhemmalla on mielenterveyshäiriö.

– Hyvin kehittyvien lasten perheissä on puhuttu auki vanhemman sairaus. Ymmärrys onkin kaiken pohja.

Sen lisäksi lapsi tarvitsee sosiaalista elämää kodin ulkopuolella. Hänen on tärkeä tuntea kuuluvansa kouluun tai päivähoitoon, johon menee mielellään. Siellä hän saa ystäviä ja iloa, jos kotona on ilotonta. Jaksamisen puute näkyy ensimmäiseksi perheen sosiaalisessa elämässä – eristäydytään ja lapsi eristäytyy mukana. Häntä ei jakseta viedä harrastuksiin, eivätkä vanhemmat jaksa käydä vanhempainilloissa.

– Silti lapsia pitäisi kannustaa menemään, harrastamaan ja kutsumaan kavereita, Tytti Solantaus kehottaa.

Lapsi tarvitsee ympärilleen myös aikuisia, joihin turvautua. Heidän pitäisi olla herkkiä huomaamaan lapsen avun tarve. Jos vaikka läksyt jäävät tekemättä ja lapsi myöhästelee, opettaja voisi jutella mahdollisuudesta, että kotona on sattunut jotakin. Lapsen ongelmiin on etsittävä ratkaisuja kodin ja oppilashuollon kanssa. Mutta avoimesti, sillä vanhemman on koettava, että häntä ymmärretään.

Selitä ja rauhoita

• Kerro miksi käytöksesi on muuttunut. Käytä omia sanoja ja kuvaile tilaasi lapsen iän mukaisesti: ”Äidillä on unitauti tai itkutauti. Sen takia väsyttää ja itkettää, ja siksi raivostun välillä turhasta.”
• Mainitse myös, että käyt hoidossa ja syöt lääkkeitä. Osoita lapselle, että pidät itsestäsi huolta.
• Kannusta lasta kertomaan aina, kun hän huolestuu, ja kysymään, kun hänellä on kysyttävää.