Vampyyrisarjat ja -leffat vetoavat ihmisiin ympäri maailman, joten niissä on pakko olla jotain hyvin vangitsevaa.
Veren makua elämäänsä saa nyt helposti. Tuntuu että televisiosarjat ja elokuvat vilisevät vampyyreja, kuten True Blood ja Twilight. Vampyyrien valtakunnassa on virrannut paljon verta sen jälkeen, kun irlantilaiskirjailija Bram Stoker loi Dracula-hahmonsa 1800-luvun lopulla. Uusinta vampyyriboomia tutkineet ovat havainneet, että nämä verenhimoiset otukset vetoavat erityisesti nuoreen yleisöön ja naisiin.
Populaarikulttuurin tutkija Outi Hakola päätyi väitöskirjassaan penkomaan vampyyrien viehätystä.
— Vampyyrit antavat samastumiskohteita ja ryhmään kuulumisen elämyksiä. Ja niistä kertovissa elokuvissa puhutaan seksistä, väkivallasta, kuolemasta, hyvästä ja pahasta. Elämän suuria kysymyksiä on usein helpompi miettiä elokuvan kautta kuin muiden kanssa puhuen, Hakola tiivistää.
Himo vie neitsyen turmioon
Psykologi Mikael Saarisen mielestä syy vampyyrien suosioon löytyy piilotajunnastamme. Siellä taistelevat keskenään sallittu ja kielletty, vieteille antautumisen halu ja yritykset tukahduttaa se.
Vampyyritarinoissa seksiä ja erotiikkaa on paljon, mutta suhteissa eletään veitsen terällä. Koko ajan pitää pelätä, tekeekö vastustamattoman vetovoimainen vampyyri pahaa vai ei.
— Jos teinit yrittävät harrastaa seksiä, todennäköisesti tulee joku ja tappaa. Tämä ei ole uutta, sillä sama opetus on vaikkapa Grimmin veljesten sadussa Hannusta ja Kertusta: jos maistat kiellettyä hedelmää, joudut uuniin, Saarinen selittää.
Viesti siis on, että seksi vie turmioon. Tämä näkyy tarinoissa muutenkin symbolisella tasolla.
— Vanhat vampyyrit purivat kaulavaltimoon, siis kaulaan, joka on ihmisen haavoittuvin kohta. Moderni vampyyri puree myös reisivaltimoon, jotta väkivallan seksuaalinen luonne tulisi varmasti selväksi, Saarinen selittää.
Ja kun saadaan veri virtaamaan, ollaan toisessa vampyyrimaailman perusasiassa.
— Neitsyyden kimpussahan vampyyrit ovat aina hääränneet, Saarinen sanoo.
Saako pahan tappaa?
Vampyyrien esi-isän Draculan hirviömäisyys oli ilmeistä. Oman lisänsä siihen antoi se, että hänen nimensä tarkoittaa paholaisen ja lohikäärmeen poikaa.
Usein verenimijät olivat myös syntipukkeja. Heihin ladattiin piirteitä, jotka eivät omana aikanaan olleet hyväksyttäviä.
Modernia vampyyrinuorukaista ei helposti ihmisestä erota. Nykyvampyyreillä on myös inhimillisiä, tunnistettavia tunteita. Outi Hakola huomasi vampyyrien muuttuneen tunteellisemmiksi.
Tarinoiden kiehtovuus perustuukin siihen, että niiden roolit tarjoavat samastumiskohteita moneen makuun. Uudenlaista vampyyrielokuvaa katsova voi samastumalla kivasti vähän rikkoa yhteiskunnan normeja.
Elokuvanteatterin pimeydessä pääsee salaa mielessään kokeilemaan, minkälaista olisi olla arveluttava ja seksuaalisesti hurja verenimijä. Vampyyria vastaan taisteleva sankari puolestaan tarjoaa hyvänolontunteen, kun asiat saadaan hänen avullaan taas raiteilleen. Ja uhriin samastumalla voi leikisti vähän pelätä.
Vaikka vampyyritarinoissa moraali joustaa, niissä otetaan myös moraalista kantaa.
Moraalisen pohdinnan aihe on myös kuolema. Vampyyrielokuvissa puntaroidaan usein, onko elämä tosiaan meidän hallinnassamme ja miten se pitäisi määritellä.
Lääketieteen kehittyessä yhä pitemmälle kysellään muun muassa, missä oikeastaan kulkee elämän ja kuoleman raja. Niin päädytään pohtimaan, onko kuolema tosiaan vain ruumiillinen asia ja mikä merkitys ihmisellä voi tekojensa kautta olla vielä kuolemansa jälkeen.
Vampyyrielokuvat ovat yhä väkivaltaisempia, mutta ristiriitaisesti, sillä väkivaltaa paheksutaankin.
— Sata vuotta sitten vampyyrin tappaminen tarinassa oli oikeutettua. Tappo myös näytettiin aina elokuvan lopussa. Niin todistettiin katsojalle, että paha kuoli. Vampyyrin uhrin kuolemaa taas ei näytetty, Outi Hakola kertoo.
Toki vampyyri kuolee uusissakin elokuvissa, ja yleensä erittäin väkivaltaisesti. Tähän tuntuu kuitenkin sisältyvän viesti: nähkää nyt, ei se sankarikaan ole täysin puhtoinen, kun tuollaista tekee.
Lue lisää: Kannattaako kauhuleffoja katsella?
