Rakastunut ei välitä rahasta. Myöhemmin siitä voi tulla parisuhteessa kiristämisen ja vallankäytön väline. Rahariidat ja saituuden kierteen voi katkaista tietoisesti.

”Avioliiton alkuvuosina emme erityisesti käsitelleet raha-asioita. Olimme molemmat työelämässä ja rahaa riitti. En voinut todellakaan kuvitella, että jonain päivänä taistelisin rahasta.”

Parisuhteissa ei paljon rahasta puhuta. Jos puhutaan, siitä riidellään.

Psykologi Tuomo Tikkasen mukaan kolmanneksi yleisin eron aihe mustasukkaisuuden ja alkoholin jälkeen on juuri raha. Se otetaan esille, kun rakkaus loppuu. Raha on tehokas ase, jolla voi sanella ehtoja.

Usein raha vaikuttava vaivihkaa. Puolisot tiedostavat sen olemassaolon, mutta siitä ei hienotunteisuussyistä puhuta ääneen.

Kun häveliäisyyden verho riitojen tullessa repeää, talousasiat nousevat esiin. Kuinka paljon sekin kaukomatka vei rahaa ja kumpi sen maksoi!

Rakastunut haluaa vain antaa

Rakastunut haluaa antaa rakkaalleen kaikkea sellaista, josta tietää tämän pitävän. Rakastunut tai rakastava suvaitsee erilaisia mielihaluja. ”Vaikka en itse välitäkään koruista, ostan sinulle niitä mielelläni.”

Toiset ovat luonnostaan anteliaita. Heille antaminen on helppoa.

– Antaminen on iloinen asia, sillä se on jakamista, Tuomo Tikkanen sanoo.

Myös antaja saa: elämäniloa, voimaa, riemua ja hienoja hetkiä.

Aina motiivit eivät ole puhtaat. Antamalla voi myös sitoa, vaatia vastapalvelusta ja saattaa toisen kiitollisuuden velkaan. Pelisäännöt ovat kuin veteen piirretty viiva. Hyväntahtoisen antajan ele saatetaan myös käsittää väärin ja tulkita leveilyksi.

Katkaise saituuden ketju

Maria Jotunin Huojuvassa talossa Eero lupasi puolisolleen Lealle lahjan ja tämä ilahtui. Kun Lea avasi lahjapaperin, sisältä paljastui Eeron omia käyntikortteja. Eero vilautti antamisen mahdollisuutta, mutta veti sen sitten takaisin. Lean silmiin tulvahtivat harmin ja nöyryytyksen kyyneleet.

– Huono antaja on kasvanut olosuhteissa, jossa antamista ei ole voinut oppia. Hän ei ole itse saanut lahjoja eikä osaa antaa niitä, Tikkanen sanoo.

Saiturin mielestä toiselle annettu on itseltä pois.

– Lapsi joutuu oppimaan antamisen ja saamisen jo varhain. Sen vaikeus tai helppous periytyy samalla lailla kuin koskettamisen helppous tai vaikeus.

Pahan ketjun voi kuitenkin katkaista tietoisesti. Kaikki väkivaltaisessa perheessä kasvaneet eivät lyö lapsiaan. Osa oppii välttämään väkivaltaa, koska on kärsinyt siitä itse. Eivätkä kaikki lapsena köyhät ole aikuisina saitureita.

Kun toinen ei ansaitse mitään

”Riita rahasta kärjistyi vasta erotessamme. Mieheni oli erittäin hyvätuloinen ja minä puolestani pätkätyöläinen ja sairas. Lapset jäivät minulle, mutta meillä oli yhteishuoltajuus.

Lasten harrastuksiin hän ei rahaa antanut ja tyttäreni joutui lopettamaan rakkaan ratsastuksen, koska isällä ’ei ollut siihen varaa’. Oli myös tilanteita, jolloin jouduin anelemaan häneltä paria kymmentä euroa viikonloppuruokaan.”

Rahalla voi saada toisen polvilleen, jos vain toinen puolisoista ansaitsee. Jos toinen jatkuvasti sanoo toiselle, ettei tämä tarvitse haluamaansa, kannattaa pysähtyä miettimään, mistä on kyse. Mitä puoliso yrittää saituudellaan kertoa?

– Olisiko kyseessä viesti rakkauden loppumisesta? Niin, että se mikä tuottaa sinulle mielihyvää, ei tuota sitä minulle. Että minä en pidä lainkaan siitä, mistä sinä pidät. Avioerossa taloudellinen kostaminen laajenee usein lapsiin, Tuomo Tikkanen sanoo.

Toisen viestit kannattaa kuitenkin tulkita huolella. Joskus kyse on kommunikaatioeroista. Puhumaton voi rakentaa puolisolleen talon, mutta puoliso ei aina osaa arvostaa tällaista kieltä.

On myös tärkeää huomata, että säästeliäisyys on eri asia kuin saituus.

– On ihmisiä, jotka ovat säästäväisiä mutta silti anteliaita. Sitten on ihmisiä, jotka tuhlaavat itseensä, mutta ovat toisille kitupiikkejä, Tikkanen pohtii.

Tikkanen uskoo, että syvään juurtuneesta saituudesta ei hevin opi pois myöhemminkään.

– Jos ihminen ei opi antamista 25 ensimmäisenä vuotena, hän ei opi sitä koskaan.

Asiantuntija Psykologiliiton puheenjohtaja, psykologi Tuomo Tikkanen

Lue lisää rahariidoista.

Kuva iStockphoto
Kuva iStockphoto

5 vaaranmerkkiä ja 10 askelta kohti parempaa oloa.

  1. KIUKKUISUUS Jatkuva ärtymyksen tunne, erityisesti pinnan palaminen kotona. Tavallisia ovat myös yllättävät ja voimakkaat tunteenpurkaukset. Tunnelma on kireä eikä mikään naurata.
  2. STRESSIOIREET Päänsäryt ja selkäkivut lisääntyvät, sydän hakkaa, vatsa oireilee ja unihäiriöt piinaavat. Sosiaalinen elämä ei kiinnosta. Mieli tekee makeaa ja vain alkoholi antaa rentoutusta.
  3. JATKUVA VÄSYMYS Uni ei virkistä. Jatkuva väsymys, nukahtamisvaikeudet ja keskellä yötä heräily voivat olla merkkejä uupumuksesta tai masennuksesta. Iltaisin tekee mieli vain vajota sohvalle.
  4. MIELIALAN LASKU Suhtaudutko asioihin yhä useammin kielteisesti? Onko töissä kivaa? Menetkö mielelläsi töihin? Saatko aikaan sen, mitä pitääkin? Jaksatko liikkua tai harrastaa töiden jälkeen? Vai huomaatko miettiväsi murheita ja kokevasi itsesi entistä huonommaksi.
  5. TYÖ EI KIINNOSTA Et jaksa enää innostua mistään eikä luovuus kuki. Asenne työtä ja itseä kohtaan muuttuu kyyniseksi. Työ alkaa tuntua turhalta tai mahdottomalta.

10 askelta ylös uupumuksesta

  1. ARVIO TILANNE: Pysähdy. Mieti, mistä tilanne johtuu. Mitä tästä seuraa, jos jatkat näin? Voitko tehdä jotain toisin? Voitko ottaa aikalisän?
  2. ETSI APUA: Kuka tai mikä voisi auttaa sinua? Voitko keskustella esimiehen kanssa? Miten työt voisi organisoida? Auttaisiko työterveyshuolto?
  3. OTA LUPA LEVÄTÄ: Jokaisessa päivässä tulisi olla hetkiä rentoutumiselle. Osaatko antaa asioiden vain olla? Jos työssä on tiukkaa, vapaa-ajan olisi hyvä olla ohjelmoimatonta.
  4. MÄÄRITTELE ARVOSI: Mieti ja kirjoita paperille, mikä Sinulle on elämässä tärkeää? Mille asioille haluat antaa aikaasi ja uhrata voimiasi? Mistä haluaisit, että Sinut muistetaan?
  5. HUOMAA TOIMINTASI: Osaatko kieltäytyä ylitöistä vai uhraudutko aina? Tunnetko syyllisyyttä, jos pidät puolesi?
  6. KIITÄ ITSEÄSI: Kun lähdet töistä, tee kerrankin lista kaikesta siitä, mitä olet saanut päivän mittaan aikaan. Kiitä itseäsi! Muista, että vähempikin riittää.
  7. KERÄÄ OIVALLUKSET: Ota talteen kultajyvät eli onnistumiset matkan varrelta. Mikä on toiminut ja miksi?
  8. KOKEILE MUUTOSTA: Etsi eri toimintamalleja. Yritä toimia hiukan toisin. Sekin on osa muutosta, että hyväksyt sen, ettet aina pysty etkä onnistu.
  9. HYVÄKSY LEMPEÄSTI: Myötätuntoa voi harjoittaa itseäänkin kohtaan. Muista kuitenkin, että asenteesi toisiin vaikuttaa siihen, miten itseesi suhtaudut.
  10. PYSY NYKYHETKESSÄ: Harjoittele tuomaan ajatukset nykyhetkeen. Päästä irti menneistä ja tulevista, sillä nyt kaikki saattaa olla aivan hyvin. Tällä minuutilla ei ole mitään hätää.

Asiantuntija: kuntoutuspsykologi Heli Nurmi, Härmän Kuntoutus oy.

Barbie-näyttelyn tulo Kansallismuseoon on herättänyt hirveästi muistoja ja keskustelua.

Minulle Barbeista tulee mieleen isä. Kerran 60-luvulla, kun olin pikku tyttö, isä oli Pariisissa työmatkalla ja lähetti sieltä kiiltävän postikortin minulle. Tärkein lause oli tämä: ”Menen huomenna katsomaan Barbien vaatteita.”

Isä oli ajatellut minua siellä Eiffel-tornin juurella. Isä tiesi, mikä minua kiinnostaa. Hienosti sanottuna: koin tulleeni nähdyksi.

Nyt olen 56-vuotias, enkä käännä Barbeille selkääni, vaikka niitä kuinka kritisoitaisiin.

Mitäs pahaa niissä Barbeissa taas olikaan? Entä mitä hyvää?

Onneksi feministikavereiden kanssa on helppo puhua barbeista. Hannele Harjunen on yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Hän sanoo heti, että barbit ovat klassinen esimerkki niin sanotun epärealistisen naisvartaloihanteen pönkittämisestä. Vaikutteitahan saadaan populaarikulttuurin kuvastosta, johon kuuluvat myös muoti, mallit ja elokuvatähdet.

Mutta. Barbie on ollut myös parantamassa naisten ja tyttöjen asemaa. Se sai heti rooleja, jotka eivät olleet tytöille tyypillisiä, olihan se astronautti ja presidenttiehdokaskin jo kymmeniä vuosia sitten.

Sitä paitsi oikeasti tytöt ovat toimijoita, jotka leikkivät barbeilla ihan mitä huvittaa, eivätkä pysy tarjotuissa rooleissa. Hannelen Barbie oli Ursula, asianajaja, joka harrasti ampumista.

”Minähän rakastin Barbeja”, hän sanoo.

Vanha ystäväni Leena-Maija Rossi on sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa. Hän sanoo, että Barbiet ovat todella ristiriitainen juttu naisen elämässä. Niinpä.

Hämmentävää, että tytöille on tuotettu leluksi aikuinen nainen. Ja sitten lelun mahdoton ruumiinkuva on alkanut edustaa aikuisille naisille ihannetta.

Mutta. Ehkä Barbien kroppa on niin älyttömän karrikoitu, että sen ohittaa saamatta mitään ”ruumisvaatimuksia”. Lapsena Barbien käsittämättömälle vyötärölle naurettiin, sanoo Leena-Maija.

En minä halunnut näyttää barbilta. Kun nyt hypistelin isän Pariisista tuomaa Barbien iltapukua, yllätyin. Tajusin, että 2000-luvun alussa, kun pääsin Linnan juhliin, olin teettänyt itselleni saman mallisen puvun.

Barbie-leikeissä sai täysillä nauttia vaatteiden yliampuvasta estetiikasta, sanoo Leena-Maija. Hänen räätälimummunsa teki barbeille vaatteita ja selvisi pienistä saumoista helposti.

Meillä molemmilla oli myös musta barbi. Olihan sitä moninaisuutta. ”Lapsikin ymmärsi, ettei kauneusihanteen tarvitse olla valkoinen”, sanoo Leena-Maija.

Barbien aikuisuus on mainio pointti. Vauvanuket vasta sitovatkin tytöt tiettyyn rooliin. Aikuista naista ei ole pakko hoivata. Päinvastoin.

Facebookissa Kasia Babisin sarjakuvaan tuli satoja kommentteja, joissa muistellaan leikkejä. Barbeilla on sodittu, niitä on pudotettu portailta (turistit tippuivat kalliolta), hirtetty rikoksista, haudattu kompostiin, josta ne nousivat zombeina, pehmoeläimet ovat raadelleen niitä... Ja tietysti Barbeilla on ollut villiä seksiä.

Minulta löytyy Barbien irtopää, jolle on kuulakärkikynällä tehty Kissanaisen naamio.

Pyssyleikkejä paheksutaan. Barbileikkien väkivaltaisuutta ei ole edes huomattu. Se vähän hymyilyttää.