Aivokemian lisäksi mielen sairastumiseen vaikuttavat pettymykset ja vastoinkäymiset. Kysyimme kolmelta asiantuntijalta, miksi toisen mieli särkyy helpommin kuin toisen?

Neurotieteen professori Eero Castrén:

"Aivojen kehittyminen on sikiöajasta lähtien kuin talon rakentamista.  Jos jokin osa, rakennuspalikka jää pois tai särkyy kovassa kulutuksessa, se pitää jotenkin korvata. Puuttuvan osan tärkeydestä riippuu, miten hyvä tai huono valmiista rakennelmasta tulee. Pahimmassa tapauksessa romahtaa koko rakennus, tai ihmisen mieli.

Kun mieli järkkyy, aivot eivät toimi tarkoituksenmukaisella tavalla. Jossain kehityksen vaiheessa on tapahtunut jotain, minkä seurauksena hermoverkko toimii henkisesti raskaissa tilanteissa huonosti. Kehityshäiriö yhdessä ympäristötekijöiden ja perimän kanssa altistaa sairastumiselle jossain myöhemmän elämän vaiheessa.

Sairastumisen aivoissa aiheuttamat rakenteelliset muutokset ovat melko epämääräisiä. Ainakaan vielä aivojen kuvantamisen perusteella ei voida tehdä masennus- tai skitsofreniadiagnoosia. Ei siis voida pelkän kuvantamisen perusteella sanoa, että tietty prosentti ihmisistä olisi masentuneita tietämättään, koska aivokuvat niin väittävät. Mielen sairauksia ei voida mitata kuten verenpainetta.

Masennuksen ajatellaan yleensä johtuvan aivokemian epätasapainosta ja välittäjäaine serotoniinin puutteesta. Tilannetta pyritään korjaamaan serotoniinilääkkeellä. Itse en usko siihen, että kysymys olisi tällaisesta kemiallisesta puutoksesta, vaan jostain, mikä liittyy aivojen rakenteeseen. Tutkimuksissamme olemme päätyneet siihen, että välittäjäaineisiin vaikuttavat lääkkeet jollain tavoin korjaavat hermoston rakennetta. Ei kuitenkaan niin, että osia rakennettaisiin alusta asti uudelleen.

Masennuslääkkeiden vaikutus voi olla paljon laajempi kuin vielä tiedetään. Ehkä masennuksesta toipuminen merkitseekin parantuvaa kykyä ottaa vastaan edullisia vaikutuksia ympäristöstä, esimerkiksi terapiasta.

Terapian ja lääkityksen tulisi tukea toisiaan mieluiten hoidon alusta asti. En ajattele terapiaa välttämättä perinteisessä mielessä, vaan sen pitäisi mielestäni sisältää myös esimerkiksi liikuntaa: mieluummin keskustelua terapeutin kanssa luonnonvalossa sauvakävellen kuin sohvalla maaten. Liikunnan ja valon nimittäin tiedetään olevan hyviä lääkkeitä keskivaikeassa masennuksessa.

Aivoja ymmärretään toistaiseksi varsin vähän. Ei ymmärretä, miten ne toimivat kokonaisuutena, samaan tapaan kuin ymmärretään, miten verenkierto toimii. Perimän vaikutuksesta, aivojen sähköisistä ilmiöistä ja muista yksityiskohdista tietoa on valtavasti, mutta vielä ne eivät muodosta kokonaiskuvaa. Jos sellainen onnistuttaisiin laatimaan, pystyttäisiin ehkä suunnittelemaan esimerkiksi hoitoja nykyistä paljon rationaalisemmin. Ja ymmärrettäisiin monipuolisesti, mitä mielen ongelmat pohjimmiltaan ovat."

Psykiatrian professori Jyrki Korkeila:

"Masennus tai skitsofrenia ei koskaan tule yllättäen, vaan sairastumista edeltää jopa vuosien mittainen ennakoiva vaihe. Masennukselle voi altistaa esimerkiksi lapsuusajan trauma, joka häiritsee  stressihormoniakselin toimintaa.

Stressihormoniakseli tarkoittaa hypotalamuksen, aivolisäkkeen ja lisämunuaisten kuorikerroksen yhteistoimintaa, johon tiettyjen hormonien, kuten kortisolin ja adrenaliinin säännelty erittyminen liittyy.

Tästä toimintahäiriöstä seuraa, että myös stresssinhallintakeinot kehittyvät puutteellisesti. Kun myöhemmin tapahtuu jotain, mikä koettelee tätä heikoksi jäänyttä kohtaa, tulee esimerkiksi raskaita menetyksiä tai vaikeuksia ihmissuhteissa, lopulta jokin ulkopuolisen mielestä mitätön syy voi saada masennuksen puhkeamaan.

Myös temperamentilla, synnynnäisellä valmiudella säädellä tunteita ja olla kontaktissa toisiin, on osuutensa masennusalttiuteen. Ulospäin suuntautuvalla masennusalttius on vähäisempi kuin sulkeutuneella ja aralla.

Tätä nykyä masennustutkimus suuntautuu muun muassa siihen, miten stressihormonitasapaino vaikuttaa  mieleen ja ruumiiseen. Kun tästä kertyy tietoa, aletaan ymmärtää, miksi masennus johtaa ruumiillisiin sairauksiin. Kehitteillä on myös uudentyyppisiä masennuslääkkeitä, jotka vaikuttavat stressihormonitasapainoon ja normalisoivat sitä. Uusi tutkimus antaa todennäköisesi tietoa myös siitä, miksi masennus sairastavan sisäinen kello menee sekaisin ja seurauksena on todella vaikeaakin unettomuutta.

Nykynäkemyksen mukaan masennukseen voi siis sairastua myös ilman perinnöllistä alttiutta. Skitsofreniaan sairastumisen selkein syy sitä vastoin on perimässä ja siinä, miten aivojen kehitys on toteutunut.  Sairastumisalttiuden saa aikaan useiden geenien yhdistelmä.  Tämä alttius säätää kynnystä, joka täytyy ylittää, jotta tasapaino häiriytyy ja sairauteen johtava prosessi lähtee käyntiin.

Sairaudelle altistavat myös äidin raskauden aikaiset virusinfektiot ja stressi, sekä vaikea synnytys, jossa lapsi kärsii hapenpuutteesta. Muita riskitekijöitä ovat etenkin esimurrosiän, ilmeisesti myös ensimmäisten elinvuosien traumakokemukset, kuten vakava laiminlyönti tai pahoinpitely. Sairauden puhkeamiseen tarvitaan yleensä vaikean elämäntilanteen, taustatekijöiden ja perimän vuorovaikutus.

Periaatteessa tosin yksistään äärimmäinen, pitkään jatkuva stressi saattaisi vahingoittaa aivoja ja laukaista skitsofrenian. Koska altistavia geenejä voi olla jopa satoja, aivan varmaa tämä ei ole.  

Ilman taustatekijöitä skitsofrenian tiedetään voivan puhjeta rankan päihteiden käytön seurauksena.  Kannabiksen säännöllinen polttaminen ennen 18 ikävuotta lisää riskiä huimasti. Syitä ja seurauksia on kuitenkin hankala erottaa toisistaan, koska skitsofrenialle alttiit polttavat kannabista enemmän kuin muut.

Oireet, todellisuudentajun hämärtyminen ja harhat, lisääntyvät vähitellen. Lopullinen laukaiseva tekijä saattaa olla esimerkiksi ihmissuhdekonflikti. Ensioireista sairauden puhkeamiseen menee keskimäärin viisi vuotta.

Tulevaisuudessa skitsofrenia voidaan ehkä diagnosoida aivojen kuvantamistutkimuksella, kun sen tuloksia tarkastellaan yhdessä potilaan esitietojen ja haastattelun kanssa. Tämä auttaisi uudentyyppisten lääkkeiden kehittämisessä."

Psykoanalyytikko Marja-Liisa Eloranta:

"Masennukseen ja skitsofreniaan sairastumiseen on fyysisten lisäksi myös psyykkisiä syitä. Näitä ovat erilaiset elämän pettymykset ja vastoinkäymiset. Todella suuret pettymykset sairastuttavat kenet tahansa, mutta miksi vain jotkut sairastuvat pieniltäkin vaikuttavien vastoinkäymisten nujertamina? Muun muassa sitä psykoanalyysissa tutkitaan.

Vastaus löytyy siitä, että jokin määrätynlainen pettymys voi saada erityismerkityksen  ihmisen historiassa. Vastoinkäymisten katsotaan siis suhteutuvan aiempiin vaikeisiin kokemuksiin ja varhaisen vuorovaikutuksen puutteisiin. Kun esimerkiksi puoliso kuolee, esiin saattaa tiedostamatta nousta tunnemuisto ja hylkäämisen kokemus, joka liittyy joskus aiemmin läheisen ihmisen kuolemaan herättämiin tunteisiin.

Sairastumisalttius on suurempi myös niillä, joiden kyvyt ovat jääneet vähäisiksi elämän varhaisvaiheissa koetun turvattomuuden takia. Elämä kolhii heitä herkemmin kuin muita.

Aivotutkimus vahvistaa käsityksiä, jotka ovat aina vaikuttaneet psykoanalyysin piirissä. Se muun muassa omasta näkökulmastaan todistaa, että varhaiset ihmissuhteet ja varsinkin äitisuhde määrittävät pitkälti sitä, minkälaiseksi ihmisen mieli kehittyy. Äidin ja vauvan kiinteästä vuorovaikutuksesta kertoo muun muassa se, että kun äidin sormeen sattuu, myös vauvan aivojen kipukeskus aktivoituu. Tämä on todettu vauvojen aivoja kuvantamalla. Näyttöä on myös siitä, että imettämistapahtuma vahvistaa erilaisia tunnelatauksia ja lisää hermosolujen välisiä yhteyksiä.

Eri tieteenalojen näkemykset tukevat toisiaan eikä ole syytä väitellä, missä koulukunnassa ollaan oikeassa. Kaikkien tutkimustulokset täydentävät toisiaan.

Skitsofreniassa psykoanalyysi ei ole ensisijainen hoitomuoto, vaikka sitäkin sairastavat hyötyvät omaan mieleen tutustumisesta. Psykoanalyysissä he saattavat löytää vastauksen siihen, miksi mieli on joutunut kieltämään todellisuuden niin täydellisesti, että todellisuudentaju lopulta pettää.

Psykoanalyysissa lähdetään tyhjästä tilanteesta ja yksittäisestä ihmisestä. Analyytikko ei koskaan voi olla varma siitä, mihin potilaan kanssa päädytään, sillä syitä mielen järkkymiseen on yhtä paljon kuin potilaitakin. Ihmismieli on pitkän evoluution tulos. Siksi se on loputtoman monimutkainen ja altis lukemattomille erilaisille häiriöille."

 

Vierailija

Miksi mieli järkkyy?

Hyvä artikkeli tärkeästä aiheesta! "Aivojen kehittyminen on sikiöajasta lähtien kuin talon rakentamista. Puuttuvan osan tärkeydestä riippuu miten hyvä tai huono rakennelmasta tulee. Pahimmassa tapauksessa romahtaa koko rakennus, tai ihmisen mieli." ( Eero Castren ) Eri tieteen alojen näkemykset varhaisen kehityksen merkityksestä tukevat toisiaan tämän ikävaiheen kokonaisvaltaisesta merkityksestä ihmisen mielen rakentumisessa. Eli varhaiset vuodet (1-3) voitaneen nähdä rakennuksen kivijalkana...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock

Kun lähellä tapahtuu kauheita, selviytyjä voi tuntea syyllisyyttä. Reaktio on luonnollinen keino yrittää pysyä järjissään. Syyllisyydestä on kuitenkin osattava päästää irti.

Mieti alla olevia kysymyksiä. Jos vastaat myöntävästi useampaan, tämä artikkeli on sinulle ja läheisillesi.

  • Onko joku lähipiiristäsi sairastunut vakavasti?
  • Oletko menettänyt yllättäen puolisosi, lapsesi tai muun läheisen?
  • Oletko ollut osallisena tai todistanut pahassa kolarissa?
  • Oletko kohdannut luonnononnettomuuden?
  • Onko sinulla tapana ajatella, että muiden vastoinkäymiset ovat sinun syytäsi?
  • Tunnetko olevasi vastuussa asioista, joihin muut sanovat, ettet olisi voinut vaikuttaa?
  • Ajatteletko, että et ansaitse hyvää, kun olet itse niin paha?
  • Onko sinusta tuntunut siltä kuin olisit vaarassa liueta pois olemassaolosta? Tai että maailma on menossa sirpaleiksi?
  • Onko sinun vaikea luottaa enää asioihin, joita ennen pidit itsestäänselvyyksinä?

Tuntuu järjenvastaiselta, että joku syyttää itseään läheisen kuolemasta, koska jäi itse henkiin – tai potee syyllisyyttä siitä, että itse selvisi auto-onnettomuudesta, kun muut vammautuivat. Psykologi ja kriisi- ja traumapsykoterapeutti Eija Palosaari näkee tällaista itsensä syyllistämistä jatkuvasti. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa kriisi työpaikan menettämisestä parisuhteen kariutumiseen tai talon palamisesta tsunamiin.

– Silloin ihminen tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Asiat tapahtuvat niin nopeasti, että vaikka älyllisesti tietää mitä on tapahtunut, tunteet eivät ehdi mukaan, Palosaari kuvailee.

Kun kaikki ympärillä menee pirstaleiksi, elämän ennustamattomuus tulee näkyväksi. Jos se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, syyllisyydentunne voi olla ainoa keino palauttaa hallinnan tunne.

– Tilanteen kääntäminen mielessä niin, että onkin itse subjekti eli tekijä eikä objekti, jolle mullistava asia tapahtuu, palvelee valtavan tärkeää tehtävää. Asioissa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin löytää syyllisen.

Liukenemisen pelko saa syyllistymään

Onnettomuuden kohdattua jopa oma olemassaolo saattaa tuntua olevan vaarassa. Jos mihinkään ei voi luottaa, missään ei ole järkeä. Merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteet käyvät yli voimien.

– Uhrit kertovat usein liukenemisen tai katoamisen tunteesta, joka on valtavan uhkaava. Se saa päätymään syylliseksi, Palosaari sanoo.

Näin käy aivan terveille ja järkeville ihmisille. Trauman laukaisema syyllisyys kestää yleensä vain viikkoja tai kuukausia. Se helpottaa, kun tunne-elämän kaaos alkaa laantua ja järkiperustelut pikkuhiljaa yltävät tunteiden tasalle.

Jossakin vaiheessa itseään syyllistänyt ymmärtää, ettei hän voi olla oikeasti syypää tapahtuneeseen.

Koska itsensä syyllistämisen tehtävä on pitää ihminen järjissään, sen tilapäinen hyväksyminen tuottaa helpotusta. Vaihe päättyykin monesti helpottavaan nauruun, että minäkö tämän olen muka aiheuttanut.

– Se minkä on järjen tasolla tiennyt koko ajan, tulee myös tunteissa todeksi. Totuuden sisäistäminen voi tapahtua hyvin tarkkana, yksittäisenä hetkenäkin, Eija Palosaari sanoo.

Hyvästä voi tulla paha

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen, eikä hyödyllisen tuntemuksen muuttumista taakaksi voi päätellä pelkästään sen kestosta. Palosaari on havainnut, että syyllisyydentunne ei palvele oikeaa tarkoitustaan, jos se alkaa kaventaa elämänpiiriä tai supistaa maailmankuvaa.

Silloin surija ei huomioi sitä, miten maailma menee eteenpäin ympärillä – esimerkiksi hallituksen vaihtumista tai lapsien syntymistä lähipiirissä. Uudet ihmissuhteet eivät johda myönteisiin tunnesiteisiin, tai niistäkin syyllistytään herkästi.

– Kun jotain pahaa tapahtuu, tällainen ihminen ajattelee, että hän on aina syyllinen. Syyllisyys alkaa levitä elämässä muuallekin, Palosaari kertoo.

Syyllisyydentunne palvelee aina ensin hyvää, olipa sen laukaisija mikä vain. Siitä pitää kuitenkin osata päästää irti, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Joskus syyllisyydestä kiinni pitäminen houkuttelee: menetyksen tuskaa ei tarvitse katsoa silmiin ja hyväksyä, jos kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita. Syyllisyydessä roikkuvan täytyy kuitenkin rajoittaa elämänpiiriään ja kieltäytyä menemästä eteenpäin, jotta elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena kuin ennen kriisiä.

Joskus syyllisyys on myös keino pitää menehtynyttä rakasta ihmistä edelleen lähellä itseään.

– Syyllisyydentunne tulee joskus korvaamaan rakkautta, joka on muuttunut yksipuoliseksi toisen kuoltua. Eloon jäänyt kokee olevansa edelleen tiiviisti yhdessä menehtyneen kanssa, kun hän vaalii syyllisyyttään, Palosaari selittää.

Rutiinit ja muiden seura auttavat

Heti kriisin kohtaamisen jälkeen olisi hyvä pitää kiinni omista rutiineista, kuten ruoka-ajoista, nukkumaan menemisestä, hampaiden pesusta ja muista tottumuksista.

Se on kaikkein tärkein tapa edistää toipumista. Läheiset voivat olla tässä avuksi seuraamalla, pystyykö surija pitämään itsestään huolta vai pitäisikö peseytymisestä ja ulkoilemisesta muistuttaa. Rutiinit antavat ihmiselle kaaoksen keskellä jotakin, johon hän voi luottaa.

– Ne tuottavat tunteen, että koska sama asia tapahtui eilen ja tänään, se tapahtuu huomennakin. Vähitellen elämän jatkuvuuteen oppii taas luottamaan.

Lohtua ja turvaa voi hakea ja saada myös elämänkatsomuksellisista asioista, kuten uskonnosta tai meditaatiosta – mikä sitten itselle onkin se tärkeä.

Muiden seura, harrastaminen, ajankohtaisten asioiden seuraaminen ja työn tekeminen, jos sitä vain on, helpottavat oloa vähitellen.

Monia itselle tärkeän ihmisen menettäneitä on auttanut sen ajatteleminen, mitä menehtynyt neuvoisi tekemään, jos häntä voisi vielä kuulla.

–Vaikka olisi ollut menetyksen aikaan riidoissa toisen kanssa, mielikuva on aina se, että kyllä tämä käskisi itseä menemään eteenpäin ja nauttimaan elämästä, Palosaari toteaa.

Siitäkin on yleensä paljon apua, jos syyllisyyttä poteva tietää edes jonkin verran kriisireaktioista. Kun tiedostaa, että syyllisyys on väliaikaisena tunteena ihan luonnollista ja että tuska kuuluu asiaan, helpottaa. Se vapauttaa epäilyksestä, että omissa tuntemuksissa olisi jotakin vikaa.

Solmut auki traumaterapialla

Jos itseään syyllistävän elämä kapenee rajusti, hän eristäytyy eikä pysy todellisuuden tasalla, voi olla aiheellista mennä ammattiauttajan pakeille. Silloin taustalla voi olla asioita, joiden selvittämiseen tarvittaisiin traumaterapiatekniikoita. Niihin kuuluu muutakin kuin puhumista.

Jos avun tarvitsijalla ei ole omaa tahtoa hakeutua terapiaan, läheiset voivat auttaa.

Psykoterapeutille houkuttelu voi onnistua parhaiten rehellisellä ja suoralla keskustelulla. Samalla kannattaa esitellä traumaterapiassa käytettäviä erityisiä menetelmiä, kuten silmänliiketekniikka EMDR:ää ja sensorimotorisen psykoterapian muotoja. Trauman jälkeiseen hoitoon erityisesti tarkoitetuilla tekniikoilla aivoja voidaan ohjata käsittelemään uudelleen sitä, mikä mielessä on mennyt lukkoon.

– Meillä kaikilla on taito lukita kipeät tunteet sisällemme ja työntää ne taka-alalle. Jos tällaista tunnelastia on paljon, se vie psyykkistä energiaa. Se on sen hinta. Vaikka haudatut tunteet ovat kipeitäkin, ne on viisainta kohdata ja käydä läpi, Palosaari sanoo.

Keskeneräiseksi jäänyt henkinen toipuminen voi tuntua myös voimakkaana väsymyksenä, jolle ei löydy mitään selkeää syytä.

– Tietysti on tärkeää, että fyysisetkin syyt väsymykselle tutkitaan. Kun ne on suljettu pois, jäljelle jää se vaihtoehto, että väsymys voi johtua pidätellyistä tunteista.

Toipuminen alkaa hyväksymisestä

Toipumisprosessin vaikein osuus on hyväksyä muutosten lopullisuus. Aluksi psyyke voi kamppailla tapahtunutta vastaan ja jopa kieltää sen. Pohdinnat siitä, että tapahtunut ei voi olla totta tai että sitä ei saisi tapahtua tai ainakaan pitänyt voida tapahtua itselle, saattavat tulla mieleen hyökyinä yhä uudelleen.

– Toipuminen vaatii sen hyväksymisen, että näin kävi. Sitä ei tarvitse hyväksyä, että omainen menehtyi väkivallanteossa, onnettomuudessa tai tsunamissa, vaan se, että minunkin elämääni saattoi osua tällainen asia. Rakas ihminen on poissa tai vaurioitunut. Kun jaksaa hyväksyä tilanteen, toipumista tukeva suru pääsee alkamaan, Palosaari selittää.

Syyllisyysreaktio voi pulpahdella pintaan vielä vuosienkin päästä. Jos saavutettu mielenrauha järkkyy uudelleen, syyllisyys voi tulla hetkeksi takaisin voimakkaanakin. Reaktiota ei tarvitse pelätä, sillä tunne helpottaa aivan kuten se teki aikaisemminkin.

Traumasta selviäminen on hyvässä vaiheessa, kun uskaltaa päästää irti menetetystä, paneutua muihin asioihin ja iloita elämästä kuten ennen traumaattista kokemusta eikä vain pieninä hetkinä.

– Silloin tietää, että vaikka itse nauttisi elämästä, menetetyn läheisyyden, rakkauden tai vaikka terveyden arvo ei kärsi. Se on edelleen muistoissa arvokkaana ja voimia antavana asiana, Eija Palosaari sanoo.


Asiantuntija: Eija Palosaari, psykologian tohtori, kriisi- ja traumapsykoterapeutti, Helsinki.

 

    "Luonteeni on niin melankolinen, että yritän välttää melankoliaa", Kjell sanoo.

    Kun uupumus iskee ja keho ja mieli kaipaavat rentoutusta, Kjellillä on konstit valmiina.

    Kirjailija Kjell Westön kulunut vuosi on ollut kiireinen: heinäkuussa ilmestyi seitsemäs romaani Rikinkeltainen taivas. Kiireen mukana tulee usein stressi, vaikka sitä yrittäisi kuinka välttää.

    Westö tunnistaa stressin siitä, että aivot raksuttavat tuhatta ja sataa ja päässä sihisee kuin ampiaispesässä. Silloin hän yrittää painaa jarrua ja hengittää syvään. Siten voi löytää keskittymiskykynsä uudelleen.

    Keino toimi vastikään, kun Westö oli työmatkalla Ruotsissa. Yhdeksän päivän työreissu päättyi Huskvarnan kaupunkiin, jonne Westö tuli läkähtyneenä ja aika ahdistuneena.

    – Minun oli määrä esiintyä siellä eräässä metodistikirkossa ja kävi ilmi, että kirkon perällä, lähes pimeässä huoneessa, oli piano. En osaa soittaa pianolla kuin muutaman kappaleen, muu on lähes pimputusta, mutta ennen esiintymistä istuin pimeässä huoneessa ja soitin puoli tuntia. Voimat palautuivat ja keikasta tuli yllättävän hyvä.

    Stressi oireilee kehossa

    Jos Kjell ei saa stressiä kitkettyä, se voi kääntyä ahdistukseksi ja apatiaksi ja oireilla myös kehossa.

    – Joskus saan vatsakipuja ja toisinaan myös lihaskipuja. Mutta jos näin käy, pitää olla itselleen armollinen. Itsesyytökset johtavat helposti siihen, että huono kierre vain syvenee.

    Joulustressiä Kjell Westö ei enää pode. Toista oli silloin, kun lapset olivat pieniä – silloin stressi oli tuttu seuralainen.

    – Joulun kulutusluonteeseen kuului, että lahjojen kuului olla juuri oikeanlaiset. Nyt ei ole sellaista. Olen oppinut, että jos täydellistä lahjaa ei löydy, sen voi yrittää korvata lämmöllä ja läsnäololla. Jos joulustressi kuitenkin iskee, takuuvarma keino irtaantua siitä on kuunnella gospelia, vaikken olekaan uskovainen. Esimerkiksi Mahalia Jacksonin tai Elvis Presleyn joulugospelit suojaavat stressiltä.

    Kjell Westön vinkit stressaaviin tilanteisiin

    1. Liiku. Kuntoilu on tehokas rentouttaja ja stressinpoistaja. En lähde vuorokautta pitemmälle matkalle ilman lenkki- tai salivaatteita. Toinen hyvä keino on livahtaa elokuviin ihan ex tempore, mielellään sateisena iltana. Yritän myös ehtiä soittaa kitaraa ainakin hetken ajan joka päivä. Se rentouttaa kummasti.
    2. Ota päiväunet. Löysin voimanokoset viitisentoista vuotta sitten. Ne virkistävät kummasti ja saavat aivot toimimaan hyvin. Mutta nokosten on oltava tarpeeksi lyhyet. 10–12 minuuttia on optimini, 15 minuuttia jo riskirajoilla. Nuorempana, kun oli univelkaa, saatoin nukkua liikaa. Sen seurauksena tylsistyin loppupäiväksi.
    3. Opettele stressinhallintaa. Yksi niksi esimerkiksi työstressin kitkemiseen on tämä: Nouki yksi tehtävä kerrallaan, tee se niin hyvin kuin pystyt äläkä sillä aikaa ajattele muita edessä olevia töitä. Jos käy niin, että jokin työ myöhästyy, pyydä anteeksi ja hyväksy nöyrästi se, että tässä en onnistunut.