Ihminen on tutkitusti onnellisimmillaan, kun hän rakastelee, urheilee tai keskustelee. Salaisuus on siinä, että silloin hänen ajatuksensa eivät harhaile. Miten muuten mielenrauhan voi saavuttaa?

Mielenrauha on sitä, että tykkäät olla juuri siinä missä nyt olet. Bussissa tai sohvalla lukemassa tätä lehteä, matkalla kotiin tai kaverille. Se on sitä, ettet haikaile bussista sohvalle etkä sohvalta bussiin. Ettet mieti kaverin luona, että voi kun pitäisi olla jo kotona, tai kotona, että voi kun pitäisi nähdä kavereitakin.
Et haluaisi olla missään muualla. Ja se on huima saavutus. Elät nykyhetkessä, et vatvo menneitä tai murehdi tulevia.

– Mielenrauha tarkoittaa sitä, ettet anna kielteisten ajatusten hallita itseäsi vaan tunnet eläväsi omien arvojesi mukaista elämää. Mielenrauha ei ole tunne, vaan kyky, jota voi harjoitella, psykologi Arto Pietikäinen Tampereen Terveystalosta sanoo.

Kun olet sovussa mielesi kanssa, otat tyynesti vastaan myrskytkin. Mielenrauhan metsästäminen kannattaa aloittaa teoista, sillä niitä on helpompi hallita kuin ajatuksia. Vaikein on muuttaa tunteita, joten niiden pöyhiminen kannattaa jättää viimeiseksi. Sitä paitsi kun teet ja ajattelet toisin, myös tunteesi muuttuvat.

Keskity kuin rakastellessa

Harvardin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan ihminen on onnellisimmillaan rakastellessaan, urheillessaan tai keskustellessaan muiden kanssa. Onnettomimmillaan hän on levätessään, tehdessään töitä tai nyhjöttäessään kotitietokoneensa ääressä.

Onnellisia puuhia yhdistää se, että niihin on paneuduttava. Kun rakastelet, mielesi ei harhaile, ja se synnyttää onnentunteen.

Valitettavasti samainen tutkimus paljastaa myös, että lähes puolet ajastaan ihminen ajattelee jotain muuta kuin sitä, mitä hän on tekemässä. Ja kuten sanottu, vaelteleva mieli taas on onneton.

Kannattaa siis aloittaa pikaiset tietoisuustreenit. Mindfulness eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo on sanahirviö, joka tarkoittaa mielen kykyä havaita sitä, mitä itsessä ja ympärillä juuri nyt tapahtuu. Lähtökohta tuntuu lievästi nyrjähtäneeltä – pitääkö havaitsemistakin tosiaan harjoitella? On siitä tutkimusten mukaan ainakin hyötyä.

– Tietoisuustaitojen vahvistaminen lievittää stressiä ja vähentää murehtimisajatuksia. Myös kipupotilaat ja ahdistuneet voivat saada siitä apua, Arto Pietikäinen sanoo.

Kun viimeksi kävit ruokakaupassa, mitä päässäsi pyöri? Kinastelit ehkä mielessäsi työkaverisi kanssa. Pakastealtaan kohdalla muikistelit, koska juuri silloin keksit vastakommentin. Raahasit työkaveriasi mielessäsi kassalle asti ja poimit kärryihisi mitä sattuu. Et tuntenut pakasteherneiden kylmyyttä. Et huomannut eksynyttä pikkupoikaa etkä haistanut vastapaistettua korvapuustia.

Ota tila murehtimisesta

Oikeastaan kaupassa kävivät vain jalkasi. Ajatuksesi ja aistisi jäivät jumiin työpaikallesi.  

– Ihminen kulkee usein kuin automaatiossa. Mindfulness tähtää siihen, että tiedostamme miltä meistä juuri nyt tuntuu: pelottaako, palelenko, hakkaako sydämeni. Saatan esimerkiksi huomata, että jännitän ennen luennon pitämistä.

Aistin pelon kehossani ja huomaan että päähäni putkahtaa ajatus, että joku voi pitää puheitani tyhminä. Tiedostan ja hyväksyn nuo tunteet. En tule niille immuuniksi, mutta osaan suhtautua niihin lempeämmin, kehopsykoterapeutti Leena Pennanen sanoo.

Kun mielen huomio kytkeytyy hetkeen, tilaa murehtimiselle jää vähemmän.
Harjoitella voit heti huomisaamusta. Pureskele aamiaisesi hyvin, aisti miltä sämpylä tuntuu suussa, onko se makea vai suolainen. Sinun ei tarvitse syödä omituisen hitaasti, riittää kun huomaat mitä teet. Kun lähdet iltalenkille ja mielessäsi jatkat kinaa työkaverin kanssa, voit valita toisin. Kiinnitä huomiosi mieluummin puihin ja askeltesi ropseeseen.

Kalenteri paljastaa arvosi

Arvot kuulostavat hutulta, mutta ovat kaikkea muuta. Ilman niiden tunnistamista ja toteuttamista mielenrauhaa on vaikea saavuttaa.
Arvosi näet avaamalla kalenterisi. Silmäile erityisesti työpäivän jälkeisiä tunteja. Mitä siellä lukee? Mihin iltasi käytät?

Vietät neljä iltaa työkokouksissa – plim, löytyi arvo! Niitä ovat ahkeruus, menestyminen, työlle omistautuminen. Seisotko valintojesi takana? Vievätkö ne aikaa jonkin toisen, kenties vielä tärkeämmän arvosi toteuttamiselta?

– Et ehkä ole vain pysähtynyt miettimään, mihin vapaa-aikasi haluat käyttää. Esimerkiksi terveys tai perhe muuttuvat arvoiksi vasta sitten, kun niiden hyväksi tekee konkreettisia tekoja. Arvo on aina teko, Arto Pietikäinen sanoo.

Sinä määräät, ajatukset eivät

Kuvittele että kun huomenaamulla heräät, sinulta puuttuu vasen käsi.
Alat kaivata kättäsi kiihkeästi. Päähäsi mahtuu vain yksi ajatus: jos vain saisin vasemman käteni takaisin, kaikki olisi hyvin. Pystyisin mihin tahansa. En valittaisi enää koskaan.

Vasemmasta kädestäsi tulisi onnesi ehto. Vaikka juuri nyt, kuten eilen ja sitä edeltävinä päivinä, se todennäköisesti roikkuu sinussa tymäkästi kiinni. Tunnistat nytkin toki sen tarpeellisuuden, mutta sen olemassaolo ei silti riitä antamaan sinulle mielenrauhaa. Olethan ihminen, ja ihmisellä on tapana kehittää tyytyväisyydelleen aina uusia esteitä.  Suurin uhka mielenrauhalle onkin tyytymättömyys.

– Entä jos sinulla onkin tässä ja nyt kaikki mitä mielenrauhaasi tarvitset? Elämme helposti harhassa, että onni piilee jossain muualla. Vaikka rinnallamme olisi upea ihminen, mietimme, olisiko jossain vielä parempi. On kovin tyypillistä, ettei ihminen näe asioiden arvoa, ennen kuin menettää ne, Arto Pietikäinen sanoo.

Myös ajatukset murentavat mielenrauhaasi. Jos uskot että kielteiset ajatuksesi ovat tosia, niillä on sinuun ylivalta. Pahimmillaan ohjailet elämääsi sen mukaan, mitä ajatuksesi sinulle sanelevat.

Mieltäsi saattaa painaa esimerkiksi sitkeä pelko, että olet tylsää seuraa. Kun seuraavan kerran tunnistat ajatuksesi, liitä sen eteen lause ”Minulla on ajatus”.
Kas näin: ”Minulla on ajatus, että olen tylsää seuraa”. Mieti, onko ajatuksestasi sinulle mitään hyötyä. ”Olen tylsää seuraa” ei ole fakta vaan oma arviosi itsestäsi. Voit kirjoittaa sen paperille ja polttaa takassa.

Lue lisää Löydä oma tapasi rentoutua

Myös stressitön elämä voi olla vaarallinen tavoite. Jos vain hidastat, luovut ja lillut, saatat hylätä itsellesi tärkeän haaveen, jonka puolesta ponnisteleminen toisi elämääsi iloa ja merkitystä. Ainoaksi tavoitteeksesi tulee stressin välttely, etkä edes muista, että sinulla oli aikoinaan kiinnostavampiakin unelmia.

Kun lakkaat toteuttamasta haaveitasi, luovut myös arvoistasi. Säästyt suorituspaineilta, mutta samalla menetät jotain arvokkaampaa: mielenrauhasi. Elämässäsi ei ole varsinaisesti vikaa, se ei vain tunnu omalta. Siitä puuttuu myös myönteinen stressi, jota voit tuntea, kun näet vaivaa itsellesi arvokkaan asian vuoksi.

– Minulla on paljon työuupumuspotilaita, joita ei stressaa työn määrä vaan se, ettei työ palkitse. Jos ihminen haluaa toipua, hänen on kirkastettava arvonsa ja mietittävä, mihin elämänsä oikeasti haluaa käyttää, psykologi Arto Pietikäinen sanoo.

Mielenrauhan juju on siinä, että hyväksyt asiat, joita et voi muuttaa – kuten sairautesi tai räntäsateen. Mutta vielä tärkeämpää on, ettet alistu kehnoon elämäntilanteeseen. Etkä työpaikkaan, jossa on tulehtunut ilmapiiri.   

Jos haluat varmistaa, että olet matkalla arvojesi mukaiseen suuntaan, tee harjoitus. Kuvittele, että puolisosi pitää sinulle puheen 30-vuotishääpäivänänne. Kuinka toivoisit että hän jatkaisi lausetta ”Elämänkumppanina suloisinta sinussa on ollut...”? Leiki myös, että lapsesi kiittää sinua 80-vuotispäivänäsi: ”Äitinä olet ollut minulle...”

Mistä lisää mielenrauhaa?

Tärkeä asia. Uskon, että aika moni juoksee itseään ja omia ajatuksiaan pakoon erilaisilla sijaistoiminnoilla. Tyhjyyden tunne ja pysähtyneisyys voi tuntua pelottavalta. Itsekin avioeron kokeneena huomaan kuinka helposti lähden tekemään asioita. Paikoillaan olo ei tahdo aina onnistua. Mieli vaeltaa seuraavassa hetkessä ja murehtii joko menneitä tai tulevaa. Eläminen tässä hetkessä tuntuu yllättävän vaikealta. Olen samaan mieltä siitä, että itsensä ja mielensä rauhoittamista voi harjoitella...
Lue kommentti
Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●